keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Sivari & Totaali

Vuoden ensimmäinen Sivari & Totaali lehtikin tupsahti tänään. Kannessa lukee kyllä 4/2010; nämä numerot kun tuppaavat laahaamaan aika pahasti perässä. Viime keväänä edellisen vuoden viimeinen numero tuli muistaakseni vasta joskus huhtikuun lopulla, joten sinänsä edistystä tapahtunut. Toisaalta toi sopii kyllä aika hyvin asiaan; lehden uutiset kun ovat tuolta viime vuoden loppupuolelta peräisin ja lähes kaikki olen lukenut jo silloin muista lähteistä. Mikään ajankohtaislehti tämä ei siis ole, mutta siitä viis. Kyllä mä olen sen verran kova oikean painetun sanan diggari, että ehdottomasti pidän tätä tarpeellisena aviisina.

Varsinaisia artikkeleita on tällä kertaa mm. "Työtarjous vei kirjailijan totaaliin", Portugalin NATO-kokouksen vastaista toimintaa (no näähän oli tuttuja jo Voimasta), Palkkasoturien uusi tuleminen ja muutama talousaiheinen stoori.

Tuossa palkkasotilas-jutussa mainitaan myös, että Suomen passilla soditaan edelleenkin ja kerrotaan menneiltä vuosilta Marco Casagranden tapaus 1990-luvulta.
Tuolloin hänen epäiltiin syyllistyneen sotarikoksiin Bosnian sodassa. Olin jo silloin sitä mieltä ja olen edelleen, että Suomen kansalaisten liittyminen minkä tahansa toisen valtion armeijaan tai sotiminen yksityisten kapitalistien armeijoissa pitäisi ehdottomasti kriminalisoida. En ole koskaan huomannut kenenkään poliitikon ottavan tätä samaa asiaa esille. Tämän kaltaisen lain läpi ajaminen olisi mielestäni jo Nobelin rauhanpalkinnon ehdotuksen arvoinen asia, huonoimmillekkin tässä viime vuosina mennyt. Nykyään Suomen kansalaisia on sotimassa lehden lähteen mukaan ainakin Somaliassa, joten kyseessä lienee Suomen kansalaisuuden saaneiden ex-Somalien paluu isiensä maahan. Samaten muistelisin lukeneeni, että myös tuolla Balkanin sodissa oli enemmänkin näitä siltä alueelta saapuneita maahanmuuttajia. Kun maahanmuutto ja monikulttuurisuus kuitenkin on tätä päivää ja tulevaisuutta, niin tällaiset tapaukset tulevat todennäköisemmin lisääntymään huomattavasti. Joten asian kriminalisointi olisi varsin aiheellista kuten myös kansalaisuuden menettäminen tällaisissa tapauksissa. Toki se ei aina ole hyväksyttävää; onhan joku voinut asua Suomessa koko ikänsä ja silti lähtee maahan johon hänen vanhemmillaan on siteet. Tai jopa pakotetaan lähtemään.

Mutta joo, Sivari & Totaali, Aseistakieltäytyjäliiton jäsenlehti on siis jämerä julkaisu. AKL on oikeastaan ainoa aidosti radikaali antimilitaristinen järjestö Suomessa ja sen jäseneksi kannattaa liittyä. Ei edes maksa paljoa, perusmaksu on vain 10e vuodessa ja sillä saa tämän lehden neljästi ja joku jäsenkirjekin on ainakin kerran vuodessa näkynyt.
http://www.akl-web.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti