torstai 22. syyskuuta 2011

Autoton päivä

Autotonta päivää tuli vietettyä ihan omalla kriittisellä pyöräretkellä. Kävin kaupungilla ajelemassa sellaisia katuja joilla pyöräilijät ovat jätetty autoilijoiden varjoon. Paljon mukavampaahan tää ois tietenkin isolla porukalla, mutta ei täällä ole ketään muita joita kiinnostaisi sama asia. Tai en mää ainakaan tiedä. Yksi vuosi kävin Hellsingin autottoman päivän kriittisellä ja liki 300 kilometriä pyöräilyä syyskuun lopulla on tietysti aina melko haasteellistä. Paluumatkalla pimeä kun tulee jo ennen Porvoota. Tänä vuonna tällaista ei sitten kait edes järjestetty, eikä ois oikein usko omaan tämänhetkiseen kuntoon olisi riittänyt matkalle lähtemiseen, vaikkei sadekeliä ja edellisen ja seuraavan yön töitäkään olisi huomioinut .



Matkalla bongasin VINOn järjestämän parkkipaikan valtauksen. Eli rahaa pysäköintimittariin ja piknikille parkkiruutujen keskelle. Banderolleja "ei oltu ehditty" ottaa mukaan, jota kyllä pidän suurena puutteena. Ohikulkijoista tuskin kovinkaan moni edes huomasi koko tapahtumaa, varsinkaan kun porukkaa ei tosiaan ollut paljoakaan kuvassa näkyvää enempää. Tällaiset valtaukset vaatisivat onnistuakseen paremmin myös esimerkiksi täydellisen piknik-kaluston raahaamista paikalle pöytineen, tuoleineen ja sateen/päivänvarjoineen. Pelkkä vihreä pressu on kyllä aika ankeaa.

Surkuhupaisuutta tarjoaa Kymen Sanomissa julkaistussa jutussa haastateltu yksityisautoilija kommentteineen: Kyllä teidän opintolainanne ovat liian suuria, jos teillä on varaa tulla tänne piknikille. Mainittakoon, että tapahtuma alkoi joskus klo 16 iltapäivällä. Jo pelkästään tämän pyhän lehmän omistajan mielensäpahoittaminen tai itsensä idiootiksi paljastaminen riittävätkin mainiosti osoittamaan tämän tapahtuman onnistumisen.



Tämän näköisenä saavuin paikalle.

torstai 1. syyskuuta 2011

Parit taidenäyttelyt.

Parissa biblioteekissä oli varsin mielenkiintoisia näyttelyitä ja ensimmäisenä esiteltäköön Anna Reivilän akryylitöitä. Näiden suurikokoisten ja värikkäiden maalausten avulla hän haluaa kyseenalaistaa ihmisten ja luonnon, erityisesti eläinten suhdetta. Hän haluaa kirkkailla väreillä muistuttaa, että silloin ollaan liian pitkällä, kun kotieläinten söpöjä värejä sovitellaan kodin sisustukseen. Itse hän ei pidä taidettaan aktivismina vaan huolestuneena toivoo, että maapallo olisi kaksi kertaa isompi ja meillä olisi vielä enemmän löytymättömiä paikkoja maailmassa.

Reivilä kertoi lehtihaastettelussa toimivansa myös itse aktiivisesti Animalian riveissä, no eipä olla tavattu (???) Monilta katsojilta jää varmasti huomaamatta teosten kantaaottavuus, heille nämä ovat vain värikkäitä eläinkuvia, varsinkaan kun minkäänlaista selittelevää oheismateriaalia ei ollut tarjolla. Myös Reivilä itse vakuuttaa olevansa kuvataiteessa enemmän liikkeellä romanttisen kaipuun, ei aktivismin perässä. Tämä on mielestäni hieman sääli, sillä eläinoikeusliike tarvitsisi myös propagandistisia taiteilijoita asiansa ajamiseen ja mielestäni hänellä olisi hyvät edellytykset sellaiseen ryhtyä.

Itse kyllä tykkään hänen taiteestaan. Värit ovat erittäin iskeviä ja mielelläni tällaista arvotaidetta seinälleni ripustaisin, jos vaan olisi intoa ja varallisuutta aloittaa myös taiteenkeräily. Vaan kaikkea ei voi saada, joku raja tavaran ja materian hamstrauksellakin on oltava.

Seuraavan taidenäyttelyn tarkoitusperät taasen tuskin keneltäkään jäävät epäselviksi. Suunnittelija Anna-Mari Pahkalan ja valokuvataiteilija Heli Hirvelän Turkistarhaton Suomi 2025 kampanjaan tehty valokuvasarja "Niin kuin sinä ja minä" Nanna Grundfeldtistä ja Kettu-koirasta.

Tämän kuvasarjan, jossa on haettu ihmisen ja eläimen välistä emo-pentu suhdetta, näin jo viime keväänä Eläin! - Animalian suurtapahtumassa. Kaikkien aktiivien kannattaa tilata tämä omaan kirjastoonsa tai vastaavaan julkiseen tilaan Animalian toimistolta.


Kiinnostuneita katselijoitakin sattui paikalle samaan aikaan. Ei ole edes lavastettu tilanne, eikä tarvinnut odottaa hetkeäkään, että tulisipa joku jotta saisi myös taiteennauttijoita kuvaan.