maanantai 30. joulukuuta 2013

Wir singen zu den X. Weltfestspielen


Tässäpä sitten esittelyssä tämän joulun paras lahjani. Kyllä mä tätä olin etsinytkin. Tuli sitten hoksattua, että saksan Ebay on ihan eri firma kuin se tavallinen ja siellähän näitä oli useampia myytävänä ihan kohtuulliseen hintaan. Joulupukille kirjoitin asiasta ja tälläinen sitten saapui aattona.

Itä-Berliinissä järjestettiin kesällä 1973 Maailman nuorison ja ylioppilaiden 10. rauhan ja ystävyyden festivaalit ja niiden kunniaksi tehtiin tämä solidaarisuus-teemainen albumi. Ilmeisesti levyn mukana on alunperin tullut jonkinlainen liite, jossa on tietoa esiintyjistä, nimittäin levyn kansissa ei ole minkäänlaista informaatiota ja etiketissäkin ainoastaan kappaleiden nimet ja tekijät. Mutta tarpeellinen informaatio toki löytyy internetin kautta. Useimmista esityksistä vastaa Oktoberklub-yhtye, joka on tunnetuin ns. FDJ-laululiikkeen, eli Vapaan Saksan nuorison ohjelmaryhmistä. Mainittakoon, että nuoriso oli ihan yhtä vapaata, kuin Saksan demokraattinen tasavalta oli demokraattinen.
Oktoberklub perustettiin tammikuussa 1966 ja se julkaisi 70-luvun loppuun mennessä 4 omaa albumia, sekä oli mukana lukemattomilla teema- ja livealbumeilla. Yhtyeen kokoonpano ei ollut kiinteä, vaan siihen kuului nelisenkymmentä jäsentä. Ryhmä vastasi myös Berliinin Poliittisten laulujen festivaalien järjestämisestä. Yhtyeen riveistä syntyi myös musiikillisesti enemmän rock ja pop-henkinen Jahrgang `49 -yhtye. Vuosiluku `49 tarkoittaa tietysti DDR:n perustamisvuotta.

Mutta itse tähän levyyn, kyllä on huippukamaa. Ennestään tältä levyltä tuttuja paloja olivat Wir treffen uns auf jeden fall, sekä Friden, Freundschaft, Solidarität, jonka Agit-Prop kvartetti levytti suomeksi nimellä Rauha, Ystävyys, Solidaarisuus. Muita Agit-Propin tunnetuksi tekemiä kappaleita ovat saksalaiset versiot DNML:n toimintamarssista, Maailman ääriin, sekä Solidaarisuuslaulu.
Musiikillisestihän tämä on pitkälti noiden kahden esimerkin mukaisesti tuollaista tyypillistä saksalaista pop-vaikutteista euroviisuhumppaa. Ainoat yleisestä linjasta poikkeavat kappaleet ovat juurikin näitä vanhempia biisejä, aiemmin mainittu Hans Eislerin säveltämä Solidaritätslied sekä Paul Dessaun säveltämä Die Junge welt ist in Berlin zu gast.

Kansankulttuuri toi näitä aikoinaan suomeenkin ja itsellänikin oli jo ennestään levyn kansi (joka on kuvassa, kun en oo tätä uutta kuvannut, siinä on noi värit vähän eri sävyillä), mutta sieltä välistä löytyi 3. Festival des politischen liedes LP. Hieno levy muuten tuokin, siinä on mm. Agit-Propin versio Kenen joukoissa seisot -kappaleesta.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kuhmoisten joukkohaudat

Jatketaan edelleen kesälomamatkailun parissa. Tämä juttu piti tehdä, jotta saan samalla oikaistua Työväenmuseo Werstaan Punamuistomerkit -tietokannassa olevat virheet, sekä antaa lisätietoja aiheesta. Toisekseen näin saan myös julkiseen levitykseen ja Internetin ensiesitykseen nämä pari kuvaa, joidenka takia piti pyöräillä 70 kilometriä etupäässä pölyisiä sorateitä ja rämpiä pitkin ryteikköjä paarmojen syötävänä.
Joukkohauta Kuokkalan mäellä.
Kapinallisten hyökätessä kohti Kuhmoisten kirkonkylää maaliskuun 10. päivänä 1918 valkoeversti Hans Kalmin joukot iskivät kiertoliikkeellä punaisten selustaan. Ensimmäinen ryhmä saavutti punaisten huoltojoukot Tampereen tiellä ja toinen ryhmä saapui Harmoisten kylään Lummenne järven jäitä pitkin rantautuen Harmoistenkaivon kohdalla. Tien toisella puolella vähän matkaa rinteessä sijaitsi kunnansairaala, jossa tapahtui erittäin tunnettu joukkomurha. Tästä Harmoisten sairashuoneen verilöylystä on kirjoitettu paljon, joten siihen en sen tarkemmin tällä kertaa perehdy, muuten kuin punaisten sairaanhoitajanaisten kohtaloita selvittäen. Yleisen kertomuksen mukaan kaikki naiset ammuttiin lukuunottamatta kahta sen tähden, että osasivat ruotsia.
30-luvun lopulla kerätyn perimätiedon mukaan kuitenkin vangitut 9 naista tuotiin kirkonkylällä sijaitsevaan Nuuttilan taloon, jossa oman kylän naiset saivat selkäänsä ja muut lähetettiin edelleen Jämsään. Harmoislaisen nahkurin vaimon Fredrika Kivisaaren mukaan taas vangit tuotiin ensin Kauppilan taloon, jolloin yksi naisista yritti paeta ja tuli tässä yhteydessä ammutuksi.
Ojasta löytyneet kaksi ruumista, joita on epäilty ammutuiksi sanitääreiksi ja jotka tulivat haudatuiksi Nikulan peltoon karanneiden sijaan taas ovat luultavammin Kuhmoisten ensimmäisessä taistelussa menehtyneitä.[1] Tapaukseen liittyy paljon ristiriitaisuuksia, jotka saattavat selittyä sillä, että myös Padasjoella jäi punaisten ambulanssi valkoisten vangiksi ja nämä vangit kuljetettiin Jämsään Kuhmoisten kautta.[1]
Joukkohauta Kauppilan vainionmäellä.
J.O. Hannulan mukaan (Suomen vapaussodan historia) taistelussa kaatui kaikkiaan 100 punaista. Lukumäärä osuu todennäköisesti melko oikeaan muuten, paitsi että näistä jopa puolet on mahdollisesti haavoittuneina vangiksi jääneinä teloitettuja. Kuhmoisten seurakunnan haudattujen luettelon mukaan kapinallisia kuopattiin kaikkiaan 112 henkeä. Näistä eivät kuitenkaan ymmärtääkseni kaikki ole kyseisen päivän uhreja. Vain pieni osa heistä oli päätynyt Papinsaaren hautausmaalle. Useimmat joukkohaudat sijaitsivat Putkiston kankaalla, Kuokkalan mäellä, Kauppilan vainionmäellä ja Harmoisten sairashuoneen viereisellä Nikulan pellolla.
Porvoon hiippakunta lähestyi seurakuntaa elokuussa 1918, että myös punaisten haudoista olisi pidettävä huolta. Kuhmoisten kirkkoneuvosto taipui ajatukselle vasta puolitoista vuotta myöhemmin ja tarvittavien varojen myöntämiseen meni vielä vuosi aikaa. Joukkohaudat aidattiin ja niille pystytettiin lohkaistut luonnonkivet, joihin hakattiin risti ja V: 1918. Aitaukset uusittiin 1938.

Toukokuussa 1948 SDP:n kunnallistoimikunta anoi kunnalta avustusta vainajien siirtämiseksi kirkkomaahan. Kirkkovaltuuston hyväksyessä maksaa puolet kuluista ja Hämeen lääninhallitukselta saatujen lupien hankkimisen jälkeen työhön päästiin loppuvuodesta 1949.
Kuhmoisten saha ja metsätyöläisten ammattiosasto sai anomuksensa jälkeen sekä kunnalta, että seurakunnalta 50 000 markan avustuksen muistomerkin pystyttämistä varten ja se paljastettiin heinäkuussa 1954.
Punaisten hauta ja muistomerkki Pappilansaaressa.
Kunnansairaalan viereisellä Nikulan pellolla oleva hautakivi on hävitetty upottamalla se peltoon ojan perkaamisen yhteydessä.[2] Myöskään sairaalaa ei enää ole olemassa. Se vaihtoi omistajaa 60-luvun loppupuolella ja paljastuttuaan korjauskelvottomaksi purettiin pois tontille nousseen uudisrakennuksen tieltä.[3] Itse sairaalatoiminnot oli siirretty kirkonkylälle jo 30-luvulla. Sen sijaan Harmoisten kylän pohjoislaidalla oleva Kauppilan vainionmäen joukkohauta on edelleen löydettävissä. Täällä maanomistaja on esimerkillisesti kylän historiaa kunniottaen pystyttänyt kaatuneen kiven uudestaan hautakuopan reunalle. Alue on muutenkin siistissä kunnossa. Myös Kuokkalan mäen joukkohauta on edelleen olemassa ja se sijaitsee keskellä metsää ollen erittäin hankalasti löydettävissä.
Vapaussodan muistomerkki Putkiston kankaalla.
Putkiston kankaalla on 1978 pystytetty vapaussodan muistomerkki, jossa olevassa laatassa on teksti Vapauden puolesta. Paljastustilaisuuden järjestäjät hoksasivat vasta jälkikäteen tehneensä emämunauksen, kun eivät olleet älynneet kutsua Jyväskylässä asunutta Hans Kalmia juhlallisuuksiin. Kelleen ei tullut mieleenkään, että hän oli vielä tuolloin elossa.
Punaisten hauta sijaitsi tien toisella puolella olevan sähkölaitoksen takana.[4] Hautakiveä ei enää löydy, enkä ole kuullut sen kohtalosta mitään.

[1] Jalli: Kalma koukkaa kahtia.
[2] Harmoisten kylällä liikkuva vahvistamaton huhu.
[3] Tiedonanto kyläkirjan laatijalta.  
[4] Tiedonanto paikkakuntalaiselta, joka muistaa haudan lapsuudestaan.

Kaikki muut lähteet: Ossi Viita, Kuhmoisten historia II 1917-1973. Metsäpitäjä maakuntien rajalla.

Päivitys 16.8. 2017. Koska joku oli linkittänyt tämän tekstin lähdetiedoksi Wikipediaan, eikä Wikin valvoja ollut hyväksynyt tätä riittävän luotettavaksi, niin lisäsin lähdeviitteet. Samalla myös tarkensin muutamaa kohtaa ja tein parit lisäykset, koska olin saanut uutta tietoa aiheesta.