maanantai 18. heinäkuuta 2011

David Zabriskie


Kyllä tätä jo on odotettukin, nimittäin ensimmäistä vegaania maantiepyöräilyn ammattilaisten korkeimmalla tasolla. David Zabriskie (s.1979), on jo vuosia kuulunut maantiepyöräilyn pro-tour ammattilaisten eliittiin ja tullut tunnetuksi aika-ajojen erikoismiehenä.

Ennen viime kautta Zabriskie, joka ajaa Yhdysvaltalaisessa Garmin-Cervélo joukkueessa, oli tyypillinen lihaa syövä urheilija ahtaen alas mitä halusi, kunhan se ei vaan nostanut liikaa hänen rasvaprosenttiaan. Mutta viime kauden alussa hänelle selvisi joukkueen kiropraktikon tutkimuksissa , että hän on yliherkkä tietyille ruoka-aineille. Verikokeet osoittivat näiden aiheuttavan hänelle lihastulehduksia.

Viime vuoden Tour de Francen aikaan Zabriskie alkoi vähentämään punaisen lihan käyttöä, koska hän mielestään tarvitsi liikaa energiaa sen sulattamiseen. Loppukesästä Dave alkoi sitten vähitellen lopettamaan kaiken lihan käyttöä ruokavaliossaan ja lokakuussa hän alkoi vähentämään myös maitotuotteiden käyttöä. Yhdeksän kuukautta ruokavalion muutoksen jälkeen Zabriskie sanoi voivansa paremmin kuin koskaan. "Mielestäni monet ihmiset katsovat ruoasta vain sen sisältääkö se liikaa rasvaa." "Itse ajattelen asiaa kokonaisvaltaisemmin." Zabriskie kertoo huomanneensa pienten haavaumien paranevan aiempaa nopeammin ja päässeensä eroon jatkuvasta ihottumasta.

Saadaksesi ohjeita uuteen ruokavalioonsa, Zabriskie otti yhteyttä Brendan Brazeriin, menestyneeseen triathlonistiin ja "Thrive Diet" oppaan kirjoittaneeseen vegaaniin, joka asuu Daven naapurustossa Los Angelesin esikaupunkialueella. Aiemmin tällä kaudella Zabriskie tunsi heikotusta energiatasojen laskiessa ja epäili sen johtuvan ruokavaliosta. Brazer neuvoi häntä käyttämään vegaanisia lisäaineita, hampun- ja pellavan siemeniä sekä ruskeaa riisiä proteiinin saannin lisääämiseksi.

Ammattilaismoottoripyöräilijä Ben Boström, joka on myös (lähes) vegaani, neuvoi Davea syömään pieniä määriä kalaa pari kertaa viikossa ja kielsi pitämästä kiinni absoluuttisesta veganismista, koska kalan syönti auttaa hänen mielestään imeyttämään paremmin tiettyjä vitamiineja ja rautaa.


Tavanomainen uskomus on, että syömällä runsaasti liha- ja maitotuotteita niiden tarjoama proteiini auttaa pyöräilijöitä palauttamaan lihakset takaisin, ja että punaisen lihan sisältämä rauta auttaa kehoa tuottamaan riittävästi hemoglobiinia rakentamaan punasoluja sekä kuljettamaan happea lihaksiin. Iñigo San Millán,
Coloradon yliopiston urheilu-lääketieteen professori ja entinen Zabriskien joukkueen fysiologi sanoo, että Daven halu mennä vegaaniselle ruokavaliolle on "outo asia." Hänen mielestään pyöräilijöiden vegaani ruokavaliossa "ei ole juurikaan järkeä."

Tänä talvena Zabriskien joukkueen johtaja Jonathan Vaughters alkoi kiinnittämään huomiota Daven uuteen ruokavalioon. Vaughters oli huolissaan siitä että, ruokavalio pienentäisi Zabriskien raudan saantia, joka on ratkaisevan tärkeää kestävyysurheilijalle. Hän lupasi, että Dave voisi kokeilla ruokavaliotaan, niin kauan kuin hän ottaisi säännöllisesti verikokeita seuratakseen hänen ferritiinin, eli proteiinin joka varastoi rautaa tasoa.

Vaughters sanoo, että hän yllättyi kun verikokeet jo heti osoittivat Zabriskien ferritiinin kuten
myös hemoglobiinin ja punasolujen tason pysyneen vakaana vegaanisellakin ruokavaliolla.

Tänä keväänä Dave voitti ensin Tour of California etappikilpailun aika-ajon ja hieman myöhemmin Yhdysvaltain mestaruuden jo kuudennen kerran niin ikään aika-ajossa. Tämä vahvisti hänen päätöstään siirtyä täysin vegaaniksi "Tiesin, että olin tehnyt kaiken oikein."
Tänä vuonna hän sitten aikoi ajaa Tour de Francen läpi täysin vegaanisella ruoka-valiolla, tosin vähän hän aikoi huijata syömällä pari kertaa viikossa hieman lohta raudan imeytymisen parantamiseksi.

Aiemmin Zabriskie on osallistunut Tour de Franceen viidesti, näistä kaksi on päättynyt keskeytykseen. Vuonna 2005 hänestä tuli kolmas amerikkalainen joka ajoi himoitussa johtajan keltaisessa paidassa, kun hän voitti suurmestari Lance Armstrongin kilpailun avanneessa prologissa. Hän on yltänyt etappivoittoihin myös Italian ja Espanjan ympäriajoissa.

Tämän vuotinen Tour Alkoi varsin mukavasti Garmin-Cervelo joukkueen voitettua toisena kilpailupäivänä ajetun joukkueaika-ajon ja tallin kapteenin Thor Hushovdin siirryttyä kokonaiskilpailun kärkeen. Tiimin nopein kirimies Tyler Farrar taasen otti nimiinsä kolmannen etapin voiton. Ensimmäinen viikko on ollut aikamoista luunmurskajaista useiden pahojen joukkokolareiden myötä ja niin päättyi Davenkin kisa yhdeksännellä etapilla sattuneeseen kolariin, jossa häneltä murtui ranne sekä myös polveen sattui melko pahasti. Näin jäi sitten näkemättä kuinka vegaanina pärjätään yhdessä maailman rankimmista ammattilaiskilpailuista. No ehkä näemme Daven vielä tämän vuoden Vuelta a Espanassa ja varmasti viimeistään syyskuun lopulla ajettavissa MM-kilpailuissa.

Tour de Francen aikana pyöräilijät voivat kuluttaa yli 8000 kaloria päivässä, joka on niin paljon, että jotkut ajajat eivät pysty syömään tarpeeksi ruokaa saadakseen korvattua menettämänsä kalorit. Tältä näytti mitä Dave aikoi syödä Tourin aikana:

Aamiainen:

Melassilla makeutettua kaurapuuroa , lisäravinteita, raakakaakaon paloja , pähkinöitä, kanelia, kaksi ruokalusikallista kookos voita, omenaa, hampun- ja pellavan siemeniä

Kilpailun aikana :

Kuusi Clif Bar Z proteiinipatukkaa, kaksi Clif Barin energiapatukkaa, kaksi Clif Bari energia geeliä, kaikki tietysti vegaanisia. Juomaa menee päivän aikana kuudesta-kahdeksaan pulloa, nämä ovat tallin omaa juomasekoitusta.

Bussissa kilpailun jälkeen:

Valkoista riisiä vaahterasiirapilla ja kanelilla, vegaanista proteiinipirtelöä.
Kaksi pulloa proteiinipitoista palautusjuomaa juomaa. Goji marjoja.

Ennen illallista:

Vegaanista proteiinipirtelöä

Illallinen:

Valkoista riisiä tai pastaa, vihreää salaattia, vihanneksia kuten parsakaalia, pinaattia, porkkanaa ja punajuuria.

Jälkiruoka:

Tuoreita hedelmiä sekä vegaanista proteiinijuomaa ennen nukkumaanmenoa
.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti