sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

No onkos tullut kesä?



Nimittäin eilen ja tänään oli niin lämmin, että tarkeni jo hyvin ajella lyhkäsissä housuissa, kuten kuvatkin kertovat. Muuten tämä kevät on ollut pari viikkoa myöhässä. Orbean sain liikenteeseen vasta viime viikon tiistaina, eli 5.4. Sitä ennen oli liian kylmää tai märkää ja jopa molempia.
No nyt on sitten tämä viikko ollut yhtä juhlaa kelien puolesta. Viitenä päivänä olen tällä viikolla käynyt ajelemassa 50-105:n kilometrin matkoja. Keskinopeus on kyllä ollut melko vaatimattomasti 29,8-31,4:n välillä.


Keväällä 2007 oli jo niin lämmin, että tarkeni ajella lyhyissä housuissa jo maaliskuun 26-28 päivinä! Tämän vuotinen huhtikuun 16. päivä on ihan hyvää keskitasoa. Joissain metsäisillä osuuksilla oli vielä aika isoja kinoksia teiden varsilla ja ne tekivät aina sellaisen viileän henkäyksen.





Aihetta juhlistin tekemällä kattilallisen kesäkeittoa. Siihen tuli:

Kukkakaalia, perunoita, pari porkkanaa, sipuli, kierrepastaa ja pussilliset pakasteherneitä ja pinaattia. Mausteeksi ihan vain kasvisliemikuutio. Nesteeksi 3/4 vettä ja 1/4 soijajuomaa.

Olen sitä tavallista Rainbow´n soijajuomaa käyttänyt, luomua ei ole vitaminoitu ja koska en tykkää purkkivitamiineja syödä, niin siksi tavallista. Maku on hyvä ja sekoittuu myös erinomaisen hyvin kahviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti