lauantai 24. joulukuuta 2011

Puputytön juhlakirja


Tämähän ilmestyi jo lokakuussa, mutta sain tämän vasta nyt. Tää on varsin mieluinen ja odotettu kirja paristakin syystä. Ensinnäkin tietysti kun olen innokas Raisan eli Pinkkiksen blogin lukija, jos tällaista asiaa nyt edes kehtaa paljastaa. On välillä nimittäin aika himmeää juttua. No ehkä juuri sen takia siitä tykkäänkin.

No niin, itse kirjaan. Tämä ei ole yhtään himmeä tai outo vaan vegaaninen ruokakirja. Raisan edellistä Puputyttö ja vohvelisankari -kirjaa en ole nähnyt, joten siihen en voi tätä verrata, mutta nytten on hankittu ihan oikea ammattilainen valokuvaajaksi, joten kuvien laatu on upealla tasolla ja ylittävät jopa Elina Innasen Viiden tähden vegaanin laadullaan ja se ei ole pikkujuttu se. Suurin puute on vain se että Raisan kokkaukset ovat melko harmaata mössöä, joten edes huippukuvaaja ei ole onnistunut luomaan niihin sitä värikkyyttä jota ehtaan Pinkkis-tyyliin vaadittaisiin. Kontrasti muuten värikkääseen ulkoasuun on hienoinen. Ehkäpä olisi pitänyt käyttää reippaasti elintarvikeväriä leivonnassa ja värikkäitä vihanneksia muiden ruokien yhteydessä. Toisaalta keinotekoisten elintarvikevärien käyttö olisi ollut ehkä liiaksi manipulointia. Joten tietyllä tapaa pitää kuitenkin antaa tunnustusta luonnonmukaisuudesta reseptien suhteen.
Myös kirjan taittajalle pitää antaa paljon tunnustusta lopputuloksesta. Sisäpiirin tietona kerrottakoon, että ilman hänen ammattitaitoaan lopputulos olisi näyttänyt aivan toiselta.

Kirjassahan esitellään ruokavinkkejä eri juhliin alkaen ystävänpäivästä ja päättyen uuteenvuoteen. Etukäteen kuvittelin tämän koostuvan etupäässä leivonnaisista, niistä kun pinkkis-blogissa on kait eniten kirjoitettu, mutta varsin monipuolisesti löytyy eritasoisia, pääasiassa melko helppoja reseptejä jokaiselle aterialle ja kelpaa niitä valmistella muulloinkin kuin juhlapyhinä. Lisäksi löytyy mös parit askarteluvinkit. Itseasiassa olisi ollut mukavaa jos näitä olisi ollut enemmänkin. Raisa kun on myös varsinainen kädentaitaja askartelunkin suhteen. No kolmanteen osaan sitten, kait tällainenkin tulee. Kuvan pöllin ilman lupaa Pinkkis-blogista kun tykkään tosta kuvasta.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Rauhan puolesta 4/11

+ Lätkäasiaa

Uusi Rauhan Puolesta -lehti löytyi perjantai-aamuna eteisen lattialta ja tämän numeron mielenkiintoisin artikkeli on ehdottomasti jääkiekkovalmentaja Alpo Suhosen haastattelu.

Syksyllä Suhonen oli ottanut kantaa jääkiekon Karjala-turnauksen mainontaan, jossa jääkiekko yhdistettiin talvisotaan. "Suurta kaupallista potaskaa, ihmisten kärsimysten tänään ja eilen yhdistäminen jääkiekkoon on epäinhimillistä ja vastuutonta. Kun ei ole enää mitään arvoja, yritetään myydä nationalismia", kirjoitti Suhonen Facebook-sivullaan. Samaa tarinaa jatketaan tässä haastatelussa. Vihapuheet ja rasismi ovat tulleet kuvaan mukaan. Eriarvoisuus ja väkivaltainen käyttäytyminen ovat lisääntyneet. Tämä näkyy myös jääkiekkokatsomoissa. Sieltä löytyy hyvin erilaisia yhteiskuntaluokkia; sponsoriloosheissaan istuvasta yläluokasta fanikatsomon työttömiin skinheadeihin. Kontrastit ovat suuria.

Harvinaisen asiallista tekstiä varsinkin jääkiekkopiireistä kuultuna. Jääkiekon oikeistolaistuttua 1980-luvulta lähtien kiekkoilijoiden yhteiskunnallinen statushan on noussut ylä- ja keskiluokkaan. "Varakkaimmista perheistä tulevat lapset pelaavat lätkää koska se on kallis laji" Suhonen jyrähtää ja ottaa tiukasti myös kantaa viime aikoina kovasti otsikoissa olleeseen jääkiekkoväkivaltaan; Ei ole pitkäkään aika siitä, kun kaksi juniorijoukkuetta tappeli pelin jälkeen keskenään. Tästä kirjoitettiin lehdistössäkin. Kaiken annetaan kuitenkin tapahtua. Jääkiekkoliitto, valmentajat, joukkueenjohtajat ja jopa vanhemmat väittävät sen olevan normaalia, tai että väkivalta kuuluu jääkiekkoon. Vallitsee tällainen kummallinen äijäkulttuuri, joka on hikeä, verta ja poikkinaisia luita. Arvokkuudesta on tehty irvokkuutta.
Tästä jääkiekkoväkivallasta voisin kirjoittaa pitkänkin jutun, mutta kun kiinnostus kyseistä lajia kohtaan nyt kuitenkin on aika nolla niin antaa olla. Noin niin kuin vertailun vuoksi kuvitelkaapa millainen meteli tulisi jos vaikkapa Snookerissa Ronnie the Rocket löisi kepillä vaikkapa Higginsiltä hampaat sisään. Hänellä ei olisi sen jälkeen enää koskaan mitään asiaa pelikentille. Lätkässä tulee muutaman minuutin jäähy tai korkeintaan jonkun ottelun ajaksi pelikieltoa. Tämä kaikki katsotaan vain ansioiksi ja näistä väkivallan käyttäjistä tehdään suuria sankareita ja kansallisia idoleita. Myös katsomokäyttäytymisen ero paljastaa mikä on sivistynyttä urheilua. "Quiet please" tuomarin suusta riittää hiljentämään snookerkatsomon täysin, lätkärunkkujen ala-arvoiset mölinät kaikkine homofobioineen ovat... sanotaan nyt vaan että, säälittävää kuultavaa.

Alpo Suhonen on myös aseistakieltäytyjä ja sivari 1960-luvun lopulta, jolloin se oli todellakin sissitouhua. Olin jo ennen kutsuntoja päätynyt pasifistiksi. Myös kulttuuri kuuluu urheilun lisäksi vahvasti hänen elämäänsä; hän on ehtinyt toimia myös Turun kaupunginteatterin johtajana, Pori Jazzin toiminnanjohtajana, kirjailijana sekä teatteriohjaajana. Kaiken lisäksi hän on naimisissa suuren rakkauteni eli Sinikka Sokan kanssa. Hieno haastattelu.

Onhan tässä lehdessä tietysti paljon muutakin, mielenkiintoisimpina vaikkapa ensivuonna 100 vuotta täyttävän ANC:n historiikki. Totutusti taas paljon poimintoja uusista Rauhanpuolustajien julkaisemista kirjoista. Liity Rauhanpuolustajien jäseneksi.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Fur Free Friday


TURKIS ON MURHA, SADISTINEN MURHA!
TURKIS ON MURHA, SADISTINEN MURHA!


Tänään vietetään sekä Fur Free Fridayta, että Buy Nothing Daytä. Niinpä en aio käyttää tänään turkiksia tai ostaa yhtään mitään.

No asiaan, Saarisen Vesku kehoitti Animalian alueet-listalla kaikkia bloggareita kirjoittamaan aiheesta ja kertoi vinkkejä eläineettiseen pukeutumiseen löytyvän Vapauta valinnoillasi sekä
Turkittomat liikkeet sivustoilta. No nämä asiathan me kaikki jo tiedämmekin.

TURKISTARHAAJA HÄPEÄ, KÄTESI OVAT VERESSÄ!
TURKISTARHAAJA HÄPEÄ, KÄTESI OVAT VERESSÄ!


Tämän kunniaksi Sekalaista propagandaa muotipalsta tekee paluun, vaikka lupasinkin edellisen kerran olleen ehdottomasti viimeinen. Tänään luomme katsauksen lämpimään, tyylikkääseen, ajattomaan ja eläinvapaaseen talvipukeutumiseen meneville miehille tai naisille jotka kulkevat omin voimin valitsemillaan teillä.


Alusasuksi sopivat laadukkaat Animal Liberation Racing henkselihousut sekä kosteutta siirtävä keinokuituinen aluspaita jossa tuulenpitävä etuosa. Välikerroksena olen käyttänyt lämpimämmillä keleillä ihan normaalia ajopaitaa. Pakkasen kiristyessä sitten lisätään välikerrosta tarpeen mukaan suosien fleece- tai keinokuituvillapaitoja.


Kuorikerroksena tuulen ja vedenpitävää Gore-Tex tyylistä pukua. Thermotrikoot joissa tuulenpitävä ja vettä hylkivä etuosa Berg Cycles ja takki Cannondale. Olen tuon takin ostanut jo vuonna 2000 ja joka talvisesta käytöstä huolimatta se on edelleen erinomaisen hyvässä kunnossa. Ainoastaan uuden vetoketjun olen siihen joutunut vaihtamaan. Näin ollen myös tuota Älä osta mitään päivää on ollut helppo viettää. Erittäin lämmin fleece-huppu ja keinonahkaiset kengät Shimanolta. Vedenpitävät hanskat Prolta.

torstai 24. marraskuuta 2011

79 primaveras


YLE teema teki taas kulttuuriteon esittämämällä kuubalaisen Santiago Alvarezin kokeellinen lyhytelokuvan 79 primaveras (79 kevättä). Elokuva kertoo vietnamin vallankumouksen johtohahmon Ho Chi Minhin elämästä, taistelusta ja kuolemasta sekä vietnamin sodasta. Idalberto Galvezin kokeellinen musiikki on erinomaisen hyvää ja Alverezin nopeatempoiset kollaasit runouden ja agitaation synteesi. Mutta kuka on se elokuvassa esiintyvä laulajatar? Kävi nimittäin tuo pätkä kiinnostamaan vallan tavattomasti. Kappalehan on Silvio Rodriguezin tekemä La era está pariendo un corazón. On kyllä sykähdyttävän upea versio. Huolisi nähdä ja kuulla kokonaisuudessaan, vaan en ole sitä löytänyt.


Vietnamin sota oli tragedia vietnamin kansalle, nöyryyttävä tappio jenkeille sekä suuri voitto kulttuurille. Tuskin mistään muusta sodasta on sepitetty yhtä paljon lauluja.
1960-luvun alkupuolella USA:ssa syntyneen vasemmistolaisen folk-renesanssin tekstien aiheena oli ensin kansalaisoikeustaistelu, mutta se vaihtui vuosikymmenen puolivälissä vietnamin sodan vastustamiseksi. Suuriksi nimiksi kohosivat mm. Pete Seeger, Joan Baez, Phil Ochs, Tom Paxton ja Malvina Reynolds joiden Vietnam-aiheisista lauluista on tullut ajattomia klassikoita. M yös valtavirran artistit aina Rolling Stonesia ja Black Sabbathia myöten väsäsivät lauluja Vietnamista, mutta ainakin omasta mielestäni osuvimmat tekstit tulivat marginaalin ja undergroundin puolelta kuten vaikkapa the Fugsin Kill for Peace tai Matthew Jonesin & Elaine Larronin Hell no, I aint gonna go! jonka iskulauseesta muodostui legendaarinen yhä käytössä oleva slogani. I aint gonna go to Vietnam / cause the U.S. army is the Ku Klux Klan. Yksikään vietnamilainen ei ole koskaan kutsunut minua neekeriksi. Näin sanoi Muhammed Ali, yksi kuuluisimpia aseistakieltäytyjiä.


Vuonna 1969 USAssa oli 70 000 sotilaskarkuria. Fred Gardner keksi idean sotilaiden kahviklubeista; ne olivat suurten harjoitusleirien läheisyteen perustettuja paikkoja, joissa hinnat olivat halpoja ja joissa kansalaisoikeusliikkeen ja ammattiliiton aktiivit sekä mustat pantterit kävivät keskustelemassa sotilaiden kanssa Vietnamin sodan tarkoituksesta. Kahviloissa oli myös musiikkiohjelmaa. Gardnerin ohella liikkeen musiikkiohjelmistoa kehitti Barbara Dane, joka levytti näitä laulujaan levylleen FTA - Songs of the GI resistance.

Luonnollisesti myös Latinalaisessa Amerikassa otetiin kaikki propaganda irti jenkkien imperialismista, kuten elokuvakin kertoo. Carlos Puebla sekä Victor Jara näin hienoimpina artisteina mainittakoon



Myös pohjoismaissa herättiin asian kanssa. Ruotsalainen De Förenade FNL-Grupperna oli laaja kansalaisliike, joka järjesti mielenosoituksia ja työpajoja sekä julkaisi omaa lehteä. Järjestön piirissä oli myös omia lauluryhmiä jotka julkaisivat muutamia äänilevyjä Befria Södern levymerkkinsä kautta. Järjestö toivotti riveihinsä tervetulleiksi kaikki jotka vaativat USA:n poistumista Indokiinasta, mutta käytännössä se oli sitoutunut melko pitkälle ruotsin kommunistiseen liikkeeseen.


Näin myös meillä Suomessa. Sekä Meripioneerit, että Elämme vietnamin aikaa -levyjen esiintyjät ja tekijät kuuluivat kommunistien vähemmistösiipeen. Love records julkaisi nämä kaksi Vietnam-aiheista teemalevyä vuosina 1972-73. Kumpaakaan ei ole vieläkään saatettu kokonaisuudessaan CD-aikaan, mitä pidän melkoisena puutteena. Nämä molemmat kun kuuluvat 1970-luvun poliittisen laululiikkeen ehdottomaan eliittiin. Meripioneerien Vietnamin linnut LP:n tunnetuin kappale on tietysti Lenin.setä asuu Venäjällä, mutta mielestäni levyllä on paljon hienompia ja enemmänkin kuuntelua kestävämpiä kappaleita vaikkapa Me haluamme elää tässä maassa tai Mustan sotamiehen laulu.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Syksy

Syksyisiä kuvia, eli urban exploiring osa 2, teollistuneen yhteiskunnan reuna-alueet ja sekalaista metsässä samoilua.

Tämä on aika upea autiotalo. Riittävän syrjäisessä paikassa, jotteivat vandaalit ja pyromaanit ole päässeet tuhoamaan. Aika ja ilmasto saaneet tehdä rauhassa tehtävänsä. Maa ihmisten jälkeen.



Autiotalossa ei ole diggailtu Dingoa, vaan Hanoi Rocksia.



Elina Karukoski! Sinun lompakkosi on täällä!



Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman. Luonto ottaa omansa takaisin.

Oikeaan asentoon käännetty metsästyslava.

Itselaukaisimella on niin vaikeaa saada onnistuneita kuvia. Tämä on yksi harvoista joihin olen tyytyväinen. Näyttää vauhdikkaalta, vaikka todellisuudessa olen lähes paikoillani.

Tämä on yksi suosikkipaikkojani. Suuret ja vanhat havupuut ovat niin upeita. Lähes aarniometsän tuntua. Naavaakin kasvaa.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Susinartut ja pikku immet

Sysäyksen tämän kirjan tekemiselle antoi Hämeenlinnan punavankileirillä 24. 5. 1918 päivätty runo Sotavangit NO 7, jossa ironisesti ja mustaakin huumoria käyttäen kuvaillaan noin 30:n naisen elämää vankilan huoneessa numero 7. Tuulikki Pekkalainen halusi ottaa selville keitä nämä naiset olivat, mitä he olivat tehneet ja mikä oli heidän kohtalonsa.

Sisällissodan päätyttyä kymmeniä tuhansia punaisia tai heiksi luettavia suljettiin vankileireille. Hämeenlinnaan keskitettiin eniten naisia, yli 2000. Tästä joukosta Pekkalainen alkoi etsiä runossa mainittuja henkilöitä tutkien Valtiorikosoikeuden akteja. Tehtävä oli melko haastava, monista naisista kun ei ollut mainittu kuin etunimi. Mainittuja naisia etsiessä Pekkalainen löysi myös paljon muita kiintoisia tapauksia, joita hän on kirjaansa ottanut mukaan. Näin myös kaikkien punavankeina olleiden naiskansanedustajien kuulustelupöytäkirjat ja kohtalot tulevat selvitetyiksi.

111-vuotiaana kuollut Aarne Arvonen, joka oli viimeinen 1800-luvulla elänyt suomalainen ja viimein sisällissodan veteraani, mainittiin olevan myös viimeinen punavanki. Näin ei kuitenkaan ole. Edelleen on elossa muutamia henkilöitä jotka ovat olleet lapsena vankileirillä huoltajansa kanssa. Tätä kirjaa varten Pekkalainen pääsi haastettelamaan alkuvuodesta 2011 nyt 102-vuotiasta Anna Mäkistä, joka oli 9-vuotiaana äitinsä kanssa Hämeenlinnassa pakkotyössä. Hänen että äitinsä nimiä ei kuitenkaan vankiluetteloista löytynyt mikä osaltaan kertoo kuinka vankiloihin laitettiin myös käytännöllisesti katsoen täysin syyttömiä. Muitakin vastaavanlaisia tapauksia tuli ilmi. Syyttömänä vangittujen oli myös turha edes haaveilla minkäänlaisista korvauksista aiheettoman useita kuukausia kestäneidenkään pidätysten johdosta. Vasta vuonna 1973 säädettiin laki jonka nojalla myös entiset punavangit saattoivat hakea korvauksia kärsimistään vääryyksistä.

Itse oikeudenkäynnit olivat varsinaisia irvikuvia. Syytteitä tehtailtiin liukuhihnalta ja jos syytetystä ei saatu riittävästi tietoja esitetiin arvailuja ja huhupuheita ja aina vastaajan haitaksi. Toimiminen työväenjärjestöissä, aviottomat lapset tai kiertelevä elämäntapa, joka tarkoitti käytännössä muuttamista työn perässä paikkakunnalta toiselle, katsottiin raskauttaviksi asioiksi tuomiota luettaessa. Pahin mahdollinen synti taas oli seurustelu "ryssien" kanssa. Myös se, että oli pukeutunut miesten vaatteisiin, eli käytti housupukua oli riittävä syy kuolemantuomioon.
Suurin osa syytetyistä oli toiminut punakaartin huoltojoukoissa keittäjinä, leipojina, tiskareina tai olleet sairaanhoitajina punaisen ristin palveluksessa. Näistä teoista annettiin automaattisesti syyte avunannosta valtiopetokseen.
Alaikäiset lapset tai vastaajan raskaus eivät lieventäneet tuomiota vähäisissäkään määrin. Raskaana olleita naisia myös teloitettiin, vaikka se oli silloisenkin lain vastaista.

Kirjassa käydään lävitse myös valkoisen puolen lehdistössä ja kirjallisuudessa esiintynyttä naisvihaa. Poliittisesti aktiiviset naiset katsottiin moraalia rappeuttaviksi epäihmisiksi joidenka teloittaminen oli nähtiin täysin oikeutetuksi. Tästä tunnetuimpana tapauksena on Ilmari Kiannon kirjoitus susinartuista, josta kirja on saanut nimensä. Pikku impi on taas luennehdinta eräästä naisvangista VRO:n kuulustelupöytäkirjassa.

Mutta mikä oli runon naisten kohtalo? No lue itse. Erinomaisen hyvä ja kiintoisa kirja jota suosittelen varauksetta. Tätä tulee varmasti jatkossakin selailtua paljon.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Sakari Selin: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko



Sakari Selin (s.1924) kertoo tässä kirjassaan kokemuksistaan jatkosodan aikaisessa vastarintaliikkeessä. Teos on myös erittäin hyvä tietolähde maanalaisen SKP:n toiminnasta lapualaisterrorin vuosina, joka on erittäin tärkeää tietoa, jotta pystyy paremmmin ymmärtämään syitä jotka ajoivat nuoret radikaaliin toimintaan. Samalla tämä on myös katsaus välirauhan aikana perustetun Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran toimintaan sekä jatkosodan metsäkaartilaisiin ja desantteihin keskittyen Tampereen ja Pohjois-Hämeen seudun tapahtumiin ja henkilöihin.

22. kesäkuuta 1941 radiosta kuultiin Hitlerin puheesta, jossa kerrottiin Saksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoon ja miten pohjoisella rintamalohkolla saksalaisten rinnalla taistelevat suomalaiset aseveljet. Tämä oli viimeinen sysäys radiota kuunteleville Tampereen sosdem. nuorisoseuran jäsenille alkamaan vastarintaan Hitleriä ja fasismia vastaan. Muita hieman vanhempi Pellervo Takatalo kokosi joukkonsa alta parikymppisistä nuorista miehistä ja naisista, joihin tuolloin 17-vuotias Sakari Selinkin kuului.

Toimintaan kuului propagandalentolehtisten lisäksi myös sabotaasi: nuoret onnistuivat menestyksellisesti tuhoamaan ja räjäyttämään armeijan kalustoa, sähkömuuntajia sekä rautateitä. Tätä jatkui aina vuoden 1942 lopulle, jolloin nuoret saatiin kiinni. Valpon sadistisissa kidutuksissa myös kaikki palaneet saatiin tunnustamaan tekonsa ja ilmiantamaan tovereitaan lukuunottamatta loukkaantuneena kiinni saatua Pellervo Takataloa, jonka psyyke kesti loppuun asti. Hän näytteli tajutonta, joten hänen kallonsa avattiin asian selvittämiseksi ilman minkäänlaista lääkitystä. Tämäkään ei saanut häntä puhumaan ohranalle.

Erittäin mielenkiintoinen teos ja taatusti yleisestä valtavirrasta poikkeavaa historiantulkintaa. Kuten kirjan nimikin kertoo, niin Selin tovereineen oli isänmaan asialla liittoutuneiden puolella Hitleriä ja fasismia vastaan. Jos Suomi olisi voittanut sodan Hitlerin rinnalla niin maamme olisi menettänyt itsenäisyytensä ja tullut liitetyksi osaksi fasistista kolmatta valtakuntaa. Näin siis Selinin näkemyksen mukaan.

Kirja on luettavissa myös PDF-tiedostona. Itse kuitenkin tilasin tämän ihan oikeana kirjana Kansan arkistosta, hintaa kertyi postikuluineen 28e ja erittän nopean toimituksenkin takia voin suositella ostamaan.

torstai 22. syyskuuta 2011

Autoton päivä

Autotonta päivää tuli vietettyä ihan omalla kriittisellä pyöräretkellä. Kävin kaupungilla ajelemassa sellaisia katuja joilla pyöräilijät ovat jätetty autoilijoiden varjoon. Paljon mukavampaahan tää ois tietenkin isolla porukalla, mutta ei täällä ole ketään muita joita kiinnostaisi sama asia. Tai en mää ainakaan tiedä. Yksi vuosi kävin Hellsingin autottoman päivän kriittisellä ja liki 300 kilometriä pyöräilyä syyskuun lopulla on tietysti aina melko haasteellistä. Paluumatkalla pimeä kun tulee jo ennen Porvoota. Tänä vuonna tällaista ei sitten kait edes järjestetty, eikä ois oikein usko omaan tämänhetkiseen kuntoon olisi riittänyt matkalle lähtemiseen, vaikkei sadekeliä ja edellisen ja seuraavan yön töitäkään olisi huomioinut .



Matkalla bongasin VINOn järjestämän parkkipaikan valtauksen. Eli rahaa pysäköintimittariin ja piknikille parkkiruutujen keskelle. Banderolleja "ei oltu ehditty" ottaa mukaan, jota kyllä pidän suurena puutteena. Ohikulkijoista tuskin kovinkaan moni edes huomasi koko tapahtumaa, varsinkaan kun porukkaa ei tosiaan ollut paljoakaan kuvassa näkyvää enempää. Tällaiset valtaukset vaatisivat onnistuakseen paremmin myös esimerkiksi täydellisen piknik-kaluston raahaamista paikalle pöytineen, tuoleineen ja sateen/päivänvarjoineen. Pelkkä vihreä pressu on kyllä aika ankeaa.

Surkuhupaisuutta tarjoaa Kymen Sanomissa julkaistussa jutussa haastateltu yksityisautoilija kommentteineen: Kyllä teidän opintolainanne ovat liian suuria, jos teillä on varaa tulla tänne piknikille. Mainittakoon, että tapahtuma alkoi joskus klo 16 iltapäivällä. Jo pelkästään tämän pyhän lehmän omistajan mielensäpahoittaminen tai itsensä idiootiksi paljastaminen riittävätkin mainiosti osoittamaan tämän tapahtuman onnistumisen.



Tämän näköisenä saavuin paikalle.

torstai 1. syyskuuta 2011

Parit taidenäyttelyt.

Parissa biblioteekissä oli varsin mielenkiintoisia näyttelyitä ja ensimmäisenä esiteltäköön Anna Reivilän akryylitöitä. Näiden suurikokoisten ja värikkäiden maalausten avulla hän haluaa kyseenalaistaa ihmisten ja luonnon, erityisesti eläinten suhdetta. Hän haluaa kirkkailla väreillä muistuttaa, että silloin ollaan liian pitkällä, kun kotieläinten söpöjä värejä sovitellaan kodin sisustukseen. Itse hän ei pidä taidettaan aktivismina vaan huolestuneena toivoo, että maapallo olisi kaksi kertaa isompi ja meillä olisi vielä enemmän löytymättömiä paikkoja maailmassa.

Reivilä kertoi lehtihaastettelussa toimivansa myös itse aktiivisesti Animalian riveissä, no eipä olla tavattu (???) Monilta katsojilta jää varmasti huomaamatta teosten kantaaottavuus, heille nämä ovat vain värikkäitä eläinkuvia, varsinkaan kun minkäänlaista selittelevää oheismateriaalia ei ollut tarjolla. Myös Reivilä itse vakuuttaa olevansa kuvataiteessa enemmän liikkeellä romanttisen kaipuun, ei aktivismin perässä. Tämä on mielestäni hieman sääli, sillä eläinoikeusliike tarvitsisi myös propagandistisia taiteilijoita asiansa ajamiseen ja mielestäni hänellä olisi hyvät edellytykset sellaiseen ryhtyä.

Itse kyllä tykkään hänen taiteestaan. Värit ovat erittäin iskeviä ja mielelläni tällaista arvotaidetta seinälleni ripustaisin, jos vaan olisi intoa ja varallisuutta aloittaa myös taiteenkeräily. Vaan kaikkea ei voi saada, joku raja tavaran ja materian hamstrauksellakin on oltava.

Seuraavan taidenäyttelyn tarkoitusperät taasen tuskin keneltäkään jäävät epäselviksi. Suunnittelija Anna-Mari Pahkalan ja valokuvataiteilija Heli Hirvelän Turkistarhaton Suomi 2025 kampanjaan tehty valokuvasarja "Niin kuin sinä ja minä" Nanna Grundfeldtistä ja Kettu-koirasta.

Tämän kuvasarjan, jossa on haettu ihmisen ja eläimen välistä emo-pentu suhdetta, näin jo viime keväänä Eläin! - Animalian suurtapahtumassa. Kaikkien aktiivien kannattaa tilata tämä omaan kirjastoonsa tai vastaavaan julkiseen tilaan Animalian toimistolta.


Kiinnostuneita katselijoitakin sattui paikalle samaan aikaan. Ei ole edes lavastettu tilanne, eikä tarvinnut odottaa hetkeäkään, että tulisipa joku jotta saisi myös taiteennauttijoita kuvaan.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Syksyn kirjasatoa

Taas on tullut puolivuosittainen aika luoda katsaus loppuvuoden kirjauutuuksiin. Aloitetaanpa vaikkapa 1970-luvun laululiikkeen veteraanien muistelmilla. Arja Saijonmaalta ilmestyy kirja nimeltä Nuori alaston nainen jossa hän muistelee vuotta 1972, jolloin tapasi Mikis Theodorakiksen ja lähti tämän kanssa maailmankietueelle. Yhteisiä levyjäkin tehtiin, näitä en tosin ole vielä hankkinut, kun epäilen etten ihan hirveästi diggaile. Samana vuonnahan ilmestyi myös Laula kansani toveri LP, joka on ihan mukiinmenevää kuultavaa. Toinen laululiikkeeseen liittyvä muistelma on Pirkko Vekkelin toimittama Kristiina Halkola - Jos rakastat. Tätä pidän kyllä edellistä selvästi mielenkiintoisenpana ja saatan ostaakkin.
Katsauksen kolmas muusikkokirja on kuplettien taitajan, työväenmiehen ja ameriikan-matkaajan elämänkerta, eli Hiski Salomaa - Värssyjä sieltä ja täältä. Toimittajina Silja Pitkänen ja Ville Sutinen. Hiskihän kuuluui tiettävästi syndikalistiseen I.W.W. ammattiyhdistykseen, joten tästä aasinsiltana Staughton Lyndin ja Andrej Grubacicin kirjaan Zapatistit ja tuplajuulaiset.
Nuori anarkisti ja vanha marxilainen keskustelevat historian suurista vallankumouksista, zapatistien osuuskunnista, intiaanien demokraattisista yhteisöistä, vankilakapinoista sekä sodanvastaisista liikkeistä. Yeah yeah!!! Asiaa!
Mainitaan tässä sitten vielä samalla kotimaisen (ex) anarkistiveteraanin Reko Ravelan kirja Afganistanin loputon sota.
Sisällissotahistoriaa taasen tarjoaa Tuulikki Pekkalainen uutuuskirjassaan Susinartut ja pikku immet. Tässä hän selvittelee vangittujen punaisten naisten kohtaloita v. 1918. Ilmestyy syyskuussa ja kuuluu ostoslistani kärkipäähän.
Sitten kulttuurin pariin. Jouni Hokkasen ja Nalle Virolaisen Roskaelokuvat ilmestyi alunperin 1990 Hiljaisen kulttuuriyhdistyksen kustantamana ja siitä on vuosien myötä tullut tiettävästi himoittu harvinaisuus. Huutonetissä näytti olleen toukokuussa hintapyyntönä 95e, muttei kylläkään mennyt kaupaksi. Itsellänihän tämä tietysti jo on silloin ihan painotuoreena hankittuna. Nyt tästä on siis tulossa korjattu, päivitetty ja kolmanneksella laajennettu uusintapainos.
Myös uusintapainoksena näyttää olevan Liken julkaisuohjelmassa Legs McNeilin ja Gillian McCainin Please kill me, eli punkin sensuroimaton esihistoria. Minä kysyn vaan, että miksi? Siis tätähän näkyy löytyvän joka ainoasta divarista muutamalla eurolla!!! Itse kirja on kyllä varsin mainio, että sinänsä tämä maininta on aivan aiheellinen.
Viimeisenä pitää vielä mainita Pinkkiksen eli Raisa Kettusen Puputytön juhlakirja. Tämähän on siis jatkoa Puputyttö ja vohvelisankari kirjalle, josta on myös tulossa uusintapainos. Teille jotka ette tiedä mistä on kyse kerrottakoon, että tämä on opas eläinystävälliseen juhlimiseen ja sisältää siis vegaaniruokaa kuvina ja resepteinä tai jotain sellaista. Siksi haluan mainita tämän sen lisäksi, että olen tietysti myös Pinkkiksen blogin lukija (!?!), niin mulla on myös ihan erityisiä syitä odottaa saavani tämän teoksen luettavakseni ilman, että pitää kirjakauppaan asti raahautua.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Rauhan äiti / Avaruuslintu




Nyt kun KOM-Teatteri on aiheena, voisin luoda katsauksen tähän Rauhan äiti / Avaruuslintu levyyn. Tämähän on siis legendaarisen Agit-Prop kvartetin LP, vaikkei tätä aina lasketakkaan yhtyeen omaksi levyksi, tässä kun on näitä muitakin esiintyjiä mukana. Kaikki levyn laulut ovat Kaj Chydeniuksen säveltämiä ja Aulikki Oksasen sanoittamia.
A-puoli sisältää neliosaisen kantaatin jonka ensiesitys oli KTL:n liittokokouksessa 30.5.1974. Esittäjinä Kaisa Korhonen äitinä, Jukka Koskinen poikana sekä Agit-Prop kvartetti legendaarisimmassa kokoonpanossaan (Kamu, Sokka, Aarnio, Launis)
B-puolella taasen musiikkia KOM-Teatterin näytelmästä Avaruuslintu, joka on tehty YYA-sopimuksen 25-vuotisjuhlallisuuksiin 1973. Esittäjänä tässäkin Agit-Prop (Sinikka Sokan tilalla Liisa Tavi) vahvistettuna KOM-Teatterin Erkki Saarelalla ja Sulevi Peltolalla. Tamperelaisella Avaruuslintu-yhtyeellä ei siis ole mitään tekemistä tämän levyn kanssa vaikka Wikipedia muuta väittääkin.
Levy ilmestyi lokakuussa 1977, jolloin poliittinen laululiike alkoi jo olla menneen talven lumia. Tämä yhdessä Love Recordsin taloudellisten vaikeuksien kanssa lienee syynä siihen, ettei levyä liene tehty kovinkaan suuria määriä - tai ainakin tämä on nykyään erittäin vaikeasti löydettävä. Viime keväänä tämä sitten vihdoin sattui kohdalleni ja vieläpä varsin kohtuulliseen hintaan. Siis siihen verrattuna mitä olisin tästä ollut valmis maksamaan. CD-aikaakaan tätä ei ole vielä saatettu, mitä pidin aika suurena puutteena. Toisaalta ei tämä nyt kuitenkaan mikään klassikkolevy ole, ainakaan jos vertaa niihin kahteen varsinaiseen Agit-Propin omaan levyyn. Kyllä tätä on silti varsin runsaasti tullut kuunneltua. Levy siis jakaantuu kahteen osaan, joista varsinkin tuo B-puoli on aikamoista camp-huumorin riemuvoittoa. Ei voi kuin ihmetellä sitä Neuvostoliittoa kohtaan ollutta rähmälläänolon määrää. Piikkinä russofobikoiden perseessä tämä levy on kyllä hyvin syvällä aina upeaa kansikuvaa myöten, josta vastaa KOM-Teatterin lavastaja Måns Hedström. Hänhän on kuvittanut paljon muitakin Loven poliittisia levyjä, joista ehkä onnistuneimpina Porvari nukkuu huonosti ja Poliittisten laulujen parhaat levyjen kannet.
Mitenkään vakavasti tämän levyn tekstejä ei siis pidä ottaa ja tuskin Aulikkikaan on niitä aivan tosissaan kirjoittanut, ajan henki nyt oli silloin mitä oli. Kokonaisuutena kuitenkin vallan mainio platta, joka kannattaa ostaa mikäli kohdalle sattuu.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

KOM-Teatteri: Suomen kuningas

Kulttuuriteko!!! Kylläpä tuli eilen YLE-teemalta hieno ohjelma. Olin jo etukäteen tosi innoissani tästä proggiksesta, eikä tarvinnut pettyä. Kysessä siis KOM-teatterin kabaree Suomen kuningas vuodelta 1971. Luonnollisesti videot oli nauhoittamassa tai kovalevyllehän nää nykyään menee.

Tämähän on näitä kommunistien ja partaradikaalien legendaarisia rienausnäytelmiä. No itse aihekin on tietysti aika farssinomainen: 1918 Suomen porvarit halusivat tehdä maastamme monarkian ja miten siinä sitten kävikään. Mannerheimia, Svinhufvudia ynnä muita laitetaan halvalla. Näin 40 vuotta myöhemminkin edelleen hurjan hauskaa ja purevaa satiiria.

Lavalla nähtiin legendaariset näyttelijät Kaisa Korhonen, Pekka Milonoff, Juha Muje, Erkki Saarela, Eriikka Magnusson, Sulevi Peltola ja Tom Wentzel, jotka vetivät läpi kaikki näytelmän noin 50 roolia. Måns Hedströmin lavastus on myös Brectiläiseen tyyliin varsin pelkistettyä ja Kaj Chydeniuksen säveltämä musiikki edelleen hienoa kuultava. Ohjauksesta vastasi Tytti Oittinen ja käsikirjoitushan oli Lauri Siparin.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

David Zabriskie


Kyllä tätä jo on odotettukin, nimittäin ensimmäistä vegaania maantiepyöräilyn ammattilaisten korkeimmalla tasolla. David Zabriskie (s.1979), on jo vuosia kuulunut maantiepyöräilyn pro-tour ammattilaisten eliittiin ja tullut tunnetuksi aika-ajojen erikoismiehenä.

Ennen viime kautta Zabriskie, joka ajaa Yhdysvaltalaisessa Garmin-Cervélo joukkueessa, oli tyypillinen lihaa syövä urheilija ahtaen alas mitä halusi, kunhan se ei vaan nostanut liikaa hänen rasvaprosenttiaan. Mutta viime kauden alussa hänelle selvisi joukkueen kiropraktikon tutkimuksissa , että hän on yliherkkä tietyille ruoka-aineille. Verikokeet osoittivat näiden aiheuttavan hänelle lihastulehduksia.

Viime vuoden Tour de Francen aikaan Zabriskie alkoi vähentämään punaisen lihan käyttöä, koska hän mielestään tarvitsi liikaa energiaa sen sulattamiseen. Loppukesästä Dave alkoi sitten vähitellen lopettamaan kaiken lihan käyttöä ruokavaliossaan ja lokakuussa hän alkoi vähentämään myös maitotuotteiden käyttöä. Yhdeksän kuukautta ruokavalion muutoksen jälkeen Zabriskie sanoi voivansa paremmin kuin koskaan. "Mielestäni monet ihmiset katsovat ruoasta vain sen sisältääkö se liikaa rasvaa." "Itse ajattelen asiaa kokonaisvaltaisemmin." Zabriskie kertoo huomanneensa pienten haavaumien paranevan aiempaa nopeammin ja päässeensä eroon jatkuvasta ihottumasta.

Saadaksesi ohjeita uuteen ruokavalioonsa, Zabriskie otti yhteyttä Brendan Brazeriin, menestyneeseen triathlonistiin ja "Thrive Diet" oppaan kirjoittaneeseen vegaaniin, joka asuu Daven naapurustossa Los Angelesin esikaupunkialueella. Aiemmin tällä kaudella Zabriskie tunsi heikotusta energiatasojen laskiessa ja epäili sen johtuvan ruokavaliosta. Brazer neuvoi häntä käyttämään vegaanisia lisäaineita, hampun- ja pellavan siemeniä sekä ruskeaa riisiä proteiinin saannin lisääämiseksi.

Ammattilaismoottoripyöräilijä Ben Boström, joka on myös (lähes) vegaani, neuvoi Davea syömään pieniä määriä kalaa pari kertaa viikossa ja kielsi pitämästä kiinni absoluuttisesta veganismista, koska kalan syönti auttaa hänen mielestään imeyttämään paremmin tiettyjä vitamiineja ja rautaa.


Tavanomainen uskomus on, että syömällä runsaasti liha- ja maitotuotteita niiden tarjoama proteiini auttaa pyöräilijöitä palauttamaan lihakset takaisin, ja että punaisen lihan sisältämä rauta auttaa kehoa tuottamaan riittävästi hemoglobiinia rakentamaan punasoluja sekä kuljettamaan happea lihaksiin. Iñigo San Millán,
Coloradon yliopiston urheilu-lääketieteen professori ja entinen Zabriskien joukkueen fysiologi sanoo, että Daven halu mennä vegaaniselle ruokavaliolle on "outo asia." Hänen mielestään pyöräilijöiden vegaani ruokavaliossa "ei ole juurikaan järkeä."

Tänä talvena Zabriskien joukkueen johtaja Jonathan Vaughters alkoi kiinnittämään huomiota Daven uuteen ruokavalioon. Vaughters oli huolissaan siitä että, ruokavalio pienentäisi Zabriskien raudan saantia, joka on ratkaisevan tärkeää kestävyysurheilijalle. Hän lupasi, että Dave voisi kokeilla ruokavaliotaan, niin kauan kuin hän ottaisi säännöllisesti verikokeita seuratakseen hänen ferritiinin, eli proteiinin joka varastoi rautaa tasoa.

Vaughters sanoo, että hän yllättyi kun verikokeet jo heti osoittivat Zabriskien ferritiinin kuten
myös hemoglobiinin ja punasolujen tason pysyneen vakaana vegaanisellakin ruokavaliolla.

Tänä keväänä Dave voitti ensin Tour of California etappikilpailun aika-ajon ja hieman myöhemmin Yhdysvaltain mestaruuden jo kuudennen kerran niin ikään aika-ajossa. Tämä vahvisti hänen päätöstään siirtyä täysin vegaaniksi "Tiesin, että olin tehnyt kaiken oikein."
Tänä vuonna hän sitten aikoi ajaa Tour de Francen läpi täysin vegaanisella ruoka-valiolla, tosin vähän hän aikoi huijata syömällä pari kertaa viikossa hieman lohta raudan imeytymisen parantamiseksi.

Aiemmin Zabriskie on osallistunut Tour de Franceen viidesti, näistä kaksi on päättynyt keskeytykseen. Vuonna 2005 hänestä tuli kolmas amerikkalainen joka ajoi himoitussa johtajan keltaisessa paidassa, kun hän voitti suurmestari Lance Armstrongin kilpailun avanneessa prologissa. Hän on yltänyt etappivoittoihin myös Italian ja Espanjan ympäriajoissa.

Tämän vuotinen Tour Alkoi varsin mukavasti Garmin-Cervelo joukkueen voitettua toisena kilpailupäivänä ajetun joukkueaika-ajon ja tallin kapteenin Thor Hushovdin siirryttyä kokonaiskilpailun kärkeen. Tiimin nopein kirimies Tyler Farrar taasen otti nimiinsä kolmannen etapin voiton. Ensimmäinen viikko on ollut aikamoista luunmurskajaista useiden pahojen joukkokolareiden myötä ja niin päättyi Davenkin kisa yhdeksännellä etapilla sattuneeseen kolariin, jossa häneltä murtui ranne sekä myös polveen sattui melko pahasti. Näin jäi sitten näkemättä kuinka vegaanina pärjätään yhdessä maailman rankimmista ammattilaiskilpailuista. No ehkä näemme Daven vielä tämän vuoden Vuelta a Espanassa ja varmasti viimeistään syyskuun lopulla ajettavissa MM-kilpailuissa.

Tour de Francen aikana pyöräilijät voivat kuluttaa yli 8000 kaloria päivässä, joka on niin paljon, että jotkut ajajat eivät pysty syömään tarpeeksi ruokaa saadakseen korvattua menettämänsä kalorit. Tältä näytti mitä Dave aikoi syödä Tourin aikana:

Aamiainen:

Melassilla makeutettua kaurapuuroa , lisäravinteita, raakakaakaon paloja , pähkinöitä, kanelia, kaksi ruokalusikallista kookos voita, omenaa, hampun- ja pellavan siemeniä

Kilpailun aikana :

Kuusi Clif Bar Z proteiinipatukkaa, kaksi Clif Barin energiapatukkaa, kaksi Clif Bari energia geeliä, kaikki tietysti vegaanisia. Juomaa menee päivän aikana kuudesta-kahdeksaan pulloa, nämä ovat tallin omaa juomasekoitusta.

Bussissa kilpailun jälkeen:

Valkoista riisiä vaahterasiirapilla ja kanelilla, vegaanista proteiinipirtelöä.
Kaksi pulloa proteiinipitoista palautusjuomaa juomaa. Goji marjoja.

Ennen illallista:

Vegaanista proteiinipirtelöä

Illallinen:

Valkoista riisiä tai pastaa, vihreää salaattia, vihanneksia kuten parsakaalia, pinaattia, porkkanaa ja punajuuria.

Jälkiruoka:

Tuoreita hedelmiä sekä vegaanista proteiinijuomaa ennen nukkumaanmenoa
.


maanantai 4. heinäkuuta 2011

PAX 11 -festivaali 2.7.

Rauhanpuolustajat ovat järjestäneet jo muutamana vuonna PAX -festivaalia Helsingin Alppipuistossa. Olen tänne aiemminkin aikonut lähteä, mutta jäänyt aina viimehetkellä väliin. Tällä kertaa sitten vihdoin onnistui. Sunnuntaina olisi ollut mielenkiintoisempia esiintyjiä, mutta kun halusin käydä taas levydivareita kiertelemässä, niin lauantai oli valittava.

Ensin siis suunnistin Viisikulmaan ja siellä Erosen, Digeliuksen ja A.H:n liikkeistä tarttuikin mukaan muutamia levyjä. Redhillissäkin yritin käydä, mutta oli valitettavasti closed. Kiirettä pitämällä ehdin kuitenkin vielä lampsia Hakaniemeen ja Black & Whiteen, josta vielä löytyi muutama LP. Päivän saldona siis 12 LP:tä.

Eniten iloa tuotti Phil Ochsin Tapes from California levyn löytäminen, tuolla oleva War is over kun on aivan ylittämättömän hieno pala, joten halusin kuulla koko levyn. No muut raidat eivät kyllä samalle tasolle yllä mikä ei sinänsä ole ihme.

Gay Pridenkin näin matkalla Hakaniemeen ja puiston läpi oikoessani näkyi heidän juhliensa valmistelua. Tympeä discojumputus ei todellakaan houkuttanut jäämään niihin kemuihin ja muutenkaan tää ei oo mun juttu, vaikka siellä oli paljon tuttuja marssimassa. Yleensäkin kaikki seksijutut käy vaan olosuhteiden takia ahistamaan ja kun teemana oli vielä rakkaus josta voin vain haaveilla, niin siellä en ois varmasti viihtynyt hetkeäkään.

Sit kävin vielä jossain matkan varrelle osuneessa kirjadivarissa, josta tarttui mukaan Mervi Kaartisen Punaorvot 1918, jota olin jo pitkään aatellut hankkia.
Ekolokin sattui sopivasti hollille, joten piti tsekata valikoimat, vaikkei nyt viitsinytkään ottaa hirveitä kantamuksia harteille. Joten parit appelsiinit vaan evääksi ja myyjätär hymyili niin kauniisti.


Alppipuistoon ehdin parahiksi ennen varsinaista ensimmäistä esiintyjää, joka oli Rock/Poppia soittava Positive Wave. Ihan mukavaa musaa.


Seuraavana Mosambikilais-Suomalainen Magulamberre, jota pidin tavallaan päivän kiintoisimpana esiintyjänä. Ihan mukavaa rytmittelyä, tosin kappaleiden samankaltaisuus alkoi pidemmän päälle häiritsemään.


Paximum Rock´n´roll solistinaan mm. Tehosekoittimen Otto on Rauhanpuolustajien House-bändi ja Nurmiolla aloitettiin setti. Tokana palana Ebba Gröniä, tosin oli niin löysä versio Staten & Kapitalista, etten ensin meinannut tunnistaa. Myöhemmin kuultiin Perkele! -levyltä Laulu Suomesta, Suomen Talvisodan Vihreä valta ja viimoisena palana asiaankuuluvasti Jäähyväiset aseille. Kaikkia esityksiä vaivasi tietty löysyys, joten ei oo ihan mun suosikkibändi.


Hannibal ja Joku Roti veivasi hopparijuttuja, joten itse haahuilin mielummin ympäriinsä puistoon ja lintsin kallioihin tutustuen.

Pitää vielä erikseen mainita loistavat järjestöteltat, joissa oli kaikkea kiinnostavaa, kuten vaikka hurjat määrät anarkistista kirjallisuutta. Kunnon hippiruokaa sai myös, afrikkalainen papumössö, soija ja riisi oli varran erinomaista, että toisenkin lautasellisen ois hyvin voinut syödä.
Hippejä oli paikalla hurjasti, mutta ainuttakaan tuttua en nähnyt koko aikana, enkä ees jutellut kenenkään kanssa, mitä nyt muutama sana järjestötelttalaisten kanssa.
Kävi aika äkkiä ahistamaan, jengillä oli hauskaa omissa porukoissa ja itse siellä ihan orpona. Oli taas sellainen täysin ulkopuolisen tunne, kuka ei kuulu joukkoon. Mutta mulla ei vaan ole ainuttakaan sellaista kaveria joka ois kiinnostunut tällaisista jutuista ja haluaisi viettää aikaa mun kanssa tai siis ylipäätänsäkään kavereita. Joten lähdin vek jo ennen seitsemää kun alko tulla turhan paskat fiilikset. No ens vuonna ei sit enää tartte mennä paikalle(?)

Tässä vielä parit kuvat, itelläni ei ollut kameraa mukana, joten pöllin nää www.sateenvarjoton.blogspot.com sivulta, jossa vielä paljon lisää kuvia.



torstai 30. kesäkuuta 2011

Urban exploring osa 1

Urbaani löytöretkeily tarkoittaa normaalisti näkymättömien, usein kaupungeissa sijaitsevien tilojen tutkimista. Siihen kuuluu mm. hylättyjen tehtaiden ja rakennusten, autiotalojen, tunneleiden, viemärien sekä kaivosten tutkimista. Itse olen tätä harrastanut jo kauan ennenkuin mokomasta termistä olin kuullutkaan.
Joskus ihan lapsena meidän lähellä sijaitsevalla Pirosenvuorella oli kaksi vanhaa kallioon louhittua pommisuojaa. Kävimme siellä retkeilemässä koulun ensimmäisellä luokalla opettajan johdolla ja se oli kyllä aivan tavattoman kiinnostava ja hieman pelottavakin paikka. Sittemmin niiden ovet hitsattiin suureksi harmikseni kiinni, eikä siellä ole kukaan enää sen koommin käynyt. Mutta löytyyhän näitä vielä paljon lisää. Tässä kuvakoosteessa esittelen kiintoisia kohteita lähiseuduilta. Suurimman osan olen löytänyt aivan sattumalta pitkin metsiä samoillessa.
Mä olen aika surullinen, kun mulla ei ole lapsia. Tykkäisin ihan älyttömästi harrastaa tätä retkeilyä lasten kanssa, itse ainakin olin pienenä älyttömän kiinnostunut kaikista tällaisista paikoista, vaan ei ollut oikein ketään jolla olisi ollut aikaa tai kiinnostusta tällaiseen retkeilyyn. Nyt mä haluaisin jakaa itse nämä seikkailut lasten kanssa. Itseänikin kun alkaa lapsettamaan tällaisissa paikoissa.

Pitkän kanjonin päässä näkyy aukko.

Ken tästä kulkee saa kaiken toivon heittää.

Luukku katossa.

Pimeitä huoneita riittää.

2. maailmansodan aikainen taisteluasema. Vasemmalla ampuma-aukko.



Sisäänkäynti.

Tikkaat 7 metrin korkeudessa olevaan tähystyskupuun.

Ei kait täällä vaan kummittele?




Kampikalustoa ja muuta roinaa löytyy myös.

Vanha patja rahdattu luolaan.

Tämä on harmittavasti veden vallassa.

Tänne pääsee joskus pidemmän kuivan kauden jälkeen. Nyt tarvisi saappaita.

Mitähän täältä löytyisi?


Geokätkön aarteita löytyi aivan sattumalta.

Toinen suuri mielenkiinnon kohde pommisuojien lisäksi ovat ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitteet. Koko jokivarren metsät ovat täynnä näitä rämettyneitä juoksuhautoja ja muita kaivantoja.

Konekivääripesäke. Muistan joskus lapsena meneeni tästä läpi. Joko olin huomattavan pieni tai sitten tämä on romahtanut vuosien aikana. Luultavasti molempia.