torstai 5. huhtikuuta 2018

Tie vapauteen näyttely

Kotkan työväentalolla eli sirppiliiterissä on ollut esillä 3. maaliskuuta lähtien Työväen sivistysliiton Kotkan seudun opintojärjestön tuottama Tie Vapauteen - elämää punaisessa Kotkassa 1918 -näyttely. Näyttely on avoinna vielä 4. toukokuuta 2018 asti ja siihen voi tutustua tiistaisin ja torstaisin klo. 14.00-17.00 välisenä aikana. Löytyy kolmannesta kerroksesta, kun siitä Keskuskadun puoleisesta ovesta menee sisään.
Pienen näyttelyn perusrunko perustuu tällaisiin infotauluihin, joista kuvassa on puolet. Lisäksi näytteillä on hieman esineistöä, jota on saatu lainaksi Työväenmuseo Werstaalta, Kymenlaakson museolta, etelä-kymenlaaksolaisilta sos. dem. puolueosastoilta sekä yksityishenkilöiltä.
Esillä on muutamia punalippuja, tässä Munsaaren Työväenyhdistyksen ja Kymin TY:n naisosaston liput.
Ikkunalaudalla Kotkan Riennon palkintoja. Rientohan perustettiin vuoden 1905 suurlakon aikaan Kotkan punaisen kaartin voimistelu ja urheiluseuraksi. Kuvassa seuran menestynein urheilija, olympiavoittaja Kaarlo Koskelo.
Vieressä Työväenyhdistyksen soittokunnassa musisoineen Jere Laineen (1884-1947) klarinetti.
Vitriinissä on kaikkea kiinnostavaa pikkuesineistöä, vanhoja rahoja, leipäkortteja ja em. Jere Laineen Hennalan vankileirillä 16.6. 1918 tekemä tuohinen rasia.
Hevos- ja kivityömies Iisakki Hintikan (1865-1946) työkaluja, joita tämä on käyttänyt luultavasti venäläisten patteritöissä sekä Metsäkulman hautausmaan kiviaidan teossa 1920-luvulla. Myös Hintikka oli Hennalan vankileirillä, josta palasi syksyllä nälkäkuoleman partaalla. Ida-vaimo oli nähnyt kuinka aiemmin vankileiriltä palannut naapurin mies oli kuollut "kunnon ruokaa" liikaa syötyään, joten Ida syötti miehelleen ensimmäisen viikon vain "kauralimaa".
Pöydällä oli kopio Tiutisen työväentalon vahtimestarin vaimon Elin Ihalan muistelmista vuodelta 1918. Tässä pieni näyte. Kuvasin nämä kaikki sivut. Näitä ei ole tietääkseni julkaistu koskaan missään. Aihetta olisi, kuten myös toisen tiutislaisen Urho Javanaisen hyvinkin laajojen muistelmien kokonaan julkaisulle. 
Tässä muistotaulu menehtyneistä Tiutisen työväenyhdistyksen jäsenistä. Tämä on ollut ainakin joskus esillä Tiutisen työväentalon juttutuvan seinällä. En ollut tätä ennen nähnyt. Lisäksi näytteillä oli myös vastaava muistotaulu Popinniemen TY:stä. En saanut siitä oikein hyvää kuvaa.
Kolmas muistotaulu esittää "vakaumuksensa puolesta henkensä antaneita pyhtääläisiä".
Tämä kuva löytyy näyttelyn infotaulusta ja sama kuva vilahti myös talvella TV:stä tulleessa Käy eespäin -dokumentissa. Tunnistin paikan heti Tampsankankaaksi. Teksti kertoo, että "Muisto veljeshaudalta 10.6.1928". Eteenpäin -lehdessä olleen ilmoituksen mukaan muistojuhla alkoi puoli kahdelta iltapäivällä ja ohjelmassa oli KTy:n soittokunnan soittoa, Eero Vänskän pitämä tervehdyspuhe, KTy:n sekakuoron esitys, toimittaja Hämäläisen puhe, Onni Paukkosen lausuntaa, Hjalmar Hännikäisen "kipinä" puhe sekä lisää kuoro- ja yhteislaulua.
Myynnissä oli tätä Kotkan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön 110-vuotis juhlakirjaa, jonka ostin. Ilmestynyt jo pari vuotta sitten, mutta ei ole edes paikallisissa kirjastoissa tätä tai ei ollut ainakaan viime syksynä, kun tästä vähemmällä huomiolla ilmestyneestä kirjasta kuulin. Kuvia on paljon. En ole ehtinyt vielä lukemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti