perjantai 25. lokakuuta 2013

Rata Rautuun


Syksyn sisällissota trilogia avataan Heikki Ylikankaan uutuuskirjalla Rata Rautuun. Ne kaksi muutahan ovat Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 ja Samu Nyströmin Helsinki 1914-1918 ja niihin palataan ihan lähitulevaisuudessa.

Ylikankaan 1993 ilmestynyt Tie Tampereelle herätti ilmestyessän ankaraakin kritiikkiä poikkeavilla tulkinnoillaan "Vappaussorasta". Sittemmin nämä aikoinaan erityisesti Pohjanmaalla kiukkua herättäneet tulkinnat ovat osoittautuneet hyvinkin oikeiksi ainakin kaikkien vakavasti otettavien tutkijoiden keskuudessa. Ja palkittiinhan teos myös sen vuotisella Tieto-Finlandialla.

Tässä uusimmassa kirjassaan Ylikangas paneutuu Karjalan kannaksen, erityisesti Raudun tapahtumiin. Nykyisin hyvinkin tuntemattomat Raudun taistelut 3-4. huhtikuuta olivat sisällissodan verisimpiä, ylittäen jopa Kalevankankaan taistelut. Noin 2200 punaista, venäläistä ja siviiliä, joukossa runsaasti naisia ja lapsia, oli jäänyt saarrostukseen pienelle aluelle Raudun asemalle. Suojeluskuntalaiset ja jääkärit aloittivat hyökkäyksen alueelle aamuvarhaisella 4. huhtikuuta jatkaen pitkälle puoleenyöhön. Punaiset ottivat hyvien asemiensa ansiosta torjuntavoiton, mutta ammusten ja elintarvikkeiden loppumisen uhka pakotti heidät varhain seuraavana aamuna uhkarohkeaan ulosmurtautumiseen kohti Venäjää. Näistä viitisensataa onnistui pakoretkellään, useimpien kohtaloksi tuli silpoutuminen kuularuiskujen ristitulessa Kylmäojannotkossa, joka sai myöhemmin uuden nimen Kuolemanlaakso. Antautuneistakin suurin osa teloitettiin tutkimatta. 99 venäläistä päätyi Joensuun Siilaisilla sijaitsevaan joukkohautaan tekemättä eroa sotilaiden  tai siviilien välillä.

Kirjassa käydään lävitse myös tapahtumiin keskeisesti osallistuneiden henkilöiden myöhemmät vaiheet ja ainakin näin jälkikäteen "Raudun taistelun suurimpana sankarina" tai "päälahtarina" pidetystä Georg Elfvengrenistä jää aika tympeä mielikuva. Elfvengrenin elämä päättyi Moskovassa, jossa hänet teloitettiin 1927. Tsaarilaisena monarkistina hän siis oli liittynyt venäjän vastavallankumouksellisiin. Punaisen puolen pahin roisto Heikki Kaljunen taasen katosi itäiseen yöhön vasta 11 vuotta myöhemmin.

Raudun tapahtumista on aiemmin julkaistu vain joitain vapaussota-historiikkejä 20-30 luvuilla ja niiden sisältämää varsin yksipuolista aineistoa Ylikangas oikoo tässä teoksessa erinomaisella asiantuntemuksella. Esimerkiksi Wikipedian tämän hetkinen artikkeli Raudun taistelusta lienee peräisin alkuaan jostain Vapaussoturi -lehdestä tai 20-luvun kirjasta.

Kirjoittajana Ylikangas ei ole aivan samaa tasoa ammattimaisten kirjailijoiden tai toimittajien kanssa, mutta erittäin asiantunteva ja kriittinen ote lähdeaineistoon korvaa tämän puutteen. Ja vaikka teksti onkin ensialkuun hieman pitkästyttävää, niin loppua kohti tapahtumien edetessä ei suuremmin malta jättää kirjaa käsistä.

Itseäni jäi ainoastaan kaivelemaan, että mitä näissä tapahtumapaikoissa on nykyään. Onko Kuolemanlaaksossa oleva joukkohauta edelleen löydettävissä ja onko sinne pystytetty koskaan mitään muistomerkkiä. Ja missä se tarkalleen ottaen sijaitsee nykykartalla. Entä Rautuun pystytetyt vapaussodan muistomerkit, ihan varmastihan ainakin yksi tällainen on aikoinaan laitettu, joka kylään ja kaupunkiinhan jonkinlainen muistomerkki pystytettiin (kts. Aapo Roselius: Isänmaallinen kevät). Vieläkö se on olemassa. Monenlaisia sotahistoriallisia retkiähän tuonne itärajan taakse on järjestetty, mutta nämä tuntuvat olevan ihan kaikki vain viime sotien tapahtumiin keskittyviä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Katalonia, Katalonia

Kuukauden kirjaklassikkona tällä kertaa esittelyssä George Orwellin Katalonia, Katalonia. Tämähän lienee Orwellin kirjoista se kolmanneksi tunnetuin heti Vuonna 1984:n ja Eläinten vallankumouksen jälkeen. Kirja ilmestyi alunperin 1938 ja suomenkielinen ensipainos 1953. Toinen ja viimeinen (?) painos ilmestyi 1991, eli tästä johtuen tätä ei nykyään löydä kovinkaan helposti. Itse tätä etsiskelin pidempäänkin ja sitten löytyi ihan lähidivarista "tiskin alta".

Kirjahan on dokumentaarinen kertomus Orwellin kokemuksista Espanjan sisällissodassa, johon hän osallistui vapaaehtoisena Marxilaisen POUM:n riveissä. Kirja on toisaalta vauhdikas seikkailukertomus, että syväluotaava katsaus Espanjan poliittisiin kuvioihin, ongelmiin ja kommunistien petokseen joita Orwell ruotii ankaran kriittisesti. Alun toiveikkuus ja optimismi vaihtuu pian sodan mielettömyyden tuomiin pettymyksiin ja turhautuneisuuteen. Espanjaan lähdetiin reippain mielin toiveena saada tapettua mahdollisimman paljon fasisteja, mutta asemasota märissä ja kylmissä juoksuhaudoissa karistaa pian kaiken vallankumousromantiikan. Joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu -sananlasku käy myös tässä tapauksessa lähes toteen kun fasistin luoti napsahtaa omaan kaulaan.

Taustamusiikiksi kirjaa lukiessa sopii loistavasti parikin Espanjan sisällissodan lauluja, tietysti tasavaltalaisten, sisältävää äänitetä.

Saksalainen Ernst Busch osallistui itsekin sotaan, ei aseellisena taistelijana Orwellin tavoin, vaan propandistina laulamalla Barcelonan, Madridin ja Valencian radioissa sekä Madridin rintamalla. Laulut ovat jääneet historiaan Buschin ja Erich Weinertin toimittamassa Kansainvälisten prikaatien laulukirjassa sekä Barcelonassa levytetyssä kokoelmassa Six songs for demogracy, jonka äänitys ja puristus tehtiin kesäkuussa 1938 kirjaimellisesti sodan keskellä. Joihinkin levyihin oli liitettävä anteeeksipyyntö sen johdosta, että pommitusten aiheuttama sähkökatko aiheutti korjaamattomia jälkiä levyn tekniseen asuun. Tämä nyt esiteltävä Spanien 1936-1939 CD ei kuitenkaan sisällä näitä alkuperäisiä levytyksiä, vaan Ernst Buschin 1960-luvulla DDR:ssä levyttämiä uusia versioita vanhoista klassikoista. Kappaleita levyllä on kaikkiaan 22 ja mukana tulevassa bookletissa löytyy sanoitukset, historiaa ja kuvia. Tekstit ovat valitettavasti vain saksaksi. Tästä voitte laittaa soimaan näytteeksi Ballade der XI. brigaden.

Toisena levynä kuunnellaan uudempaa tuotantoa oleva Spain in my Heart - Songs of the spanish Civil War CD. Tämä on ilmestynyt 2003 Appleseed Recordsin toimesta ja tuotanto on kyllä aivan ensiluokaisen loistavaa. Tätä on tullut kuunneltua todellakin ahkerasti. Esiintyjät eivät ole avausraidasta vastanneita Pete Seegeriä ja Arlo Guthrieta lukuunottamatta juurikaan tunnettuja, mutta tämä ei himmennä tippaakaan sitä rautaista ammattitaitoa jolla nämä esiintyjä, mainitakseni vaikka Michele Greenin, Laurie Lewisin, Aoife Clancyn sekä Guardabarranco -yhtyeen, puhaltavat eloa näihin komeisiin ja iskeviin teksteihin ja kauniisiin melodioihin. Tyylilajit vaihtelevat perinteisestä amerikkalaisesta country-folkista irlantilais-balladeihin ja espanjalaiseen flamencoon. Myös tämän levyn mukana on paksu liite josta löytyy komeiden kuvien lisäksi tekstit ja tietoja esiintyjistä.
Levyä voi kuunnella myös Spotifyssä tai Youtubessa, josta koko levy löytyy komeasti kuvitettuina.

Laitentaanpas loppuun vielä yksi mielenkiintoinen linkki: Espanjan sisällissodan veteraani Jules Päiviö kuollut.