torstai 15. marraskuuta 2012

Tommolan veripelto ja muita kohteita

Tässä se sitten on. Nimittäin Tommolan veripelto. Aiemmassa jutussani mainitsin paikan nimeltä ja heti liikenteen lähteiden mukaan tuli vierailuja hakusanoilla Tommolan veripelto ja nimenomaan kuvahakuja. Piti sitten katsoa minkälaisia kuvia paikasta löytyy, niin ei ollut ainoatakaan kuvaa. Pelkästään näitä tämän sivuston kuvia, jotka eivät liity mitenkään aiheeseen. Ei ole tämän kummempi. Puolen hehtaarin joutomaa keskellä asuinaluetta. Eteläisellä reunalla kulkee vilkasliikenteinen pääkatu, itäisellä naapuritontilla ihan parinkymmenen metrin päässä kohoaa korkea kerrostalo, jonka parvekkeilta on suora näkymä itse "pääkallopaikalle". Pohjoisnaapurissa sijainneet vanhat talot, jotka näkyvät vielä street viewissä on purettu ja tilalle noussut moderni uudenaikainen rakennus jonka piha lanattu ilmeisen äskettäin tasaiseksi hiekkapohjaksi. Itse veripellon tontin toisella reunalla on vanhat portinpielet, toisella betonitolppia ja vähän verkkoaidan riekaleita. Onkohan tämä ollut joskus sen puretun talon puutarhaa? Pari kuolemaa tekevää omenapuuta löytyy vaahteroiden keskeltä. Tontin korkeimmassa kohdassa on laakea kivi, joka voisi olla paikalla sijainneen Tommolan riihen kulmakivi. Tarinan mukaan siellä säilytettiin teloitusta odottavia vankeja. Paikan nähtävyys on ikivanha koivu, jota vasten perimätiedon mukaan vankeja ammuttiin. Sisällissodan jälkeen puhuttiin, että se on saanut "alkunsa lahtarin verestä". Nyt tämä koivuvanhus on jo nähnyt viimeisen vuotensa. Myrsky on katkaissut rungon viiden metrin korkeudelta ja suuri alaoksakin roikkuu enää muutamien säikeiden varassa kuolleesta rungosta.

Aivan puun läheisyydestä löytyy syvä teräväreunainen kuoppa ja vähän kauempana on toinen suurempi ja matalampi kaivanto. Tänne ammuttiin ja haudattiin punaisen terrorin uhreina tiettävästi 43 valkoista. Perimätieto kertoo teloituspaikkoja olleen kaksi, sen toisen sanotaan sijainneen lähistöllä nykyään olevien vanhusten talojen paikalla. Uhrit kaivettiin maasta heti valkoisten voiton jälkeen toukokuun alussa ja samoihin kuoppiin kerrotaan ammutun ruumita siirtämässä olleita punaisia.

Työläisnuorison muistoalbumissa (1920) on nimimerkki Tyko W:n kertomus haudan tyhjentämisestä, josta ohessa lyhyt lainaus: Viimeisenä haudassa oli suuri, raskas miehen ruumis. Suurella vaivalla sain sen niin ylös, että toverini haudan reunalla ylettyi siihen ja sai vainajan kädet käsiinsä. Ruumis oli alaston ja oli sitä ammuttu otsaan, jolloin kuula mennessään oli vienyt takaraivon pois, niin että vainajan kallo oli aivan tyhjä. Sitten kun toverini oli saanut siitä kiinni, nostimme ruumiin niin että se selällään ollen tuli rintakehästään riippumaan haudan syrjälle, jalat hautaan päin, jolloin meidän, saadaksemme se kokonaan ylös, täytyi korjata otteitamme. Niin tuli ruumis olemaan hetken aikaa omalla painollaan rutistamassa rintakehäänsä. Vainajan rinta oli jäänyt täyteen ilmaa ja nyt, kun rinta pusertui jäätynyttä haudansyrjää vasten, työntyi sieltä ilma ulos, pannen vainajan äänijänteet toimimaan . Ruumis huusi kammottavalla, todella haudantakaisella äänellä muutaman sekunnin ajan surkeasti, u-u-u-u-uu. Jos aika olisi ollut yö ja pimeä, olisi vaikutus varmaankin ollut hirveä, niin kolkko oli tuo ääni.
 
Punaista terroria seurasi välittömästi valkoisten saavuttua valkoinen terrori. Pikaoikeudenkäynnit ja mielivaltaiset teloitukset koituivat 123:n punaisena pidetyn välittömäksi kuolemaksi. Varuskunnan kasarmeista tehtiin vankileiri, jossa oli vankeja enimmillään noin 3700. Sieltä heitä vietiin pikaoikeuksien päätösten jälkeen teloitettavaksi kasarmialueen takana olevaan metsään ja ammuttiin entisen savon radan penkkaa vasten.
Kevättalvella 1923 varuskunnan veripelloksi kutsutun joukkohaudan vainajat kaivettiin ylös ja siirrettiin läheisen hautausmaan perimmäiseen nurkkaan. " Maa yhtä savea ja liejua. Miehet kaivoivat sieltä aina yhden miehen tarpeet kerrallaan ja nostivat laatikkoon." Silminnäkijänä ollut Veikko Koistinen muisteli tapahtumaa 73 vuotta myöhemmin ja kertoi nähneensä kaivutyömaalla yhden omaisen, jonka tunnisti Stenholmin mammaksi, jonka kaksi poikaa oli ammuttu sinne."Mamma pyysi kaivajia, että nostapa talikolla vähän tuota ruumiin osaa ja tuota, mutta ei se omiaan tunnistanut. Kaikki oli yhtenä liemenä. Parhaiten erottuivat vaatteen riekaleet."

 Tämä rakennus löytyi aivan varuskunta-alueen reunalta, kaikkein lähimpänä veripeltoa. Tiedossani ei ole, onko ikkunoissa olevat kalterit tarkoitettu pitämään ei toivottu aines ulko- vai sisäpuolella. Mielessään voi kuvitella tämän olleen tyrmänä, jossa kuolemaantumitut viettivät viimeisen yönsä. Tai no itseasiassa arvelen tämän olevan entinen ammusvarasto. Syrjäinen sijainti viittaisi ainakin siihen. Amerikkalaistyyliset seinämaalaukset ovat myöhemmätä ajalta.



Nykypäivän kauhuja tarjoaa nähtäväksi tämä kanojen keskitysleiri. Valvontakamerat löytyy, piikkilangat sentään puuttuu. Huomaa myös luukuin peitetyt ikkunat. Mainoskyltissä onnellinen kana loikoilee vihreällä nurmikolla. Näettekö te missään vapaana pitkin ruohoa kirmaavia kanoja!

Lopuksi vähän iloisempiin tunnelmiin. Samalla matkalla kävin kuvaamassa myös tämän. Vähänkö pähee hippie-folkkari! Mää tiedän kuka menee aina ihan pähkinöiksi tällaisista kuvista.