torstai 29. toukokuuta 2014

Dead Kennedys

Yhtenä kevään odotetuimmista kirjauutuuksista oli ehdottomasti Alex Oggin Dead Kennedys - Fresh fruit for rotting vegetables Juha Ahokkaan suomennoksena. Dead Kennedys eli tuttavallisemmin DK kuuluu näihin ikisuosikkeihini. Ihan kaikkein kovimpaan kastiin en ole yhtyettä kuitenkaan koskaan lukenut, tai siis sen levyt eivät ole olleet täydellisiä tajunnanräjäyttäjiä, vaan kyse on enemmän siitä, ettei näihin kuitenkaan ole koskaan tullut täysin kyllästyttyä. Tokihan yhtyeen arvoa nostaa myös sen ehdoton poliittinen korrektius.

Kuten alaotsikostakin voi päätellä tämä kirja keskittyy yhtyeen alkutaipaleeseen, sen perustamiseen ja ensimmäisen albumin  Fresh fruit for rotting vegetables syntyyn, jotka käydäänkin varsin perusteellisesti läpi. Fakta- ja musafriikeille, kuten juuri minulle, kirja on kyllä mannaa. Kaikenlaista hämmentävää nippelitietoa tulvii huomattavasti enemmän kuin yhdellä lukukerralla ehtii käsittelemään, joten tämän kirjan pariin tulee varmasti palattua useampiakin kertoja ehkä hyvinkin pian.

Rajatusta ajanjaksosta johtuen lukemista on kuitenkin melko vähän - siis siihen nähden, että kyllä ne yhtyeen myöhemmätkin vaiheet olisi pitänyt ehdottomasti saattaa julki. Suuren osan sivuista täyttää DK:n hovikuvittajan Winston Smithin taide jossa kyllä silmä lepää ja onpa kirjan lopussa myös hänelle ansaitusti omistettu luku. Sivuilta löytyy myös suuret määrät levyjen , ensi LP:n ja tuon ajan singlejulkaisujen, eri painosten kansi- ja etikettitaidetta, sekä ennenjulkaisemattomia bändikuvia, joissa ei kyllä ole mitään mainittavia helmiä. Lopussa on myös sivukaupalla eri henkilöiden lausunnoista kerättyjä hehkutuksia DK:n erinomaisuudesta tai sen vaikutuksesta kyseisiin henkilöihin ja tämä osio alkaa mennä jo hieman tuonne henkilöpalvonnan puolelle.
Toivottavasti Alex Ogg tai kuten hän itse mainitsee joku toinen piruparka jatkaisi bändin myöhempien vaiheiden dokumentointia.
Vuosien varrella on hyllyyn tullut hankittua levy jos toinenkin, joten hieman henkilökohtaista turinaa näistä:
Fresh fruit for rotting vegetables ja Plastic surgery disasters LP:t kuulin ekaa kertaa tietty jo 80-luvun lopulla, mutta vinyylinä ne tuli hankittua vasta tämän vuosikymmenen alussa. Itselleni nämä eivät ole koskaan olleet mikään iso juttu muuten paitsi Kill the poor -biisi Punk & Disorderly kokoelmalta kuultuna. Samaten In god we trust, inc. 12"EP mulla oli aikoinaan kasetilla ja silloin en tästä niin hirveästi välittänyt.
Give me convenience or give me death singlekokoelma on ollut mulle se ykköslevy aina. Tämän ostin silloin kun se ilmestyi 1987 ja tää oli siis eka kunnollinen kosketukseni bändiin. Tokihan tää oli sitä ennen tuttu muualtakin kuin Suosikin julisteesta ja kait mä joskus olin jotain kuullutkin.
Kolmos LP Frankenchrist sekä viimeiseksi jäänyt Bedtime for democracy tuli tilattua Saariselta muistaakseni vähän tuon kokoelman jälkeen, ehkä vuoden 1988 puolella. Ensin mainittuhan on sitten musiikillisesti enemmän tuonne weirdimpään osastoon menevään - osoitus siitä ettei jääty musiikillisesti paikoilleen ja jälkimmäinen taas paluuta aiempaan ja tietyllä tapaa näytti yhtyeen elinvoimaisuuden hiipumisen. Tämän jälkeenhän DK hajosi, mikä on sinänsä hyvä asia, että näin jäi legendan maine eikä ole tarvinnut kärsiä paskoista uudelleenlämmittelyistä ja vanhojen kliseiden kierrättämisistä. Bedtimestä vielä sen verran, että kyllä teki aikoinaan suuren vaikutuksen levyn todella UPEA avautuva kansi. Sitä jaksoi ja edelleen jaksaa tuijottaa tuntitolkulla imien siitä poliittisia vaikutteita.
Skateboard party on hyvätasoinen live vuodelta 1982 ja julkaistu Saksassa seuraavana vuonna. Ilmeisesti tästä on otettu useampiakin uusintapainoksia koska löysin tämän levymessuilta viime tai toissa vuonna erittäin hyväkuntoisena sopuhintaan.
What shall I wear tonite - 1978 demos bootleg on ilmestynyt alunperin jo 1980-luvulla ja tästäkin on otettu uusintapainosta, koska näitä oli ihan Levykauppa X:ssä myynnissä muutama vuosi sitten. Kuten tuosta kirjasta käy ilmi, niin tämä on oikeasti äänitetty helmikuussa 1979 ja sen lisäksi, että tasoltaan tämä on erinomainen, niin lisäksi tässä on 5 ennen ja jälkeen julkaisematonta biisiä.
Moral majority - London 4th July 1982 tuli samaten hankittua X:stä ja tämäkin tasokas live-bootleg on julkaistu ensimmäistä kertaa 80-luvulla.
Funland at the Reinterasse bootsi tuli ostettua Saariselta jokunen vuosi sitten ja tämä Saksassa äänitetty live on kyllä tasoltaan hirveää käppää kantta myöten. Ilman tätä levyä pärjää hyvin.
Mutiny on the Bay liven suurin ansio on siinä, että sen materiaalista suurin osa on äänitetty 1986, eli kuultavana on myös näitä lopun ajan biisejä.
Meinasin jo, etten tarvitse enää yhtään DK-levyä, mutta kun kirjaa lukiessa törmäsin mainintaan 1979 äänitetystä Live at the Deaf Club livestä ja Hätäavulla oli näitä myynnissä, niin ostin ja tätähän on nyt viime perjantaista lähtien soitettu jo varmasti parisenkymmentä kertaa. Täkyinä muualla kuulematon Gaslight, Back in Rhodesia, joka on When you get draftedin varhainen versio, sekä Have I the right & Back in the USSR -coverit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti