tiistai 26. syyskuuta 2017

Kilometrikisa & Rajapyykki

Kilometrikisa on sitten käyty tältä vuodelta. 1. toukokuuta - 22. syyskuuta välillä tuli kerättyä kilometrejä kaikkiaan 10305, joten tavoitteena ollut kymppitonnin raja tuli täyteen. Ajoin Radical Sportin joukkueessa ja kun meitä oli vain kolme henkeä, niin tuli annettua kovasti tasoitusta muille joukkueille, keskimääräinen kokonaismatka kun jaetaan viidellä. Tuloksena tehosarjan 15. sija.
Mitä sitten vaaditaan, jotta pystyy tuohon 500 kilometriä viikossa tavoitteeseen? Mullahan tulee työmatkaa + töissä yhteensä noin 18 kilometriä ja sitten kun iltapäivällä käy ajamassa 1-2,5 tuntia, josta kertyy kilometrejä noin 30-70. Sitten vielä usein illalla lyhyt kymmenen kilometrin palauttelu tai kuuden kilometrin kauppamatka, niin siinä tulee päivää kohti 54-98 kilometriä. Säännöllisyys on se millä näitä kilometrejä kerätään. Toki on paljon päiviä, jolloin tuo iltapäivän lenkki jää ajamatta erinäisistä syistä, usein laiskuuden vuoksi. Sitten pitää aina vapaapäivinä koittaa saada puuttuvat kilometrit kuitattua. Olen yrittänyt aina vähintään toisena vapaapäivänä käydä ajamassa sen 100 kilometriä.
Orbealla on tullut ajettua tänä vuonna 6900 kilometriä ja tavoitteena olisi vielä 700 lisää, jotta sitten ensi vuonna saisi nopeammin täyteen sen maagisen sadantonnin rajapyykin.  
Eräs rajapyykki on tässä kuvauspaikkanakin. Kotkan ja Pyhtään kunnanraja menee juuri tässä. Nämä keskiaikaiset rajakivet olivat unohtuneet kivilouhoksen reunalle ja olivat vähällä tuhoutua. Onneksi ne huomattiin siirtää edustavammalle paikalle uusien tielinjausten rakennuksen yhteydessä. Tässä paremmin erottuvassa ja ilmeisesti uudemmassa tekstissä lukee Pyttis. Vanhemman näköisessä tekstissä näyttäisi lukevan Raja 1820.
Tuli uusi kypäräkin hankittua tässä kesällä. Giro Savant. Vanha Catlike Whisper, josta kovasti pidin, alkoi tulla tiensä päähän. Muoviset kiristyshihnat katkesivat kummaltakin puolelta, eikä teippaukset tahdo pysyä pitkään. Painoa tällä Girolla on ilmoituksen mukaan 238 grammaa ja mekaaninen vaaka näyttää suht samoja lukemia. Parikymmentä grammaa Catlikeä kevyempi. Ensi alkuun tämä tuntui tosi oudolta päässä ja alkoi jo vähän kaduttaa ostos, mutta kyllä siihen tottui. Sisäpuolen muotoilu kait hiukan erilainen. En osaa sanoa kumpi on parempi. Kovilla helteillä käyttöä ei ole päässyt tutkimaan, kun ei ole kesäsää suosinut. Tykkään tuosta takaosan muotoilusta. Catlike taas oli edestä hienompi. No kaikkihan kattoo mua vain takaapäin. (Kun tulen selkä edellä vastaan.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti