maanantai 14. joulukuuta 2015

Pielisjärven työläisten Golgata


Tällainen ilmeinen kirjaharvinaisuus tuli löydettyä. Juho Nykäsen toimittama Pielisjärven työläisten Golgata - Muistelmia vuodelta 1918 omakustannekirja, tai pitäisi kyllä mielummin sanoa vihko, sivuja on vain 40, ilmestyi alunperin 1958. 20 vuotta myöhemmin tekijä otti tästä vielä tämän uusintapainoksen.

Kyseessä on siis Nykäsen toimittama kokoelma muistelmia "luokkasodan" ajoilta. Esipuheessa harmitellaan kun useat mukana olleet henkilöt, jotka olisivat voineet asiosta kertoa olivat jo kuolleet ensimmäisen painoksen tekovaiheessa. Tämän toisen painoksen ilmestyessä ei heistä ollut enää ketään jäljellä. Muistelmia saatiin kerättyä kuitenkin  kaikkiaan kymmenkunnalta Lieksan seudun veteraanilta.

Tekstit, jotka tuntuvat olevan kaikki Nykäsen muokkaamia, sen verran saman tasoisia ne ovat keskenään, käsittelevät lähinnä Pielisjärven alueen valkoista terroria. Taistelujahan ei Pohjois-Karjalassa käyty. Minkäänlaista taustatietoa tapahtumille ei ole esitetty, joten juttujen sävy on jokseenkin täysin yksipuolista tilitystä. Nykäsen mukaan murhan syyksi riitti se, että kuului työväenjärjestöön, tai naapurin kademielinen ilmianto. Hyvässä tietokirjallisuudessa tutkittaisiin tai edes yritettäisiin arvailla myös niitä syitä jotka tähän terroriin johtivat. Minään tietokirjana tätä ei voi siis pitää. Ainoastaan hyvänä aineistona kotiseutututkijoille. Minä en ainakaan ole vielä nähnyt yhtään tietokirjaa Suomen sisällissodan tapahtumista Pohjois-Karjalassa. Joskos joku sellaisen vielä tekisi.

Paikallisten tapahtumien lisäksi mukana on myös yksi muistelma Tammisaaren vankileiriltä. Tämä tuntuu kyllä uudempaankin tutkimustietoon nojautuen melko rehelliseltä tekstiltä. Kaikki tiedot on todennettavissa myös muista lähteistä jokseenkin oikean suuntaisiksi. Allan Honkanen kertoo kuinka sanoivat juhannuspäivänä olleen kaikkein suurimman kuolleisuuden, kaikkiaan 64 henkeä. Pekka Railon muistelmistahan asian voi hyvin tarkastaa. Railo kun piti tarkkaa kirjaa Tammisaaressa kuolleista. Luku on aivan oikea, ainoastaan päivämäärä on väärä, suurin päiväkohtainen kuolleisuus saavutetiin vasta kuukautta myöhemmin 20. heinäkuuta.

torstai 19. marraskuuta 2015

Joe Hill ei kuole koskaan

19. marraskuuta 1915, tasan sata vuotta sitten, teloitettiin Utahissa Yhdysvalloissa IWW-ammattiyhdistysliikkeen tunnetuin agitaattori ja lauluntekijä Joe Hill, oikealta nimeltään Joseph Hillström, alunperin Joel Emanuel Häggström. Hänen kohtalokseen koitui siirtyminen ääritaantumuksellisten mormonien hallitsemaan Salt Lake Cityyn auttamaan paikallisen IWW:n organisaation perustamisessa.
Industrial Workers of the World syntyi vuonna 1913 sosialistien, anarkistien ja radikaalien kaivostyöläisten yhteenliittymänä. IWW oli luultavasti ensimmäinen työväenjärjestö, joka käytti musiikkia järjestelmällisesti propagandassaan, ja sen punaiset laulukirjat levisivät jättiläispainoksina yli koko Amerikan. Kuuluisimmaksi IWW:n lauluntekijäksi kohosi amerikanruotsalainen siirtolainen Joe Hill, joka liittyi San Pedron osastoon vuonna 1910. Ensimmäinen Pieneen punaiseen laulukirjaan hyväksytty Joe Hillin laulu oli The Preacher and the Slave, Pappi ja orja, vuodelta 1911. Se on parodia Pelastusarmeijan laulusta In the Sweet Bye and Bye.

Tammikuussa 1914 hänet pidätettiin syytettynä kaupungin entisen poliisimestarin Morrisonin murhasta ja tuomittiin kuolemaan paljon julkisuutta saaneen oikeudenkäynnin jälkeen. Edes presidentti Wilsonin vetoomus Utahin kuvernöörille William Spry`lle tuomion tarkistamiseksi ei tuottanut tulosta. Joe Hill ammuttiin 19. marraskuuta 1915. Kyseessä oli todennäköisesti puhdas oikeusmurha, joskin jotkut hänen elämänkertansa kirjoittajat pitävätkin mahdollisena, että Hill ehkä tiesi jotain tapahtuneesta.

Näin vuosipäivänä voisimme luoda pienen katsauksen muutamaan kokoelmaani tarttuneeseen Joe Hill aiheiseen äänilevyyn.
Katsauksen vanhin on "työväen trubaduurin" Joe Glazerin "Songs of Joe Hill" (Folkways) vuodelta 1954. Tämä 10" vinyyli sisältää ne kaikki tunnetuimmat Hillin laulut eli Preacher and the Slave, Mr. Block, The Tramp, Casey Jones, Rebel Girl ja muutaman muun, sekä Alfred Heyesin ja Earl Robinsonin Joe Hillin, josta on tehnyt oman versionsa lukemattomat artistit aina Joan Beazia ja Bruce Springstiniä myöten. Joe Glazer esittää laulut askeettiseen tyyliin pelkän akustisen kitaran säestyksellä, joten tätä levyä ei kyllä tule kovin usein kuunneltua.
Myös ruotsalainen Mats Paulson luottaa pelkkään akustiseen kitaraan esittäessään näitä samoja lauluja alkuperäiskielellä, eli englanniksi, sekä lukien Hillin kirjeitä ja tekstejä ruotsiksi albumilla Songs and Letters of Joe Hill (Sonet). LP on ilmestynyt vuonna 1968. Tämäkin jäänyt hieman vähemmälle kuuntelulle.
Ensimmäisenä Joe Hilliä esitti suomeksi Hannes Saari jo 20-luvulla, levyttäessään Workers of the World Awaken nimellä Proletaarit nouskaa. Kappale on siitä harvinainen, ettei sitä ole mukana millään muulla omistamallani levyllä. Kyseessä on yksi neljästä Joe Hillin itse säveltämästä laulusta. "Tuplajuulaisten" tyyli näkyi myös vahvasti monen muunkin amerikansuomalaisen kuplettilaulajan kuten Arthur Kylanderin ja Hiski Salomaan tuotannossa.
Turun Ylioppilasteatterin lauluryhmä levytti kokonaisen albumin Hillin tuotantoa Olli J. Pellikan suomennoksina. Lauluryhmän jäsenia oli aiemmin ollut mukana Punainen Neilikka yhtyeessä, jonka ohjelmistoon kuului Hillin lauluja. Tämä LP ilmestyi vuonna 1975 Loven Eteenpäin! alamerkillä ja se jäi ilmestyessään melko vähälle huomiolle, vaikkakin Casey Jones suomennos Antti Mäntti, lakkorikkuri saikin soittoaikaa radiossa. Mukana tälläkin levyllä on kaikki keskeiset laulut, sekä tietysti Heyesin ja Robinsonin Joe Hill Elvi Sinervon suomennoksena. Tietystä amatöörimaisuudesta huolimatta levyn yleisilme on tuore ja kestää melko hyvin kuuntelua.
Katsauksen helmi on vuonna 1990 ilmestynyt kokoelma Don´t Mourn - Organize! (Folkways/Sonet), johon on koottu parhaita vuosikymmenten aikana levytettyjä Joe Hill aiheisia lauluja ja puheita. Billy Bragg aloittaa Phil Ochsin laululla Joe Hill, jossa käydään miehen elämä lävitse reilussa kahdeksassa minuutissa. Alkuperäinen Ochsin versio löytyy levyltä Tape from California ja toki senkin omistan.
Tämä on kyllä albumi jota jaksaa kuunnella hyvinkin usein. On nimittäin muutamia niin hienoja versioita. Mainittakoon vaikka Hazel Dickensin bluegrassiin tahtiin soljuva Rebel Girl.
Mukana on paljon Folkwaysille levytäneitä tunnettuja artistejä kuten Pete Seeger, Paul Robeson ja Cisco Houston, mutta myös todellisia harvinaisuuksia. Varsinkin tuo Hazel Dickensin oma LP pitäisi joskus saada hankituksi.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Neuvostolentäjien hauta

Kesäkuun viimeisenä päivänä 1941 Vehkalahden Kannusjärvellä sijaitsevassa ilmavalvontatornissa koettiin kauhun hetkiä. Ruotilan suunnasta tuli lentokone moottorit savuten suoraan kohti puun latvaan rakennettua lavaa. Miehet heittäytyivät vatsalleen kojun pohjalle, kun punatähdillä varustettu kone humahti yli pudoten hetkeä myöhemmin läheiselle pellolle. Siiven kärki tökkäsi kantoon ja kone pyörähti poikittain räjähtäen valtavaksi tulimereksi. Näytti kuin koko Tykän mäki olisi ollut liekeissä.

Kyläläisiä kerääntyi paikalle katsomaan tapahtumaa. Joku oli nähnyt jonkun juoksevan koneen hylyn suunnasta kohti läheistä Sepänhakaa. Pellolta löytyikin käyttämätön laskuvarjo ja pitkät turkisvartiset saappaat. Ihmeteltiin kuinka kukaan on voinut selvitä putoamisesta hengissä. Paikalle kiiruhtaneet ilmavalvojat olivat ehtineet nähdä tapahtuman paremmin. Koneen luukulla oli seisonut mies joka juuri ennen maahan osumista oli lähtenyt juoksemaan siipeä pitkin pois peräsimen ulottuvilta ja kierähtänyt siitä maahan.

Miehet lähtivät ketjussa kohti metsäsaareketta, josta karkuteilla ollut lentäjä löytyikin kiven takaa piilosta. Hetken uhittelun jälkeen tämä heitti tähtimallisen pistoolinsa pois ja antautui vangiksi.
Venäjän kieltä taitaneen Kannakselta kotoisin olleen Heiskasen Kallen jututtaessa leukansa ja otsansa satuttanutta vänrikin arvoista koneen suunnistajaa kertoi hän heidän lähteneen matkaan Kivennavan läheltä olevalta lentokentältä. Matkalla Lahtea pommittamaan saivat he Utissa peräänsä lentomestari Viktor Pyötsiän partion joka pudotti kaksi konetta Nastolaan. Tämän kolmannen seulaksi ammutun koneen haavoittunut pilotti sai pidettyä ilmassa Kannusjärvelle asti. Lentäjä menehtyi maahansyöksyssä, konekivääriampuja oli kuollut jo ilmataistelun aikana.
Heidän palaneet ruumiit vietiin Tykän Kallen kärryillä läheiselle hiekkaharjulle haudattavaksi. Paikalla oli Kallen lisäksi pari sotilasta, sekä joukko koulupoikia joiden kaivamaan kuoppaan ruumiit ladottiin päällekkäin. Paikalle lyödyssä paalussa on lentokonealumiinista tehty laatta jossa teksti: "Tähän on haudattu kaksi venäläistä lentäjää 30.06.1941". Kymmenkunta vuotta sitten paaluun lisättiin kuvassa näkyvä lisälaatta muistaakseni venäläisten historianharrastajien toimesta näiden selvitettyä lentäjien henkilöllisyydet.
Koneen  putoamispaikalle Tykän talon taakse on myös pystytetty muistomerkki. Kotimuseona toimivassa vanhassa riihessä on yhä tallessa koneen hylystä evakoituja muistoesineitä. Komea tuulimylly on uudempaa tuotantoa.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Pronssikautinen hauta + uusi pyörä.

Tuli sitten (taas) ostettua uusi pyörä. Vanha maastopyörä olikin jo 15 vuotta vanha ja vähän hajalla. Tällaiseen muodikkaaseen fatbikeen eli paksupyörään tuli päädyttyä. Ei ole jousituksia tai muita turhuuksia, vaan raaka peli. Jättikokoiset renkaat huolehtivat mukavasta etenemisestä vaikeassakin maastossa.
Hieman fiiliksiä reilun sadan kilometrin ajon jälkeen. Asfaltilla ja hiekkateillä yhtä tuskaa. Sellainen kumi puhki fiilis. Tilanne muuttuu jahka siirrytään maastoon. Poluilla ja kallioilla kulkee mukavasti. Jyrkemmissä nousuissa tosin joutuu hävettäväään jalkautumiseen ja ylös työntämiseen, kun ei vaan jaloissa ole (enää nykyään) tarpeeksi puhtia. Yli 14 kilon paino tuntuu ihan oikeasti. Parhaimmillaan tämä on kuitenkin silloin kun alusta menee erittäin pehmeäksi. Lentohiekka, pitkittäiset puunrungot tai paksu mutavelli eivät menoa pysäytä. Pyörän ostin kuitenkin etupäässä talvikäyttöä ajatellen. Kevät-talvi, hankikanto, lumiset metsäautotiet ja moottorikelkkaurat lienevät parasta mitä tällä voi harrastaa.
Juhannus 1984. Kaltsa tuli kielikurssilta Englannista tuliaisinaan nivaska vinyylilevyjä. Oltiin kahdestaan hänen kotonaan niitä kuunnellen ja kopioitiin mulle c-kasetille Whitesnaken tupla-live. Ajalta kun Coverdale teki vielä kunnon rockia. Sittemmin meni sellaiseksi ruikuttamiseksi ja glam-poseeraukseksi. Mulla on vieläkin se kasetti tallessa. Oispa toimiva soitin. Sitten hän sai idean. Lähetääs Pyhtään Äyspäähän, jossa on hänen isänsä työpaikan mökkikylä. Juhanusyön pimeimpinä tunteina Kaltsa halusi näyttää mulle tän paikan. Pronssikautinen hautaröykkiö. Teki vaikutuksen. Seuraavan kerran kävin täällä viitisentoista vuotta myöhemmin. Sen jälkeen melko säännöllisesti maastopyöräilyn parissa.
Näitä hautaröykkiöita on paljonkin pitkin itäistä rannikkoa, mutta tämä Kokkovuoren huipulla oleva on kyllä näkemistäni ehdottomasti suurin ja hienoin. Liuskekivistä kasattu puoliympyrä, jonka sisäpuoli on jaettu pyöreämmillä kivillä kahteen osaan.
Puiden välistä pilkottaa Suursaari.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Haminan Bike Park

Pyöräilyseura PPP-97 on rakentanut talkoilla kesän aikana Patterinkadun takana olevalle aukiolle ns. pump track ja dirt -radan maastopyöräilijöiden käyttöön.
Eli paikkahan on siis tämä Pelle Miljoonan entinen futiskenttä, vanha armeijan ratsukoiden harjoituskenttä, josta kaupunginosa Hevoshaka on saanut nimensä. Ja joka on nyt näin tärvelty. Miten käy nyt nuorison pesäpallo harrastuksen?
No maailma muuttuu ja lajit vaihtuu. Paljon oli varhaisnuorisoa paikalla. Ei taida enää seuraleikit kiiinnostaa, eikä varsinkaan futis näin ankeassa ympäristössä. Aika laillahan tämä oli ruohottunut, mitä muutama vuosi sitten viimeksi tuli tästä paikasta kirjoitettua.
BMX-guru Eki Vainikka antoi opastusta pump track radalle. 
Pump track on siis etenemistä pyörällä siten, että pumpataan käsillä ja koko vartalolla kumpareilta vauhtia tarvitsematta lainkaan polkea. Lajillahan ei näin ollen ole paljoakaan yhteistä perinteisemmän pyörällä etenemisen kanssa, vaan käytettävissä on selvästi laajempi lihasryhmä. Kyllä tulikin jo hetken ajelun jälkeen huomattua tämän olevan erittäin tehokasta ja monipuolista liikuntaa.
Nuorisosarjalaisen kisanäyte.
Avajaisissa oli myös yhden kierroksen mittainen kisa alle ja yli 12-vuotiaille ja tietysti itsekin siihen piti osallistua kisan nestorina. Harjoittelu oli jäänyt olemattomaksi. Ennen kisaa ehdin kait vartin verran ottaa tuntumaa rataan, eikä sijoituskaan ollut varmaankaan hääppöinen. Lopullisia kaikki osallistujat sisältäviä tuloksia en ole vielä nähnyt, mutta yli yrittämisestä johtuen tuli pari kämmiä, joten oman sijoitukseni epäilen olleen siellä kymmenennen sijan tienoilla yli 12-vuotiaiden sarjassa. Tosin cyclo-cross pyörä + lukkopolkimet sarjassa tuli varmasti suvereeni voitto. Ajokalusto ylipäätänsäkin oli melko monipuolista, eikä tämän lajin harrastaminen vaadi sen kummempaa satsausta harrastusvälineistöön. Alas laskettu satula ja vähän pienemmät ja paksummat renkaat on yleisesti ottaen hyvä yhdistelmä. Jousitukset ja muut tilpehöörit aika lailla turhia.
Isompien poikien sarjasta.

On se hurja.
Jyryn vetäytyessä laskemaan tuloksia saatiin seurata dirtin, eli hyppyrin hurjapäitä. Itse en tuota uskaltautunut kokeilemaan. Ei ole mun juttu tällaiset luunmurskausradat.
Alle 12-vuotiaiden voittajat.

Yli 12-vuotiaat. 
Kummassakin sarjassa oli äärettömän tiukka kilpailu. Yli 12-vuotiaiden sarjan voitto ratkesi sekunnin kymmenyksellä käsiajanotolla, mikä jättää spekuloinnin varaa puoleen jos toiseen. Voiton vei Anttoni (kesk.), toisena Jere (oik.) ja kolmantena Matti (vas.)

Kymmenelle ensimmäiselle oli luvassa ilmainen muoviämpäri. Innokkaimmat olivat jonottamassa jo puolitoista tuntia ennen tapahtuman alkua.

tiistai 18. elokuuta 2015

Helkama Pro

En ole vielä esitellytkään uusinta pyörääni. Tällainen tuli hankittua toukokuussa työkäyttöön. Meillä kun toiminnot siirtyivät viime syksynä uudelle firmalle, niin työkaluiksi tuli sysipaskat Lusiferit. Yritin silloin jo heti tällaista saada, muttei Helkamalla ollut näitä yhtään varastossa. No nyt on ollut kunnon työkalu alla kolmisen kuukautta. Tai olihan tossa kesälomat välissä.
Tää on hiukka erilainen kuin nuo postin pyörät. Jalannostokorkeus ainakin tuntuu hiukka matalammalta mistä plussaa, toisaalta taas ohjaamo on hiukan ahtaampi joten ohjaintanko tulee vähän häiritsevän lähelle. Kiekot on terästä ja tehty raskaisiin kuljetuksiin niin kuin pitääkin. Tarakan oisin huolinut laukuille tarkoitetulla mallilla, mutta Helkama ei suostunut toimittamaan kuin vakiokokoonpanolla, mistä moitetta. Tämä tarakka on ylileveä, eikä normaalit tuplalaukut mahdu siihen. Onneksi oli näitä sangallisia malleja jotka sain ripustettua reunoihin. Ne sai hyvin myös tarpeeksi taakse joten jalat mahtuu pyörimään ottamatta laukkuihin kiinni.
Lisää moitetta tulee kyvyttömyydestä valita oikeankokoista satulaputkea. Istuinta tuntui aluksi mahdottomalta saada pysymään suorassa ja se myös valui hiljalleen alaspäin. Pikalinkkukin napsahti poikki kun sitä kiristin niin paljon kuin sormissa oli voimaa. Vaihdoin sitten mutterikiristeisen tilalle. Nyt pysyy kyllä suorassa, tosin ei ihan niin ylhäällä kuin haluaisin. Jotain pitää vielä laittaa sinne tolpan ja rungon väliin. Joistain asennusrasvoista olen nähnyt mainintaa joidenka tarkoitus olisi pitää tolppa paremmin oikeassa korossa.
Tässä vielä ostopäivänä otettu kuva päivänvalossa. Reilut 400 kilometriä olen nyt ajellut, säilytän pyörää töissä, joten vapaa-ajalla ei tule tätä käytettyä. Muuten ei ole ollut moitittavaa, mutta ohjainlaakeri oli jäänyt löysälle tai löystynyt heti. Kyllä tällaiset asiat pitäisi huomata jo pyöräliikkeessä, mutta ei näköjään ns. paremmassakaan kaupassa. Mitä itse olen näitä pyöriä paljon kasaillut, niin Helkamat yleensäkään eivät ole niitä kaikkein parhaiten koottuja tehtaalta tullessa. Tässä on ihan yksinkertainen sääntö. Yleensäkin mitä halvempi pyörä, sitä enemmän sitä joutuu liikkeessä säätämään ennen myyntiä. Jos tätä ei huomata tehdä, niin ongelmia tulee aika pian.
Kaakon tempocupin neljäs osakilpailu ajettiin tossa pari viikkoa sitten Ylänummen ja Metsäkylän välillä. Aiempiin osakilpailuihin en ollut osallistunut, eikä tästäkään viitsi mitään sanoa. Jäänyt tuo tehoharjoittelu tältä kesältä aikas vähiin, joten vauhti oli mitä oli. Paremmin meni silti mitä etukäteen pelkäsin.

maanantai 3. elokuuta 2015

Toverit herätkää


Timo Kalevi Forss (s.1967) on koonnut yksiin kansiin 1970-luvun poliittisen laululiikkeen historian. Kirjan alussa käydään lyhyesti lävitse kuinka siihen tultiin. Työväenlaulun synty 1800-1900 lukujen taitteessa, kansalaissodan vaikutus ja Amerikansuomalaiset, kisällilaulun synty ja kukoistus 1940-50 luvuilla sekä 1960-luvun Folk-liike ja saksalaisperäinen kabaree joita voi pitää koko laululiikkeen alkuna. Silloin aloittivat uransa kaikki sittemmin huipulle nousseet tekijät, jotka kirjan yhteensä parissakymmenessä artikkelissa käydään lävitse. Love Records, Agit-Prop, Kom-Teatteri, M.A.Numminen ja underground, vahvat naislaulajat, sekä ensimmäisen aallon innoittamina syntyneet ohjelmaryhmät, joista kirjassa pääsevät eniten ääneen Lovelle levyttäneet Agit-Propin kisällit ja Arkiviisu Mikko Perkoilan suulla sekä jyväskyläläinen Jos-Agit.

Etukäteen olin kovastikin innostunut tästä kirjasta. Ikävä kyllä petyin hieman. En missään tapauksessa siksi, että kirja olisi huono, ei sinne päinkään. Vaan tässä ei vain ole paljoakaan mitään itselleni uutta tietoa. Joissain pikkuasioissa löytyy hieman tarkennusta, mutta suurin osa tekstistä oli sellaista jotka olin hieman eri sanamuodossa lukenut jo aikaisemmin. Omasta hyllystäni kun löytyy kaikki kirjassa esitellyt äänitteet, Miska Rantasen loistava Love Records historiikki on tullut luettua puhki, samaten myös Ilpo Saunion vanhemmat historiikit, "Veli sisko kuulet kummat soitot" sekä "Edestä aattehen". Laululiikkeen veteraanien muistelmia löytyy myös hyllystä, Kenen joukoissa seisot -elokuva on edelleen digiboksilla ja se on tullut katsottua varmaan kymmenisen kertaa ja onhan Forss tehnyt myös Rauhan puolesta -lehteen joitakin laululiikkeen jäsenten haastatteluja joissa on käyty lävitse näitä samoja asioita.

Joskus kymmenen vuotta sitten tämä olisi ollut minulle todellinen aarrearkku ja maailman paras kirja ja sellainen tämä on varmasti kaikille niille jotka ovat kovasti kiinnostuneita vasemmistolaisesta laululiikkeestä, mutta ovat tutustuneet siihen vasta pintapuolisesti. Nyt itselleni kiintoisimmiksi nousivat Jos-Agitin Kirsti Eran haastattelu, sekä artikkeli järjestöistä ja (Helsingin laulu) festivaaleista.

Kirjassa on erittäin runsas ja hieno kuvitus, levynkannet luonnollisesti ovat kaikki entuudestaan tuttuja, mutta muihin kuviin on valikoitunut myös harvinaisempia otoksia. Lisäksi kirjan sivuilta löytyy paljon laulujen sanoituksia, kaikki tuttuja ja puhkisoitettuja. Näiden ja väljän taiton takia luettavaa ei ole niin hirveästi, parissa päivässä tämän luin.
Liitteenä lisäksi Poliittisen laululiikkeen discografia, joka ei ole ollenkaan täydellinen. Joitain puuttuvia on kyllä mainittu itse kirjan teksteissä, mutta silti siitä puuttuu jonkun verran muille kuin Lovelle tehtyjä levytyksiä, joissa ei kyllä oikeasti ole paljoakaan mainitsemisen arvoisia. Joitain Kansankulttuurin ja Työväen musiikkiliiton julkaisuja lähinnä tulee mieleen sekä Ryhmä 22:n omakustanne LP "On jotain mikä yhdistää". Kom-Teatterin "Lähtö ja kaipaus" LP:kin on vielä melko poliittinen.
Ja pahus, huomaan omasta kokoelmastani puuttuvan Finnlevyn julkaiseman "Rohkeasti toimintaan" LP:n, sekä Pioneerikuoron "Ystävyyden silta" LP:n.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

100 000 kilometriä samalla pyörällä

Tänään sitten tuli maaginen hetki. Pyörän mittari pyörähti ympäri sadassa tuhannessa kilometrissä. Melkein 14 vuotta siihen meni. Mainittakoon, että omistan useampia pyöriä, etten nyt suinkaan noin vähää ole ajanut kaikkiaan, mutta tämä oli ensimmäinen pyörä jolla noihin lukemiin päästiin.

Pyörä on ollut ihan jokapäiväisessä käytössä ympäri vuoden. Paljon kaupunkiajoa, syksyllä sorateitä ja talvella maantiepyörän korvikkeena. Vähän sitä cyclo-crossiakin, eli maastoajoa polkija pitkin.

 Pyörä on siis ostettu heinäkuussa 2001 ja se maksoi 13 000 markkaa, mikä ei silloin ollut ihan halpa hinta. Alkuperäisiä yhtäjaksoisesti kiinni olleita osia ei ole enää rungon ja etuhaarukan lisäksi montaakaan jäljellä. Ainoastaan Avidin jarrulänget, Shimanon 105-sarjan etuvaihtaja, Cinellin tanko, satulatolppa sekä mittari ovat ainoat alkuperäisosat. Ohjainkannatin vaihdettiin koe-ajon jälkeen senttiä lyhyemmäksi. Myös BBB:n pulloteline on ensimmäinen minkä tähän pyörään olen hankkinut. Kaikki muut osat on vaihdettu vähintään kertaalleen.

Alkuperäinen satula oli hieman turhan pehmeä, joten ei harmittanut kun sen takasilta murtui muutaman vuoden käytön jälkeen. Tilalle hankin ET-sportista Velo carbon kevytsatulan ja se kestikin toissa talveen saakka, kunnes murtui keskeltä. Tilalle laitoin toisesta pyörästä yli jääneen Codan, jolla oli jo ennestään ajettu kymmeniä tuhansia kilometrejä parissa muussa pyörässä.

Alkuperäisillä vaihdevivuilla ajelin useamman kymppitonnin, mutta varsinkin suolatuilla teillä ajaminen ilman lokasuojia oli niille aikamoista myrkkyä, joten ne on uusittu kertaalleen. Etuvaihtaja on siis alkuperäinen ja takavaihtajakin palveli viime kesään saakka, kunnes maastossa ajaessa hyppäsi pinnojen väliin ja vaurioitui korjauskelvottomaksi. Tilalle laitoin käytetyn XT:n maastovaihtajan ja yllätys oli positiivinen kun sen jälkeen vaihteet toimivat huomattavasti paremmin kuin alkuperäisellä 105:n vaihtajalla, joka oli ilmeisesti jo ihan loppu.

Pyörässä oli alunperin Cannondalen omalla Coda merkillä varustetut kammet 48 ja 39 hampaisilla rattailla ja oli alkanut jo tehdä mieli kevyempiä compact välityksiä. Tuo käytössä oleva wattimäärä kun on alkanut vuosien varrella putoamaan. Toissa kesänä satuin löytämään metallinkeräysastiasta kovasti ehjän näköiset FSA Gossamer compact kammet 50/34 rattaineen. Kokeilun jälkeen syy hylkäämiseenkin selvisi. Vasen kampi oli aika pahasti vääntynyt sisäänpäin, mutta sain sen oikaistua ja nyt on toiminut moitteetta jo kymppitonnin verran. Sen isomman rattaan kyllä korvasin 46 piikkisellä, joka on paljon parempi vaihtoehto cyclo-crossiin. Näihin kampiinhan piti siis myös hankkia sopiva keskiö. Alkuperäiskampiin olin uusinut isomman rattaan kerran ja pienemmän kahdesti. Myös alkuperäinen keskiö oli mennyt kahdesti vaihtoon. Rataspakka taitaa olla nyt seitsemäs ja ketjuja on mennyt yli tuplasti. Myös takavaihtajan rissoja on vaihdettu useamman kerran.

Polkimia tulee vaihdeltua vähän pyörästä toiseen, Shimanon halvemman tason maastopolkimet on ihan riittävän hyviä ja kyllä parit on aika loppuun ajettu. Välillä olen käyttänyt tässä maantiepolkimiakin.

Vannejarrut syövät aikalailla vanteita varsinkin ympärivuotisessa kaupunkiajossa, joten vanteita on jarrutettu puhki pari kappaletta, luonnollisesti myös jarrupaloja on mennyt niin paljon ettei laskuissa pysy. Lisäksi kolme vannetta on muuten vaurioitunut. Vuosi sitten ostit tähän Mavicin Ksyrium Equipe valmiskiekot ja oli kyllä erinomainen ostos, varsinkin kun samalla pistin alle nuo Schwalben Sammy Slickit. Aikoinaan oikeiden cc-renkaiden valikoima oli aika heikkoa, joten olen käyttänyt Continentalin Travel Contact renkaita, joita on loppuun ajettu kaksi paria. Lisäksi tässä oli yhdessä vaiheessa jonkin aikaa jotkut sliksit, jotka ei oikein sopineet vaihtelevaan ajoon. Alkuperäiset Huchkinsonin kumit olivat 30 millisinä vähän turhan kapeat ja olemattomasti pistosuojatut, joten niillä ajelin vain 3000 kilometriä. Ne on toki vielä tallessa ja käyttökelpoiset. Nastarenkaita on ajettu loppuun yksi pari Schwalben Snow Studia yhden kappaleen ollessa vielä käyttökunnossa ja yhdet Marathon Winterit. Talvikäyttöä varten on toinen perinteisempi kiekkopari.

Etujousitus on nykyään jo aika kehnossa kunnossa pohjaten helposti terävissä iskuissa, eikä lukitus ole toiminut moneen vuoteen. Kyllä tällä vielä rauhallisemmin ajelee. Alkuperäinen ohjainlaakeri ei kestänyt kovin montaa vuotta, uudemmalla olen ajanut jo ainakin tuplasti alkuperäiseen verrattuna. Myös napojen laakereita on tullut vaihdettua useamman kerran kuten myös tankonauha.


maanantai 25. toukokuuta 2015

Hardcore arkkitehtuuria

Hardcore architecture blogissa esitellään vanhojen amerikkalaisten Hardcore yhtyeiden kontaktiosoitteita Googlen Street View kuvakaappauksina. Osoitteet on poimittu vanhoista Maximum Rock`n´Roll lehdistä. Tällaiselle perinpohjaiselle  fanitukselle ja stalkkaukselle ei voi kuin nostaa hattua. Kokeilin huvikseni josko myös Suomesta saisi vastaavaa aikaiseksi ja tässäpä tuloksina muutaman 1980-luvun klassikko Suomi Hardcore/Punk bändin yhteystiedot kuvina. Osoitteet on poimittu satunnaisesti levyjen kansista sekä vanhoista zineistä. Hyvin näitä näyttää löytyvän. Ainoa puute on näiden "maalaisrocktähtien" puuttuminen. Vielä 90-luvunkin puolellakin posti meni perille pelkällä nimellä ja postitoimipaikalla, näin tästä satunnaisesta katsauksesta puuttuu muutamia totaalisen landepaikkoja.

Abortti 13
Bastards
CMX
Euthanasia
Kaaos
Laahaus
Mellakka
Painajainen
Pyhäkoulu
Sekaannus
Terveet Kädet
Tuska

lauantai 16. toukokuuta 2015

Kotkan Pyöräpaja / Cruising

Jeah, jeah! Kotkan Pyöräpaja on D.I.Y., eli tee-se-itse pyöräkorjaamo, jonne kuka vain voi mennä korjaamaan omaa pyöräänsä, Työkaluja saa lainaksi talon puolesta ja paikkaa pyörittävät vapaaehtoiset toimivat neuvonantajina ja kyllä he jotain korjaustöitäkin voivat tehdä puolestasi kunhan nätisti pyytää. Ideana on kuitenkin, että jokainen opetelkoot itse nämä tärkeät toimet. Iisii hommaa fillarin rassaus, kuka vaan pystyy kunhan yrittää ja tietää jutut.
Pajalla on myös paljon lahjoituksena saatuja romupyöriä ja varaosia, joita saa kuka tahansa ottaa omaan käyttöönsä, eikä maksa yhtään mitään. Mitä näit tsekkasin, niin aika hirveetä kuraa. Parhaat tietty ehditty viemään? Mut tosiaan ilmatteeksi saa täältä itelleen pyörän varata ja tulla laittamaan ajokuntoon asiantuntijoiden avustamana. Mitään erikoistyökaluja täällä ei (ainakaan vielä) oikein ole, että mie en kyllä sillain näitä palveluja tartte kun on omatkin "pajat".
Tänään oli sitten ohjelmassa pihakirppis ja pop up ravintola, ravintolapäivän merkeissä. Porukkaa istui pihalla ihan kohtuullisesti, kaljaa kiskottiin ja tupakka kärys. Ite tulin paikalle kun ohjelmassa luvattiin olevan kruisailua kaupungilla päivän päätteeksi ja miulle kun tuli heti mieleen kriittinen pyöräretki tyyppinen tapahtuma. No ei se sitten ihan sitä ollut.
Siitä dokailujengistä lähes kaikki sitten häipyi ennen ajeluita, mutta onneksi sentään krisailemaankin riitti jokunen osallistuja, ettei mennyt ihan pelleilyksi. Kyllä ois ollu komeeta ajella kunnon letkassa. Ois varmaan pitänyt tää ajelu hoitaa vähän aikaisemmin, vaikka niin, että kesken tapahtumaa oltais käyty heittää puolen tunnin kaupunkikierros ja sit takas pajalle.
Yhdeksän meitä sitten lopulta oli ajelulla. Toni double decker pyörällään johti joukkoa.

Lopuksi mentiin Isopuistoon piknikille, joillain oli vielä bissee jäljellä.
Määkin pääsin kuvaan, oon tossa melko lailla keskellä. (Kuva: Kotkan Pyöräpaja)