maanantai 8. lokakuuta 2012

OE-päivä

Oikeutta Eläimille yhdistys järjesti eläintenviikon huipentumana Helsingissä tapahtuman, johon kuului luentoja ja keskusteluja kiintoisista aiheista kuten eläinoikeusfilosofiasta ja tuotantoeläinten luontaisesta käyttäytymisestä. Itselleni sattui juuri sopivasti vapaapäivä, joten pääsin pitkästä aikaa osallistumaan tämänkaltaiseen tapahtumaan. Ensin piti kyllä kierrellä divareita, joten pahasti myöhässä paikalle saavuttuani Kristo olikin jo hyvää vauhtia perehdyttämässä kuulijoita eläinoikeusfilosofian saloihin.
Ruokailu olikin sitten seuraavana vuorossa ja täytyy todeta, että ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli riittävästi. Toisenkin lautasellisen kehtasin santsata, eikä koko lysti edes maksanut yhtään mitään. Suurin harmitus vain kun joutuu taas todeta kuinka itse on aikas surkea kokkailija kun kerrankin tällaisia herkkuja eteensä saa niin huomaa oman puutteellisuutensa ruoanlaittajana.

Seuraava esitelmä oli nimeltään Viidakoista häkkiin, tasangoilta parviin - Tuotantoeläinten luontainen käyttäytyminen ja luennoitsijana toiminut Eee kertoili kokemuksistaan eläinteollisuuden parissa. Hän on ollut töissä parillakin etelä-Suomalaisella sikatilalla, pihattotilalla sekä broilerikasvattomossa ja saimme nähdä näitä kuuluisiksi tulleita suurta järkytystä herättäneita sikatehtaat-videoita asiantuntevan selostuksen kera.

**** ja ***** (nimet poistettu toisen asianosaisen toiveesta) kertasivat seuraavana menneitä kampanjoita ja toimintaa OE:n 17-vuotisesta historiasta kuvien kera sekä kertoivat Helsingin osaston nykytilasta. Viime aikoina on kampanjoitu eläinten vankilaa eli Korkeasaarta vastaan. Tästä aiheesta on vastikään ilmestynyt oma esite ja ainakin omasta mielestäni tämän jakelu Mustikkamaalla esimerkiksi eläintarhaan matkaaville lapsiperheille vaatii aikamoista pokkaa. Loppusyksyn tapahtumina mainittakoon vaikkapa Vegaaniruoka tutuksi -kokkailua, Vegucated -leffailta, OE:n tukibileet Club Darksidessa sekä valtakunnallinen eläinoikeustapaaminen pääkaupunkiseudulla. Itse en näihin valitettavasti pääse osallistumaan. Myös kokouksia pidetään entiseen tapaan joka toinen viikko "joita **** ja ***** jaksavat vetää urhoollisesti vuodesta toiseen 1-2 kiinnostuneelle". (Se on ihan okei, että toimii OE:ssa. Ei siinä ole mitään hävettävää! Edit. huom.)

Viimeisenä keskusteluna oli miten minusta tuli minä, eli "kolme kovan linjan sankaria" kertoi kuinka heistä tuli eläinoikeusaktivisteja. Kristo kera pienen punaisen kirjan toimi haastattelijana. Kaikki kolme olivat keskenään melko erilaisia ja he ovat edistäneet asiaansa jokainen omalla tavallaan. Heistä Beryl on ajanut eläinoikeusasiaa paljolti kuvataiteen keinoin sekä ahkeralla kirjoittelulla monien lehtien palstoille ja hänen nimensä onkin tullut viime vuosina hyvinkin tutuksi mm. Helsingin Sanomien yleisönosastosta. Omana käänteentekevänä herääämisenään hän kertoi olleen Jokapäiväinen leipämme -elokuvan näkemisen. Jari taas on varmasti tullut monille tutuksi turuilta ja toreilta OE:n esitepöydän takaa. Yhtenä vuotena oli ollut oikein kilpailu siitä kuka on ahkerin pöydänpitäjä ja vaikka Jari uhrasikin aikaansa satoja tunteja tuli silti tappio vieläkin kovemmalle EO-sankarille ja palkintona ollut vegaaniherkkukori meni muihin suihin. Kolmantena mukana ollut Saila on tullut tunnetuksi turkistarhoille ja sikaloihin tehtyjen salakuvausvideoiden kuvaajana. Asiasta käydyt oikeudenkäynnit ovat herättäneet sen verran kiinnostusta, että kustantaja olisi halukas julkaisemaan niistä kirjan. Mahdollinen tuleva teos on vielä melko alkutekijöissä. Odotamme mielenkiinnolla.
Antoisa tapahtumaa. Porukkaa oli paikalla noin 20-30 henkeä. Yhteensä kävijöitä lienee ollut nelisenkymmentä, ruokailun ollessa se kaikkein suosituin ohjelmanumero. Suurin osa kävijöistä lienee ollut vakiokasvoja, mutta tiettävästi ihan uusiakin näkyi mukana, joidenka herättely onkin tällaisten tapahtumien tärkeimpiä tehtäviä. Tietysti myös tällaisten itseni kaltaisten "veteraanien" uudelleenaktivointia unohtamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti