maanantai 7. maaliskuuta 2016

Talvisia fatbike kokemuksia

Ensimmäinen talvi fatbike-pyöräilyä alkaa lähestymään loppuaan. Ostin tuon siis viime lokakuun ensimmäisenä päivänä ja lokakuun aikana tuli ajettua reilut 400 kilometriä. Marras- ja joulukuut olikin sitten niin märkää ja pimeää kurakeliä, etten viitsinyt uutta pyörää turhaan sotkea ja kuluttaa. Uudelleen otin tämän käyttöön alkuvuodesta pakkasten ja lumen tultua ja nyt on mittarissa reilut 1500 kilometriä.
Pyörää ostaessani haaveilin hienoista aurinkoisista pakkaspäivistä, jolloin kiidän tämän kanssa kovaksi tamppautuneita moottorikelkkauria pitkin. Ihan tällaisia kelejä ei oikein tämä talvi ole suonut. Tammikuussahan olivat ne kireät pakkaset, jolloin pyörä oli käytössä lähinnä työmatka-ajossa ja työmatkat olenkin ajanut tällä lähes koko talven. Hyvin on Sramin X5 vaihteet ja Shimanon nestejarrut toimineet kireilläkin pakkasilla, ei mitään valitettavaa. Kuun loppupuolella ilmojen lauhtuessa pääsi maastoonkin ajelemaan, lunta oli metsässä vain parin sentin kerros, joten sinänsä ei juurikaan eroa normaaliin maastoajoon.
Helmikuu taas on ollut hyvinkin sateinen, vuoronperään vettä ja lunta, joten kunnollista polkuverkostoa ei ole oikein päässyt syntymään. Nyttenkin on ollut useita päiviä päivälämpötilat plussalla, joten kaikki polut on melko upottavia ja raskaita ajaa. On sitä kyllä joitain hyvänkin kelin päiviä osunut kohdalle. Ja kyllä ehdottomasti huomaa tämän paremman ajettavuuden vanhaan maastopyörään. Useita metsäkierroksia olen selvittänyt, jotka olisivat normaalilla maastopyörällä jääneet ajamatta.
Sain jo syksyllä vinkkiä, että nämä fatbiken nastarenkaat on maahantuojilta jo loppu, eikä tehtaaltakaan saada vähään aikaan lisää, joten pistin sitten heti tilaukseen kun XXL:ssä näitä oli myynnissä. Kuulemma jo loppuvuodesta oli sieltäkin kaikki menneet. Hintaa tuolla 45NRTH Dillingerillä oli 200 euroa kappale, mikä lienee melko paljon. Hinnat pudonnevat mahdollisesti tulevaisuudessa mikäli suuret rengasvalmistajat alkavat myös tekemään näihin sopivia nastarenkaita. Itse rengashan on loistava. Ei mitään huomattavaa eroa ajettavuudessa alkuperäisiin kesärenkaisiin. Kaikki nastatkin ovat yhä tallessa, vaikka on tullut ajettua kovaakin maastoajoa lumettomassa metsässä sekä paljasta asfalttia.
Ihan niillä kesärenkaillakin pärjäsi hyvin alkutalven, vaihdoin nuo nastat alle vasta tammikuun lopulla, kun oli ne erittäin liukkaat pääkallokelit.
Polkimina nyt kiinni nuo Shimanon avo-lukko yhdistelmät, koska töihin olen ajellut tavallisissa kengissä. Maastokäyttöön en noita oikein suosittele, kun se lukkopuoli tukkeutuu helposti lumesta ja avopuoli taas on piikittömänä sietämättömän liukas.
Spessulla on myös oma pumppu joka on tarkoitettu erityisesti näille suuren ilmatilan matalapainerenkaille. Pumppaaminen käy nopeasti, kunhan ei ole tarvetta saada korkeita ilmanpaineita.
Tuon tyylikkään ja kevyen niin ikään Specializedin pullotelineen ostin alunperin tempopyörääni, mutta se on niin tiukka, ettei oikein toimi maantiekäytössä. Maastoajossa se on sikäli parempi, koska ei tarvitse pelätä pullon katoamista kovassa rytyytyksessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti