maanantai 13. helmikuuta 2017

Kuuntelussa Svartin Eteenpäin! boxi


Levymessuilta tarttui taas mukaan komeat 19 LP:tä sekä tämä kuuden LP:n boxi, joka otetaan nyt kuunteluun. Niihin muihin palataan joskus tuonnempana.
Svart Records julkaisi viime vuoden lopulla koko M.A. Mummisen ja Pekka Gronovin Eteenpäin! -levymerkin tuotannon ja vähän enemmänkin yksissä kansissa.  Lähes kaikki levytykset tosin löytyvät itseltäni ennestään jo jossain formaatissa.

Ensimmäinen levy sisältää M.A. Nummisen In memoriam LP:n kokonaisuudessaan ja sitä on tullut kuunnneltua CD:nä todella paljon. Suosikkibiisejäni ovat mm. Juhannusblues, Tarina Seija Niemisestä ja Viiskulmassa on viisi kulmaa. Myös boxin toinen levy sisältää ainoastaan Nummisen levytyksiä ja näitäkin on tullut kaikkia kuunneltua aiemminkin niin paljon, etten ole vielä edes ottanut tätä levyä muoveista.

Kolmos LP alkaa Nummisen ja Päivi Paunun esperanton kielisinä versioina sekä Saksaksi levytettynä Schubert-lauluja EP:llä. Nämä ovat melko tylsiä ja tullut usein skipattua CD:ltä kuunneltunakin, joten puolen lopussa oleva S. Albert Kivisen EP jää harmittavasti varjoon. Levyhän on jotain aivan uskomatonta. Kun tämän ekaa kertaa kuulin Kivisen omalta Lauluja kokoelmalta, niin aika tuolilta pudottava tuntemus.
Kolmoslevyn B-puolisko on sitten omistettu Suomen Talvisota 1939-1940 yhtyeen tuotannolle. Nuoren Voiman Liiton musiikkiantologiassa julkaistut biisit on tulleet tutuiksi Suomen Talvisodan omalta LP:ltä ja ennenjulkaisemattomat Maanalaista menoa radio-ohjelmassa esitetyt nauhoitukset ovat enemmän kuriositeettiosastoa, kuten myös puolen lopussa kuultavat kaksi ruotsinkielistä versiota, joista Flaggorna Fladdrare oli itselleni ennestään tuttu Psychedelic Phinland kokoelmalta.

4. LP on sitten se kaikkein kiinnostavin. Nuoren Voiman Liiton musiikkiantologia sisältää myös levytyksiä Tiitta Sipponen & the Saturdists:ltä, Those Lovely Hula Handsiltä sekä Soosilta ja Muusilta. Näitä en ollut edes kuullut aiemmin. Varsinkin Those Lovely Hula Hands on suuri rakkauteni. Heidän oma EP on sitten seuraavana ja sen B-puoli oli ennestään tuttu tuolta Psychedelic Phinlandilta, kuten levyn A-puolen "Menevät miehet". Tämä oli kanssa sellaista tajunnanräjäyttäjää, kun ensimmäistä kertaa kuulin. Tiesin jo sitä ennen pelkästään levyn kannen ja bändin sekä biisien nimien perustella, että tämän on oltava hyvä ja kyllä se sitten olikin. Kukkopilli on harmillisen vähän käytetty instrumentti pop-musiikissa.
Neloslevyn toinen puoli koostuu Spermin 3:rd Erection EP:stä ja Baby Grandmothersin singlestä. Ensin mainitun olin kuunnellut You Tubesta pari kertaa ja se oli vähän pettymys loistavan Shh! LP:n kuulemisen jälkeen. Vaan kyllä tätä on nyt tullut kuunneltua paljon lisää kun sai kunnon formaatissa. Myös hurjassa kannabispöllyssä esiintyvä Baby Grandmothers on loistava!

Viitoslevy on myös erittäin kiintoisa. J.O. Mallanderin 1962/1968 singlen olen nyt kuunnellut jo kolmasti ja mielestäni jälkimmäinen "biisi" on parempi. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...
Puolen päättävä nimetön työväenlaulu EP itselläni jo olikin alkuperäisenä. Sulo Vakkari, Otto Pyykkönen ja Hannes Saari, jonka Proletaarit nouskaa kestää satoja kuuntelukertoja. Kääntöpuolella sitten pitkään myyttisenä ollut kakofonista freejazzia sisältävä Jouni Kestin & Seppo I. Laineen Vallankumouksen analyysi / Punalippu, jonka erinomaisuuden tiesin jo levyä koskaan kuulematta. Pari vuotta sitten tämä sitten vihdoin ilmestyi nettiin kuultavaksi, enkä erehtynyt. Yksi eniten kuuntelemistani Jazz-levyistä.

Viimeinen LP sisältää ennen julkaisematomia äänityksiä ja tämä oli hieman pettymys. Myyttinen Nalle Puh Big Band on melko tylsä, eikä muissakaan ole mitään sellaista jonka takia olisi aiemmin ansainneet tulla julki. Nummisen Poli-Blues, joka on eri versio Juhannusbluesista on kyllä sinänsä lupaava, mutta aivan liian lyhyt kunnolliseen tunnelmaan kohotakseen.
Erityismaininta vielä kansion mukana tulevalle paksulle kirjaselle, joka sitten viimeistään teki tästä hyvän ostoksen.

torstai 2. helmikuuta 2017

Punainen viima - Surkea tekele punaisesta terrorista


Savitaipalelaisen harrastajahistorioitsijan Pentti Pylkön uusin teos Punainen viima - Punaisten väkivalta 1917-1918 ilmestyi viime syksynä melko vähällä huomiolla. Mikään ihme vähälle huomiolle jääminen ei ole, sillä kyseessä on todella onneton kyhäelmä.
Pylkön edellinen kirja, sinänsä kyllä erittäin ansiokas Vaiettu vuosi - Savitaipaleen rintama 1918 sai Marko Tikan arvostelussa pyyhkeitä heikosta lähdekritiikistä ja tässä kirjassa ei ole lähdekritiikistä enää mitään jäljellä.  Jo lähdeviitteistä näkee, että yleisimmin käytetyt tietolähteet ovat olleet Kaarlo Castrenin Punaisten hirmutyöt vapaussodan aikana vuodelta 1926 sekä Henning Söderhjelmin Det råda upproret i Finland år 1918 mainitulta vuodelta. 2000 luvulla julkaistut kirjat voi laskea yhden käden sormilla kun jättää pois Pylkön omat julkaisut.
Varkauden tapahtumista kertoessaan lähteenä on ollut Hannu Soikkasen Varkauden historia vuodelta 1963, vaikka Soikkanen itsekin kertoo Varkaus, Suomi ja vuosi 1918 kirjassa, että "Nykyisillä tiedoillani ja hankkimallani viisaudella kirjoittaisin hieman toisin. 40 vuotta on todellakin antanut lisää tietoa." Pylkkö kertoo myös Varkauden punaisten johtajan Matti Aution antamasta julistuksesta, jonka mukaan kaikki yli 10 vuotiset porvarit on tapettavat. Mitään muuta lähdettä kyseiselle julistukselle Pylköllä ei ole antaa kuin Käkisalmen Sanomissa, siis valkoisten puolella olleessa porvarillisessa lehdessä 28. helmikuuta 1918 kerrottu uutinen. Eikä Pylkkö todellakaan erota puhdasta sotapropagandaa, vai onko tämä aivan tarkoituksellista vääristelyä?
Pylkkö esittelee kaikkiaan kolmisenkymmentä isompaa tai pienempää joukkomurhaa varsin vaihtelevalla menestyksellä. Näistä useista, esimerkiksi Vihdin tai Porin lyseon tapahtumista on ihan viime vuosina ilmestynyt erinomaisia selvityksiä, mutta Pylkkö luottaa ennemmin Castreniin.
 Parhaiten on onnistuttu Luumäen ja Savitaipaleen tapahtumien selvittelyssä, mutta nämä ovat lähes täsmälleen samoja tekstejä kuin edellisessä Vaiettu vuosi -kirjassa ja mukana ovat edelleen samat kauhutarinat, joihin luottamisesta Tikka antoi sapiskaa.
Rymäkän torpan murhasta ja murhapoltosta on edelleen mukana kertomus, jonka mukaan rouva Valkonen murhattiin hakkaamalla pää irti oven kynnystä vasten. Tietysti näin on voinut tapahtuakin, Sotasurmissa kuolinsyyksi on vaan merkitty elävältä polttaminen. Toinen lähteistä on siis väärin. Objektiivinen kirjoittaja kertoisi vaikka Särkän lyöneen kirveellä Valkosta ja sytyttäneen sen jälkeen torpan palamaan. Näin itse kuolinsyy jäisi avoimeksi, eikä mukaan jäisi liiallista kauhufolklorea.
 Näistä esittelyistä oikeastaan ainoa itselleni uutta tietoa kertova on Pernajan Keipsalon tapahtumat helmikuulta 1918. Nämä perustuvat punaisten omaan raportiin ja ovat siten varsin luotettavat. Myös Viipurin lääninvankilan joukkomurhasta kertovassa osiossa on paljon ennen julkaisemattomia yksityiskohtia. Muuten kirjan ansiot ovat hyvin vähäiset. Kaljusen vankina olleen Aino Kääriäisen päiväkirjan julkaiseminen on suurin ilo, se on hyvin mielenkiintoinen, muttei pelasta muuten varsin surkeaa kokonaisesitystä.