lauantai 15. huhtikuuta 2017

Tiutisen redutit

Retkeilykohteena oli tällä kertaa Tiutisen saaressa sijaitsevat redutit. Viime syksynä talkoolaiset raivasivat tämän toisen linnoituksen ylimääräisestä puustosta, joka aikaa myöten rapauttaa muureja pahoin. Näin siistittynä tämä onkin paljon edustavampi.
Redutit ovat osa Ruotsinsalmen merilinnoitusta joka on rakennettu 1790-1809 keisarinna Katariina II:n käskystä samanaikaisesti siihen strategisesti liittyneen maaliikennettä turvanneen Kyminlinnan kanssa. Redutti Tiutinen sijaitsee saaren kaakkoisosan niemekkeellä, josta käsin tarkoitus oli vartioida Majasaaren salmen välistä liikennettä.
Koska redutti sijaitsee keskellä asutusta, ovat sen ulkovarustukset lähes täysin tuhoutuneet alueen myöhemmässä maankäytössä. Pohjakaavaltaan neliönmuotoisesta varustuksesta ovat jäljellä ainoastaan keskiosat ja osia vallihaudasta.
Itäinen muuri oli jo pahasti sortunut puiden juurten tehdessä tuhoja.
Toinen Tiutisessa sijaitsevista reduteista tunnetaan nimellä redutti Pitkäsalmi ja se sijaitsi alunperin Tiutisen saaren pohjoisosassa Hallan ja Tiutisen saaren väliin jäävää Pitkäsaarta vastapäätä. Se on osin siten paremmin säilynyt, että myös ulommat vastamuurit ovat jäljellä.
Neliskulmainen linnoitus oli alaosastaan kiveä ja yläosasta tiiltä. Tiilisestä muurista on pieni osa säilynyt.
Nykyisin Tiutinen ja Halla on yhdistetty täytemaalla, joka on otettu osin redutin sisäosista vuonna 1905. Samalla päävalliin on puhkaistu leveä ajoaukko.
Saarten välissä olevan Puujalan salmen ylitse meni kyllä silta, jota pitkin kulki myös pieni tavarajuna vaunuineen. Silta oli kuitenkin tiukasti vartioitu ja sitä saivat käyttää ainoastaan Hallassa työssä käyvät ja jotkut muut Halla-yhtiöltä luvan saaneet henkilöt. Hallan saari kun oli teollisuusaluetta. Muut joutuivat kelirikkosaikaan kulkemaan henkensä kaupalla heikkoja jäitä pitkin. Varustukseen kuului pitkä keppi, jota pidettiin vaakasuorassa asennossa keskeltä kiinni. Jos putosi sulaan sen avulla pystyi ponnistamaan takaisin jäälle.
Vappu ei ollut vielä viime vuosisadan alkupuolella vakiintunut kevätjuhlaksi, vaan juhlia vietettiin sekä touko- että kesäkuun ensimmäisinä päivinä. Vuosina 1901-1904 kesäkuun ensimmäisen päivän kevätjuhlaa vietettiin tässä Pitkäsalmen redutissa. Juhlat järjestettiin yhdessä Hallan VPK:n kanssa ja ne vietettiin raittiuden ja isänmaallisuuden hengessä. Vuoden 1901 kevätjuhlan puhetta tosin moitittiin liian sosialistiseksi - sosialismista sai puhua vain kansallisena aatteena, ei kiihoitusmielessä, sanottiin. Juhlien ohjelma koostui pääpuheesta, raittiuspuheesta, soittokunnan esityksestä sekä erilaisista urheilulajeista. Urheilukilpailut järjestettiin pituushypyssä, kuulan työnnössä, 100 metrin juoksussa, ammunnassa ja soudussa. Lopuksi oli työryhmien välinen köydenveto.
Kävin pitkästä aikaa katsomassa myös Huvilaniemessä sijanneen laatikkotehtaan raunioita. Norjalaiset perustivat saarelle vuonna 1912 laatikkotehtaan, jolle annettiin vientimarkkinoilla hyvin tunnettu nimi - Oy Gutzeitin laatikkotehdas Ab. Tehtaaseen kuului myös lautarha ja vuonna 1934 valmistunut puujauhomylly. Valtaosa tehtaan työntekijöistä oli naisia, joita esimerkiksi vuonna 1929 oli 300, koko työntekijämäärän ollessa noin 500. Laatikkotehdas tuhoutui elokuun 1943 pommituksessa, joka tuhosi myös kaksi kolmasosaa Tiutisen asuinrakennuksista. Uusi laatikkotehdas rakennettiin Jylpylle.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kyminlinnan taistelusta 99 vuotta

Kyminlinnan maalinnoitus rakennettiin vuosina 1803-1808 paikalla aiemmin olleen ns. Suvorovin linnoituksen tilalle. Tarkoitus oli näin estää ruotsalaisten hyökkäykset rannikolla kulkevaa Kuninkaantietä pitkin. Sotatapahtumien paikaksi linnoitus ei tuolloin joutunut ja Suomen sodan jälkeen se menetti strategisen merkityksen kun valtakunnanraja siirtyi Kymijoelta Tornionjoelle.
Linnoituksen ainoa taistelu käytiinkin Suomen sisällissodan aikana huhtikuun 8. päivän iltana.
Saksalaiset nousivat maihin Loviisan Valkossa 7. huhtikuuta 1918 eversti Otto von Brandensteinin johdolla ja valtasivat kaupungin. Seuraavana aamuna he lähtivät kapteeni Schraderin johdolla etenemään kohti Kotkaa moottori- ja polkupyörillä sekä hevosilla ratsastaen. 500 miehinen osasto käsitti polkupyöräkomppanian, konekiväärikomppanian sekä jaoksen tykistöpatterista. Tieto saksalaisten tulosta Pyhtäälle saapui Kotkaan puoliltapäivin ja tämä aloitti heti kiivaan varustautumisen. Pyhtäältä pyydettiin apuvoimia saksalaisten pysäyttämiseen, mutta niitä ei ollut lähettää. Päätettiin puolustautua Kyminlinnassa. Parhaat miehet olivat jo rintamalla joitakin lomalla olevia lukuunottamatta ja puolustautujat koostuivat pitälti ikämiehistä ja nuorista poikasista sekä naisista. Aloitettiin myös pakko-otot reservin saamiseksi ja tässä yhteydessä tapahtui toinen punaisena aikana Kotkassa tapahtunut murha kun Albin Lehikoinen ja Emil Syren ampuivat vastaan laittaneen seppä Evert Naakan
Päivän mittaan saapui perääntyviä loviisalaisia ja pyhtääläisiä Kyminlinnaan siellä jo olevien Kymin Korkeakosken ja Karhulan punakaartilaisten avuksi. Myös Kyminlinnassa vartiossa ollut Kymin Kalliokosken naiskomppania tai ainakin osa heistä osallistui taisteluun. Kouvolasta hälytetyt apujoukotkin ehtivät Kyminlinnan pysäkille juuri saksalaisten saapuessa. Taistelun alkamis ajasta on olemassa monenlaista tietoa. Johan E. Tuomisen mukaan taistelu alkoi kello 17 ja loppui 21.30. Myös Vilho Wilenius mainitsee heidän saapuneen Kyminlinnaan kello 17.30, jolloin saksalaiset jo olivat linnoituksen edustalla. K. Saaren mukaan taistelu alkoi pimeän tultua, eli lähempänä ilta kahdeksaa. Kauko Heikkilän kertoma aika heittää kaikkein eniten, hänen mukaansa taistelu alkoi vasta ilta kymmeneltä ja tämä tieto on luultavasti eniten väärä.
Taistelua peläten Sutelan kylän asukkaat pakenivat, osa Mustallejärvelle, osa Mussaloon. Taavi Hinttulan tietojen mukaan tässä yhteydessä joku ampui Mussaloon matkanneen Alholan hevosen ja reessä istunut suutari Paronen sai surmansa luodin osuttua häntä niskaan. Tämä on kuitenkin toisen käden tietoa, sillä Kyminlinnassa asunut Hinttula oli itse sotaa paossa Mustanjärven Vanhalassa, jossa oli paljon pakolaisia yöpymässä. Sotasurmien mukaan 64-vuotias Wilhelm Paronen kantoi asetta.  K. Saaren mukaan taas saksalaisten haltuun jäi punaisten elintarvikekuorma, näiden ammuttua kuljettajan ja vartijan. Punaiset olivat asettaneet myös kolmimiehisen vartion joen länsipuolella olevan myymälän luokse. Saksalaisten saavuttua näkyviin nämä avasivat tulen vartiostoa vastaan, jolloin Mikko Heijari ja Erik Laurila kuolivat heti. Juho Nironen haavoittui pahasti, mutta onnistui raahautumaan varastorakennuksen suojaan, josta hänet seuraavana aamuna löydettiin kuolleena. Tämä oli se saksalaisten raportissa mainittu kova taistelu.
Saksalaisten pääjoukko saapui heti sen jälkeen Sutelan kylään ja ylitti sillan moottoripyörillä. Noin 30-40 miehen ylitettyä sillan aloittivat puolustajat rintamalta lomalla olleen Korkeakosken komppanian päällikön E. Kuuselan johdolla kiivaan tulituksen, jolloin saksalaiset heittäytyivät maantien ojaan, sillalla olevien perääntyessä rakennnusten taakse ja vastaten tuleen. Jonkun satimeen jääneen moottoripyörän kerrotaan käyneen Korkeakoskella asti kääntymässä. Myös Taavi Hinttula kertoo muistelmissaan saksalaisten ajelleen moottoripyörillä linnoituksen edessä olevalla tiellä.
Sillan tultua punaisten tulituksen alaiseksi, saksalaisten kerrotaan ylittäneen joen paria sataa metriä alempana olevan suvantokohdan jääpatoa pitkin. Nykypäivänä tuntuu jokseenkin mahdottomalta ajatus, että Kymijoessa olisi ollut vielä 8. huhtikuuta jääkansi, varsinkin kun kevään sanotaan olleen aikainen. 
Saksalaisten kerrotaan tehneen kaksi rynnäkköä valleja kohti, mutta kumpikin yritys tuli torjutuksi. Kummallakin osapuolella oli myös tykistöä, joka osallistui taisteluun. Yksi punaisten tykeistä oli sijoitettu Haukkavuorelle ja myös Rankin linnake ampui muutaman laukauksen kohti Sutelaa. 13 kilometrin kantama ei kuitenkaan riittänyt ja ammukset putosivat Ruonalan rantavesiin. Saksalaisten tykistöä oli sijoitettuna joen länsipuolelle Kaukolaan.

Toinen saksalaisten partio oli sillä välin siirtynyt vesistön itäpuolelle Ruonalan kylän kohdilta ja lähti etenemään Kyminlinnaan Langinkosken kautta. Perimätiedon mukaan he tässä yhteydessä ampuivat hajalle Langinkoskella olevan Aleksanteri III:n muistolaatan. Laatan turmelemiseen on olemassa muitakin selityksiä, eikä tämä ole niistä se kaikkein uskottavin.
Langinkosken tien risteyksessä vanhan hautausmaan kohdalla saksalaiset ampuivat punakaartin lähettinä toimineen Evert Kunnarin. Tästä oli vielä vajaan kilometrin peltoaukea ennen Kyminlinnaa.
Ensimmäisenä vastaan tuli naiskomppania, joka taisteluun tottumattomana pakeni poteroistaan. Miehillä tuli kiire siirtää kuularuiskuja ja raivata esteenä ollutta lepikkoa saadakseen ampuma-alaa konekiväärille. Tässä kahakassa kaatui Johan Tuomisen tietojen mukaan pyhtääläinen Otto Orenius ja kaksi muuta, joiden nimiä hän ei enää 1960-luvulla muistanut. Naiskomppanialaisista 23-vuotias Irene Horto haavoittui lonkkaan, eläen kuitenkin invalidina aina vuoteen 1962 asti. Tämäkin hyökkäys onnistuttiin torjumaan Johan Tuomisen melko värittyneen kertomuksen muurien sortumakohdassa pistimin käydyn kamppailun jälkeen.
Panssarijuna saapui Kouvolasta taistelun jo loputtua ja Kotkasta saadut reserviläiset ja Kotkan rykmentin naiskomppania jäivät ketjuun vanhan hautausmaan ja Langinkosken välille koko yöksi. Saksalaiset perääntyivät pimeän turvin aina Ahvenkosken länsipuolelle saakka, jossa rintamalinja pysyi koko sodan loppuun asti.
Punaisten henkilötappiosta Johan Tuominen mainitsee kuuden kaatuneen ja neljän haavoittuneen. Myös Eteenpäin-lehdessä kerrottiin puolustajien menettäneen kaatuneina 6 miestä. Taavi Hinttulan mukaan punaisia menehtyi 6-7 miestä. Tuomas Hoppu mainitsee uusimmassa kirjassaan punaisten tappioiksi vähintään 12 henkeä nimiä tai lähdettä kertomatta. Olli Airolan kirjassa Kymenkartanon linnoitus - Kyminlinna punaisten tappioiksi mainitaan peräti 18 miestä ja tämä selvästi virheellinen tieto on löytänyt tiensä myös Wikipediaan. Lauri Honkasen kokoamassa kotkalaisten ja kymiläisten menehtyneiden luettelossa on 7 nimeä. Aiemmin mainittujen Heijarin, Kunnarin, Laurilan, Nirosen ja Parosen lisäksi Kyminlinnassa kaatuivat kotkalaisista ja kymiläisistä myös Antti Franssila, Edvard Kokkola ja Aleksander Nopanen, joka puuttuu Honkasen kokoamasta luettelosta. Hänen kuolinilmoitus julkaistiin Eteenpäin-lehdessä. Pyhtääläisistä menehtyi Oreniuksen lisäksi Viktor Havumäki, molemmat Heinlahdesta sekä Alfred Öhman, jonka tiedot löytyvät ainoastaan sotasurmista. Nän ollen punaisten taistelutappioiksi tulisi 11 miestä. Lisäksi sotasurmien mukaan Kotkassa kaatuivat kaksi päivää myöhemmin, eli 10. huhtikuuta kotkalainen Wilhelm Kemppi, jonka tarkemmaksi kuolinpaikaksi on mainittu Langinkoski sekä pernajalainen Simo Johan Kamunen Kyminlinnassa. Kummankaan nimeä ei löydy muista lähteistä. Joko päivämäärä on väärä tai sitten he ovat kuolleet haavoihinsa. Nämä mukaan laskien punaisten tappiot olisivat 13 henkeä, mikäli osapuoleltaan hieman epäselvä Paronen lasketaan punaiseksi. Menehtyneiden keski-ikä on korkea. Useat olivat yli 50-vuotiaita, Mikko Heijari peräti 69-vuotias. Evert Kunnari oli 33-vuotiaana heistä nuorin.
Saksalaisten tappioita kaikki punaisen puolen kertomukset väittävät suuriksi ja alueelle kerrotaan jääneen jopa kymmeniä kaatuneita vihollisia. Mitkään lähteet eivät tue näitä väitteitä. Todellisuudessa saksalaisia kaatui Kyminlinnan taistelussa vain yksi mies, joka tunnetaan nimellä Willy Heinz. Punaiset löysivät tämän taskuista papereita, joiden mukaan hänellä oli morsian Heidelbergissä ja äiti Öhrissä Saksassa. Haavoittuneita oli kymmenkunta, joista Frans Swieca menehtyi 28. huhtikuuta Loviisassa. Hänet on haudattu Loviisan vanhalle hautausmaalle. Joissain lähteissä mainitaan myös toisenkin Kyminlinnassa haavoittuneen saksalaisen kuolleen Loviisassa. Lisäksi huhutaan yhden saksalaisen hukkuneen ja kadonneen Kymijokea ylittäessään.
Hufvudstadbladetissa julkaistiin 14.5. kertomus tämän Kyminlinnassa kaatuneen saksalaisen, jonka nimeksi jutussa mainitaan Heinz Lauf, urheasta taistelusta. Jutun todenperäisyyden voi jättää omaan arvoonsa, se voi olla ihan toimittajan mielikuvituksen tuotetta. Taavi Hinttulan mukaan Willyn kuolinpaikka oli Langinkoskentien risteyksessä, josta on siis vielä liki kilometri matkaa valleille. Tosin hän on saattanut sekoittaa tämän myös Evert Kunnarin kuolinpaikkaan, jonka kerrotaan siis myös olevan hautausmaan kohdalla. 12. huhtikuuta 1919 ilmestynyt Kotka Nyheter tiesi jo kertoa, että aiemmin Heinz Laufiksi luultu sotilas onkin nimeltään Willy Hussmann. Wilhelm Hussmann oli syntynyt 1.1.1895 ja hänet on haudattu Kotkan vanhalle hautausmaalle. Kiveen on kuitenkin jostain syystä päätynyt nimi Willy Heinz.
Myös punaisten surmaama Evert Naakka on haudattu Kotkan vanhalle hautausmaalle. Hän oli syntynyt 22. kesäkuuta 1977 Vehkalahdella. Kaipaamaan jäi vaimo Adolfiina.

Katso myös opettajakaksikko Petrin ja Petrin lyhyt dokumentti Kyminlinnan taistelusta.