keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Vegaanikokkailua osa 1

Terrrvetuloa maailman yrrrjöttäviempien ruokien pariin! Tänään valmistamme vihervatkulia.


Tarvitsemme kukkakaalia, kesäkurpitsaa - kuvassa olevasta riittää puolikas. Myös tavallinen kurpitsa toimii oikein hyvin. Pari porkkanaa, sipulin, purkin tomaattimurskaa, mausteeksi kasvisliemikuutio ja tahinia. Lisukkeeksi kierrepastaa.
Tahini eli sesamtahna jakaa kai hieman mielipiteitä, jota hieman ihmettelen. Mielestäni maku on melko neutraali. Kaupoissa on näkynyt kahta erilaista laatua: Makedonian tahinia ja kuvassa näkyvää Urtekramia joka on vieläpä luomua. Koostumuksessa on selvä ero: Makedonia on selvästi hienompaa ja siinä nousee öljy pintaan, joten sitä on sekoitettava ennen käyttöä. Se myös jämähtää jääkaapissa paksuksi köntiksi, mikä ei kylläkään haittaa itse käyttöä tai vaikuta makuun. Urtekram taasen on selvästi karkeampaa tavaraa ja se on luomusta huolimatta hinnaltaan edullisempi. Itse maussa en ole huomannut juurikaan eroa.

Juurekset ja vihannekset pilkotaan pieniksi ja keitetään kypsiksi tomaattimurskassa, myös vettä pitää lisätä hieman. Kasvisliemikuutio on hyvä murentaa jotta ehtii sulaa kokonaan. Keittoajaksi riittää 10-15 minuuttia. Kurpitsa vaati hieman vähemmän keittämistä, joten sen voi lisätä vähän myöhemmin.

Lopuksi lisätään maun mukaan tahinia. Itse laitoin pari tuollaista kukkurallista ruokalusikallista.Tahini muuttaa värin vaalenruskeaksi ja toimii myös suurusteena. Lisukkeeksi keitetään pastaa/makaronia. 500g:n pussista käytin reilut puolet. Tästä riittää syömistä pariksi päiväksi fyysistä työtä tekevälle miehelle.

torstai 2. joulukuuta 2010

New Harmony Sisterhood Band





Aina silloin tällöin , nykyään kyllä yhä harvemmin tulee vastaan levyjä jotka räjäyttelevät tajuntaa kuten Ratsian ensi LP aikoinaan. Joskus reilu vuosi sitten tuli vastaan Classic Labor Songs from Smithsonian Folkways kokoelma jolta löytyi aivan uskomattoman energinen ja upea versio Woody Guthrien Union Maidista. Itse kappalehan on lukemattomia kertoja levytetty klassikko, Teitä pelkää en mä kuulun liittoon... Mutta tämä versio oli kyllä hienoin koskaan kuulemani. Kaiken lisäksi siihen oli väsätty uusi säkeistö:

We modern union maids
are also not afraid.
To walk the line, leave jobs behind,
and we`re not just the ladies aid!
We fight for equal pay,
and we will have our say,
We`re workers, too, the same as you,
and fight the union way.

Esittäjänä New Harmony Sisterhood Band, josta piti sitten heti ottaa selville kaikki mahdollinen tieto.

New Harmony Sisterhood Band perustettiin Cambridgen yliopistossa 1973-74. Lannie Liggera oli opettaja, Marcia täysipäiväinen opiskelija, Katie ja Deborah kävivät luennoilla. Kendal oli toisella kurssilla samassa koulussa.
Syntyi idea radikaalifeministisestä yhtyeestä. Ensimmäisiä lauluja lainattiin Folk duo Hazel Dickens & Alice Gerrardilta tai löydettiin vanhoja traditionaalisia kappaleita kuten Cotton mill girls tai Beware take o care. Omaa ohjelmistoakin alkoi syntyä pian, ensin Lannien, sittemmin Deborahin ja Kendalin toimesta. Lannie Liggeran vaihduttua Pat Oulletteen (basso) olikin levytyskokoonpano syntynyt, muiden soittajien ollessa siis Deborah Silverstein (laulu, kitara), Kendall Hale (laulu, kitara, viulu), Marcia Deihl (laulu, mandoliini, viulu) ja Katie Tolles (laulu, kitara, viulu).

Yhtyeen ensimmäinen ja ainoa LP "...And Ain`t I a Woman?" ilmestyi v.1977 äärivasemmistolaisen Paredon Recordsin julkaisemana. 12:sta kappaleesta 7 on kokonaan yhtyeen omaa tuotantoa. Muissakin esityksissä on paljon omaa uusien sanoitusten, sävellysten ja sovitusten muodossa. Itse musiikki on vahvoihin stemmalaulumelodioihin pohjautuvaa "Counry" Folkkia hillittömällä energialla vedettynä. Ja ne sanoitukset. Teksteissä käsitellään esimerkiksi vankilassa raiskattua mustaihoista Joann Littleä, ilmailun pioneeria Amelia Earhartia tai lesbonaisen "kaapista ulos" tuloa. Radikaalifeminismin lisäksi yhtye oli myös äärimmäisen poliittinen, Marcia ja Pat olivat anarkisteja ja Kendall vannoi Marxismi-Leninismin nimeen. Varhaista riot grrrl asennettakin löytyy: (All Our Lives)

Well, you want to see some sweetness, not just streams of angry words.
You really dig the music but the message is too tough.
It seem like we`ve forgotten about happiness and love.
You think we`ve said what we have to say, but enough`s enough.

Yhtye hajosi jo 1980, tehden kuitenkin reunion konsertin seuraavana vuonna. Greyfeather Music julkaisi tämän tallenteen c-kasettina. Iloksemme nauhan on nykyään mahdollista ladata helposti Kendalin kotisivulta.
17 raitaa, joista vain 1 on ennestään LP:ltä tuttu. Lisää omia hienoja biisejä sekä hyvin valittuja covereita vähemmän tunnetuilta artisteilta kuten Meg Christian, Kristin Lems, Malvina Reynolds ja Beverly Grant, jonka I`m Tired of Fuckers on varsinaista ilotulitusta:

When I'm walking down the street and every
man I meet says "baby, ain't you sweet" well
I could scream! `cause although the guy is
sick and thinks only of his dick it ain't sweet I
feel I feel just good and mean.

They whistle for me like a dog they
make noises like a hog heaven knows they
sure got problems I agree but their problems
won't be solved by getting me involved
and I'm tired of fuckers fucking over me


Sivulla on pienoinen virhe, Tired of Fuckers löytyy kohdasta Abortion, joka taasen on oikeasti 14. raita, eikä se kerro abortista vaan on Deborahin hillitön välispiikki.
Myöhemmistä vaiheista sen verran, että yhtyeen ahkerin lauluntekijä ja ehkäpä paras laulaja Deborah Silverstein teki soolo-LP:n "Around the Next Bend" vuonna 1987. Levy on melko tavanomaista country-folk hempeilyä, mutta ääni on kyllä entisellään, joten melko ahkerasti tätäkin on tullut kuunneltua. Mukana on pari vanhaa Sisterhood-biisiä, Chile ja Draglines. Kumpaakin LP:tä näyttää liikkuvan ihan mukavasti ja edullisesti eBayssä, ...And Ain`t I a Woman? on helpoiten kuultavissa Spotifyssä ja ladattavissa maksua vastaan esimerkiksi Folkwaysin sivuilta.
Marcia soitteli mainiossa Bunker Mountain Fiddlers -yhtyeessä. Heidän musiikkiaan on mahdollista löytää Marcian kotisivulta jossa on myös muutama Sisterhood live lisää ja paljon muutakin hienoa musiikkia ja lisää informaatiota tästä suuresti rakastamastani yhtyeestä.

torstai 11. marraskuuta 2010

Vihan ja rakkauden liekit



Kirjailija Sirpa Kähkösen (s.1964) isoisä Lauri Tuomainen (1904-1971) istui pahamaineisessa Tammisaaren pakkotyölaitoksessa yhteensä 8 vuotta vuosina 1928-30 ja 1932-38 tuomittuna osallistumisesta kielletyn SKP:n toimintaan. Kähkönen halusi tällä kirjallaan tuoda laajempaan julkisuuteen sekä isoisänsä elämän että muidenkin poliittisten vankien kohtalot myrskyisinä 30-luvun vuosina.

Tammisaaren vankila oli poliittisille vangeille paha paikka. Vartijoiksi pestattiin kiihkeitä Lapuan liikkeen ja IKL:n kannattajia ja mielivaltaiset pahoinpitelyt ja simputukset olivat jatkuvia. Osaltaan tähän tietysti vaikuttivat poliittisten vankien peräänantamaton ja alistumaton asennoituminen nälkälakkoineen joita Kähkönen kirjassaan kuvailee erinomaisesti. Solidaarisuus vankien kesken oli erittäin vankkaa, mutta riveistä livenneitä rikkureita, "ruplakommunisteja, ei enää hyväksytty joukkoon. Esimerkiksi lyhyempiä tuomioita saaneita vankeja taivuteltiin erilaisiin protesteihin, koska näillä oli paremmat mahdollisuudet selvitä ankarista rangaistuksista jokseenkin terveinä. Kuolonuhrejakin siis tuli. Omissa muistelmissaan (1944) sosiaalidemokraatti E.K. Louhikko kuvaa tätä kommunistiseksi diktatuuriksi. Tämä puoli aiheesta on ehkä jäänyt Kähkösen tutkimuksissa hieman vähemmälle, hän kun on käyttänyt lähdeaineistona enemmän kommunistien omia muistelmia. Tosin rivien välistä nämäkin asiat on helppo lukea.

Muista lähteistä kerättyjen vankilakokemusten lisäksi kirjan aiheena on Tuomaisen varhaisempi elämä ja kommunistien maanalainen toiminta yleisemmin. Saamme tutustua myös muutaman muun kommunistin, kuten Tuomaisen kihlatun Anni Kukkosen elämänkohtaloihin. Nämä ovat surullista luettavaa, loikkaus Neuvostoliittoon ja katoaminen Stalinin puhdistuksissa oli Anninkin elämän loppu.

Kaiken kaikkiaan kirja on erittäin mielenkiintoinen ja vetävästi kirjoitettu. Vertailun vuoksi vaikkapa aiemmin esittelemäni Venäjän sotilaat valkoisessa Suomessa oli todellista tervanjuontia Kähkösen kepeään tekstiin verrattuna. Kähkönen on aiemmin kunnostaunut historiallisten Kuopio-romaanien tekijänä, joten teksti kulkee läpi kirjan erittäin sujuvasti. Tämän lukee vaikkapa lähes yhteen menoon, eikä itsellänikään mennyt tähän montaa iltaa, joten voin suositella tätä ihan kaikille. Nykyään kun kauhistellaan ja protestoidaan vaikkapa mielipidevankien oloja Kiinassa niin on hyvä muistaa, että aivan samanlaista meininkiä oli omassakin maassa vielä pari sukupolvea sitten.

Tämä kirjahan on ehdolla myös tieto-Finlandian saajaksi. Itse ehdin ostaa tämän päivää ennen ehdokkuden julkaisua, joten trendien perässä juoksemisesta ette voi syyttää. Hesarissa tätä veikkailtiin jopa tämän vuotiseksi voittajaksi. Toivotetaan menestystä.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Katsaus vegaaniruokablogeihin.

Ruokablogit tuntuvat olevan kovasti suosittuja, joten itsekin olen ajatellut laajentaa myös sille saralle. Toisaalta hyviä vegaaniruokablogeja on aika valtavasti, enkä kyllä usko pystyväni tarjoamaan mitää uutta josta ei olisi jo kerrottu. Myös oman kameran puute haittaisi toimintaa, tokihan sitä pitäisi kuvia olla omista kokkailuista. Joten aloitetaanpa esittelemällä jo olemassa olevia suomenkielisiä vegaaniblogeja.

Chillipippuri. Melko uusi blogi, vain muutama perusresepti helppoa kasvisruokaa.

Chocochili. Tämähän on sitten kait se kaikkein suurin, kaunein, hienoin ja tunnetuin vegaaniruokablogi jota kaikki linkittävät aina ihan ensimmäisenä. Maineensa veroinen, tällaisia lukiessa huomaa kyllä, että itse on ihan turha yrittää mitään ruokajuttuja vääntää. Tai ainakin olisi otettava täysin toinenlainen lähestymistapa aiheeseen. Juttuja on valtavasti ja varsinkin kuvat ovat erittäin korkeatasoisia.

Dinan maailman ulkoasuun on kyllä kiinnitetty valtavasti huomiota. Kuvat ovat suurikokoisia joten nälkä pääsee helposti yllättämään tätä lukiessa (no kaapissa olisi näkkileipää). Sisältää myös matkailua lähinnä kaupunkikohteissa paikallisiin vegaaniravintoloihin ja kauppoihin tutustuen. Kaupunkikohteiden kuvat ovat aika pitkälti niitä itsestään selviä nähtävyyksiä (Lontoo, Pariisi, Berliini...) pois lukien tietysti kuvat matkan varrelle sattuneista kasvisravintoloista ja ekokaupoista.

Hyväkurkku sisältää pelkästään arvioita eri ravintoloiden vegaanisapuskoista ja näitähän löytyy varsin runsaasti ympäri maailmaa. Itseäni ei ainakaan kiinnostaa minkälaista ruokaa jossain Amerikoissa on saatu kun en sinne koskaan tule matkustamaan. No myönnetään kuitenkin, että jutut ovat sinänsä ihan hyvin kirjoitettuja, joten kyllä tätä viihteenä lukee.

Jenna Johannan oma blogi sisältää ruoan laiton ja tuote-esittelyjen lisäksi paljon muutakin "höpinää" hänen elämästään. Jennan tyyli kirjoittaa on tosi tuore ja sympaattinen ja tämä onkin yksi blogeista jota täytyy tosi usein käydä vilkaisemassa. "Että mitähän se Jenna on nyt puuhaillut". Kuvat ovat kivoja ja Jenna näyttää niissä aina niin ihastuttavalta.

Keittiökameleontti on keskittynyt raaka- ja eläväänravintoon. Juttuja ja tekstiä on valtavasti. Reseptit eivät ole niistä helpoimmasta päästä, joten suositellaan edistyneemmille kokkaajille. Täysin vegaaninen tämä ei kuitenkaan ole: ainakin hunajaa tarjotaan ainekseksi.

Kamomillan konditoria lukeutuu myös näihin omiin suosikkeihini, eikä vähiten erittäin hienojen ja hauskojen kuvien ansiosta. Nimensä mukaisesti keskittynyt lähinnä leivonnaisiin. Se mikä tämän erottaa muista vastaavista edukseen on toisinaan juttujen yhteydessä kerrotut "sadut". Nitä saisi kyllä olla kernaasti enemmänkin, varsinkin "puput porkkanavarkaissa" on aivan hillitön. Erityismaininta vielä mainiosta "apua, vegaani tulee kylään" artikkelista.

Kasviskeittiössä on ihan perussettiä. Yksinkertainen ulkoasu on tietysti aina helppo ja nopea selata. Aasialaistyyppistä sapuskaa ja raaka-aineet on kyllä osittain sellaisia joita on aika turha perusmarketeista etsiä. Tai sitten olen vain tietämätön. Toki ihan normaaliakin ruokaa tehdään.

Ketunleipä on myös ihan perus kasvisruokaohjeita. Helppoa, suositellaan aloittelijoille. Viimeisin päivitys on niinkin kaukaa kuin tammikuulta 2009.

Keittiö ja puutarha tarjoaa myös helppoa kasvisruokaa. Nimestään huolimatta painottuu lähinnä tuonne keittiön puolelle. Puutarhaosuutta ei ole paljoa ja se sisältää etupäässä kuvia kukkasista. Kuvat ovat melko isoja, joten selaaminen on aina hieman hidasta.

Mustikkapöperö on ulkoasultaan varsin hillitty, joka tietysti helpottaa varsinaista lukemista. Helppoja ja hyviä reseptejä. Ihan perussettiä tämäkin. "Perinteinen keittokirjamainen."

Onks tää vegaania? No onhan se. Terveellistä arkiruokaa ja myös herkkuja mainostaa hän itse. Taitaa painottua enemmän herkuttelun puolelle. Tämä blogi taitaa olla kuollut tai pitkällä tauolla.

Porkkana ja punajuuri on paljon muutakin kuin otsikossa mainitut juurekset. Reseptien lisäksi muutakin ruoan laittoon liittyvää höpinää. Taitaa tämäkin olla lopettanut toimintansa. Kirjoittaja on kyllä aloittanut kaverinsa kanssa uuden blogin pidon. Raakaruoka on uuden blogin nimi ja sisältöä löytyy vaikka mitä aihetta. Runsaasti ravitsemus ym. tietoutta. Tähän pitää tutustua kyllä ajan kanssa.

Vegaani lounaslaatikko on ideana varsin hauska: Kuvassa on aina muovinen ruokalaatikko ja tekstissä kerrotaan mitä tänään oli evääksi. Aika askeettisilla linjoilla mennään, jota tietysti arvostan suuresti. Tykkään myös Virpukan kirjoitustyylistä joten paljon suositteluja. Ikävä kyllä tämäkin blogi taitaa olla lopettanut.

Vegaanista taisi jäädä melko lyhytikäiseksi blogiksi. Juttuja ei ole paljoa. Muutama helpohko resepti, tosin linkeistä löytyy niitä vielä paljon lisää.

Vegan kitty on melko uusi ja aktiivinen blogi. Perinteisten reseptien ja kuvien lisäksi myös hieman muuta höpinää kuten vaikkapa vegaanimaitosuklaiden testi. Nämä tuovat aina mukavaa vaihtelua uuvuttavien (?) reseptien vastapainoksi.

Vegemenu opiskelijoille sopii toki muillekin kuin opiskelijoille. Kirjoittajat mainostavat blogin ohjeiden suunnatun opiskelijabudjetilla eläville. No ei tämä nyt kuitenkaan mitään askeettista pihistelyä ole, ihan normaalia ja helppoa kasvisruokaa. Siis pelkkiä reseptejä tässäkin.

Vegemi tarkoittaa vegaanius minussa ja sen tarkoitus on käsitellä veganista elämäntapaa, ruokaa, eettisiä periaatteita ja kaikkea siltä väliltä. Toistaiseksi täältä ei löydy paljoa muuta kuin niitä tutuksi tulleita reseptejä. No on sentään juttu Ecowaysta ja kirjoittajan epäonnistuneesta kaalisoppadieetistä. Muistelin täällä olleen muitakin juttuja, yhtä oli itse kommentoinutkin mutta en löytänyt sitä enää!

Yrttipurkki maustehyllyssä tarjoaa valtavat määrät sisältöä. Vegaaniruokaa ja puhetta siitä, eli reseptejä taas kilometrikaupalla, välissä aina muuta mukavaa höpinää mm. dyykkauksesta.

Sellaisia tällä kertaa. Käytin hyväkseni Keittiö ja puutarha blogin linkkilistaa sekä lisäsin pari mieleen tullutta. Toki näitä voi olla muitakin, ei vaan enää jaksa kahlata yhtään blogia läpi. Tämänkin jutun kirjoittamiseen meni lähes 3 tuntia, joten kiitos ja terveiset kaikille teille ihanille ihmisille jotka viitsitte lukea tämän tyhmän arvostelun.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

ХВЗ ctapt шоссе





Eläköön Suomen ja Neuvostoliiton välinen ystävyys, yhteistyö ja keskinäinen avunanto. 1970-luvun suurina ja mahtavina idänkaupan vuosina Suomeen tuotiin junalasteittain mm. näitä lokakuun ahjossa karaistusta teräksestä valmistettuja vähemmän laadukkaita neuvostovalmisteisia Harkovin polkupyöräkombinaatin tuotteita.
Löysin tämän lähes käyttämättömän yksilön Yksivaihde.netin myyntipalstan kautta. Pyörän ajokuntoon saattamisesta voisi kirjoittaa kokonaisen luvun, mutta mainittakoon vain lyhyesti, että pyörän ostajalla oli hyvä olla polkupyörämekaanikon ammattitaito.
Itse pyörä antaa nostalgisen aikamatkan 1960-luvulle, siltä vuosikymmeneltä kun tämän tekniikka on peräisin. Pyörä toimii aivan kuten ryssän anteeksi naapurin masiinat yleensäkin vanhojen vitsien mukaan. Jos tällaisella pitäisi harrastaa pyöräilyä, niin kyllä siinä innostus nopeasti katoaisi.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Me nousemme lailla ukkosen

SDNL:n kisällilauluja 1945-1970




Kisällilaulu on poliittista pilkkalaulua jossa kommentoidaan ajankohtaisia asioita humoristiseen sävyyn yleensä tuttuihin melodioihin pohjautuen. Se syntyi viime vuosisadan alkupuolella työväen piirissä vanhojen arkkiveisujen, rekilaulujen ja kuplettien pohjalta. 1920-30 lukujen poliittisesti vaikeina vuosina ne olivat tärkeä osa äärivasemmiston propaganda toimintaa. Kisällilaulun suurimmat vuodet koittivat heti sotien jälkeen 1940-luvun loppupuolella ja 1950-luvun alussa. Vuonna 1949 Suomen demokraattisen nuorisoliiton ja Suomen demokratian pioneerien liiton piirissä toimi kaikkiaan yli 400 kisälli ja kisällitär ryhmää. Sos.dem nuorisoliitossakin laskettiin olleen yli 350 ryhmää. Tältä ajanjaksolta ovat myös peräisin useimmat tällä LP-levyllä kuultavat kappaleet.

Aikoinaan näitä esityksiä ei valitettavasti ymmärretty taltioida, joten tämä levy koostuu Pekka Gronowin nauhoituksista vuosilta 1969-1971, jolloin vanhat ryhmät kokoontuivat yhteen esittämään entistä ohjelmistoaan.
Itse levy on melkoinen poikkeus Love recordsin muiden poliittisten levyjen joukossa ja nimenomaan positiivisessa merkityksessä. Itse ainakin olen kuunnellut tätä erittäin ahkerasti kymmeniä/satoja kertoja ja aina tämä jaksaa viehättää. CD:nä tätä ei ole vielä julkaistu, joka on melkoinen sääli. Vinyyliä näkyy toisinaan hyvissä levydivareissa ja Huuto.netissäki oli yksi kpl. pitkään myynnissä varsin kohtuulliseen 15e:n hintaan. Saattaa olla vieläkin. Jos kohdalle sattuu suositan hankkimaan.

Itse sisällöstä muutamia mainintoja ja lainauksia. Levyn parhaita esityksiä ovat mm. Punatyttöjen Dollari jonka tekstissä pyöritellään dollaria rivi riviltä eri yhteyksissä, kunnes mielikuva muuttuu täysin päinvastaiseksi:

Vapaus on - ajatelkaa
se on dollari
ja rauha luonnollisesti
on myöskin dollari
ja lännen demokratia
se tietty dollari
ja taivaan autuus porvarin
on sekin dollari.
Dollari on pamppu sekä konepistooli
Arabian rikkuri ja ratsupoliisi
ja Kemissä ken toverimme kerran murhasi -
alkusyynä siihenkin lie ollut dollari


Toinen levyn hienoimmista esityksistä on "balladi Saimaalta" -säveleen tehty Tervahöyry, jonka säkeistöissä käydään läpi jokseenkin kaikki 40-luvun lopun poliittiset tapahtumat aina Marshall- ja YYA-sopimuksia, asekätkentää ja punaisen Valpon lakkauttamista myöten.

Juksut puksut lyönnin muksut
työmies Arabian porteilla sai.
Ristiin rastiin mistiiin mastiin
ravasivat ratsut vaahdossa päin.
Simonen ei hyväksynyt lakkoa
vaan meinasi hän tilalle pakkoa
Simonen hän istui kalliilla
tuolla sisäministerin pallilla


Näiden vastustajaa parodioivien ajankohtaislaulujen lisäksi kisälliryhmien ohjelmistoon kuuluivat myös vähemmän aikaan sidotut aatteelliset yhteishengen kohottamiseen tarkoitetut esitykset kuten Taiston aika:

Meillä taiston aika onpi suuri
siskot, veikot käykää rintamaan.
Näinpä työväenluokka juuri
onpi vahva taistossaan.
Ken taakan raskahimman kantaa
hän työväenluokan sankar on
Ja sankareita meille antaa
vain työväenluokka peloton.


Tai nimikappale:

Me nousemme lailla ukkosen
salamana lyömme ja lyömme.
Me ryntäämme lailla myrskyjen
ja päiväksi muutamme yömme.
Me nousemme niin täynnä uhmaa ja voimaa,
on rintamme terästä ja jäätä.
Kun iskemme kerran, se varmaa on:
ei nosta sortaja päätä.


Muita erinomaisen hyviä esityksiä ovat vaikkapa Porin kisälliveikkojen Natsit taivaassa, Kemin yöjuoksijoiden Kokoomuksen TV ja Sotaista henkeä sekä Killen ja Aminen Saapashousut ja farmarit. Itseasiassa levyllä ei ole ainuttakaan huonoa tai tylsää esitystä. Kaikki täyttävät paikkansa oivina ajan dokumentteinä. Parhaimman nautinnon teksteistä saa kuulija joka on perehtynyt ennalta laulujen aiheiden historiaan. Jos ei tunne ennestään kyseisen ajan jakson tapahtumia, niin monet terävät satiirit menevät varmasti ohi kuuntelijan käsityskyvyn. Tämä LP palvelee nykypäivän kuulijaa siis myös erinomaisena poliittisen historian kurssina.

Perinteinen kisällilaulu katosi 1960-luvulle tultaessa, syinä etupäässä television ja viihteellisen äänilevyteollisuuden nousu jotka kuihduttivat perinteisen työväen iltamaperinteen. Kisälliryhmät eivät pystyneet kilpailemaan suosiossa Beatlesien kanssa. Myös suurimmat poliittiset ristiriitaisuudet lieventyivät kansandemokraattisten liikkeiden saadessa yhteiskunnalllisesti hyväksytyn aseman ja näin poliittisten vastakohtaisuuksien kärjistämiseltä meni terävin kärki.

maanantai 23. elokuuta 2010

Katsaus syksyn 2010 mielenkiintoisimpiin kirjauutuuksiin.

Liisa Talvitie: Sokka. Sinikka Sokan elämäkerta.
Agit-Propin kvartetin ihana laulaja. Jee jee!!! Muistelmia Berliinin ja Kuuban nuorisofestareilta ja edistyksellisen laululiikkeen taipaleelta? Nuoremmalle polvelle varmasti tutumpi näyttelijänä ja Pikku-kakkosen tätinä. Kyl miekin katon aina pikku 2:sta kun SS siellä esiintyy.

David Cortright: Rauha. Rauhanliikkeiden ja -aatteiden esittely.
Jep jep. Tää näyttää tietysti hyvältä kirjahyllyssä.

Ilkka Huhta: Papit sisällissodassa.
Tänhän piti ilmestyä jo keväällä! Kaikkea 1918 kirjallisuutta tulee kerättyä joten tämän näkökulmia odottelen mielenkiinnolla. Vapaa-ajattelijathan muuten julkaisivat saman nimisen kirjan joskus -90 luvun jälkipuolella, en tiedä ovatko mitään sukua.

Anna Kontula: Näkymätön kylä. Teos lyhytaikaisesti maassa olevista työntekijöistä.
Anna on miusta aika ihana (!) ja hänen näkökulmat kiintoisaan aiheeseen varmasti vahvistavat uskoani kapitalistisen järjestelmän ja länsimaisen imperialismin ja jälkikolonialismin mädännäisyyttä kohtaan. (Jotka ovat tietysti syypäinä kaikkeen mainittuun ahdinkoon.)

Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit. Kommunistien kohtalo 1930-luvun Suomessa.
Tää on sellainen jonka saatan ostaakkin. Erittäin kiintoisa aihe ja tylyä meininkiä. Oon lukenut yhden Jukka Rislakin kirjan samasta aiheesta ja se oli kyllä erittäin koskettavaa tekstiä.

Simon Reid-Henry: Fidel ja Che. Kaksikon ystävyys.
Tästä aiheesta luulis olevan kirjoitettu jo ihan kaikki mahdollinen mutta mielenkiinnolla odotan löytyykö uusia näkökulmia. Tai sitten näitä julkaistaan vain siksi kun nää myy.

Mikko Uola: Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja faktoja Lapin historiasta.
Oon lukenut jonkun Uolan 1918-aiheisen kirjan (Seinää vasten vaan tms.) ja se oli kyllä puolueellista oikeistopaskaa. Mut aihe on kiinnostava. Läskikapinat ymt.

Eric Chaline: Maailmanhistorian huonoimmat keksinnöt. Kallonmittaustieteestä asbestin nerokkuuteen.
Tää on varmaan sellainen "huumori" pläjäys, en ostais mut ois kiva selailla ja järkkyillä.

Pelle Miljoona: Kreuzberg. Romaani monien kulttuurien Berliinistä.
Pitää sitä aina Pöllön uusi kirja mainita, vaikkei niitä kaikkia vanhojakaan ole tullut luettua.

Vladimir Majakovski: Runoja Amerikasta.
Pitää nyt yksi runoteoskin olla listalla, jotta tulee kuldyyri vaikutelma. (Vaikka onkin Amerikasta eikä tuhatsilmäisestä puolueesta.)

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Vastarinta #1 - ne 16 sivua, joiden jälkeen Suomi ei enää ollut entisensä.


Joskus 1980-luvun puolivälissä suomalaisiin punk-zineihin alkoi ilmaantua aivan uusia aiheita; koe-eläinten kärsimyksistä alettiin pitää huolta ja kasvissyönti oli in. Ideat olivat tietysti levinneet enkkulaisten äänilevyjen välityksellä: Subhumans, Rudimentary Peni, Icons of Filth, Flux of the Pink Indians, Crass ja erityisesti Conflict - To a Nation of Animal Lovers 7", Meat is (still) Murder ja Ungovernable Forcelta This is the A.L.F. iskivät alkutahdit tulevien vuosien toiminnalle. Vai olenko vain puolueellinen romantikko, kun haluan laittaa kaiken näiden rakastamieni yhtyeiden ansioksi. Oli miten oli. Mitä mieltä eläinkokeista? oli pian tiedostavien zinejen vakkarikysymys anarkian ja armeijan ohella tietty.
Suoran toiminnan alkutahdit oli lyöty, enää puuttuivat tekijät. Direct Action ja Green Anarchist zinejä levisi pohjolan perukoillekin, tosin aika marginaalisina määrinä luulen. Innostus kuitenkin heräsi; "Suomen ALF" "perustettiin". Vapaudenkaipuu ja Ulo zineissä julkaistiin manifesti jossa uhottiin suuria suunnitelmia. Innostus lienee loppunut yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, uudisraivaajan osa ei ole koskaan helppo. (Manifesti luettavissa EO-foorumilla)
Ulo oli muutenkin tässä asiassa edistyksen eturintamassa, Pekan puoliso Virpi tais olla aiheesta kiinnostunut. Karttulan koe-eläinten kasvattamoa vastustettiin jo ennen sen rakantamista. Turkulaista Valtiokauhu Zineä unohtamatta. Yks hienoimpia anarkopunk zinejä koskaan. Jutut olivat vain lähinnä liha on murhaa tai eläinkokeet on kidutusta julistusta, ei niinkuin ollut vinkkejä mitä vois asialla tehdä suoran toiminnan keinoin.
Jonkinnäköistä satunnaista ilkivaltaa eläinten riistäjiä kohtaan kuitenkin tapahtui, ainakin Torniossa poltettiin rakenteilla ollut turkistarha jo huhtikuussa 1985! Suurin osa lienee mennyt kuitenkin aika pitkälle "normaalin" ilkivallan piikkiin.

1990-luvulla toiminta alkoi kasvaa. Turkisliikkeiden ikkunoita rikottiin ja lukkoja liimailtiin. Peter Singerin kirjan suomennoksen Oikeutta eläimille ilmestymistä pidetään yhtenä rajapyykkinä ja innoittajana, vaikkei se suoraan toimintaan vähäisessäkään määrin kehoita. Eläinoikeus tai suojeluaiheet olivat edelleen issuena pienlehtien haastatteluissa, perinteiset anarkistilehdetkin heräsivät hiljalleen asialle; Kapinatyöläisessäkin julkaistiin Singerin kirjan arvio ja Pirrskatti lehdessä oli porkkanan purijan palsta, uus hieno ekoanarkistinen julkaisu Oulusta. Sittemmin Villi Pohjola jatkoi kaupungin A-perinteitä. Vasta perustetun Suomen punk anarko yhdistyksen Vapauden huuto zinekin alkoi ilmestymään, aluksi kyllä todella pieninä painoksina, pienille piireille. Varsinaiseen suoraan toimintaan ei kyllä juurikaan agitoitu.
Kunnes tammikuussa 1995 viimein jyrähti; Vastarinta #1 iski kuin miljoona volttia. Sisältö oli jotain ihan ennen näkemätöntä: Suoraa agitaatiota ja propagandaa suoran eläinoikeustoiminnan puolesta. Jo kannessa kysytään "kummalla puolella sinä olet?". Vähän niinkuin kenen joukoissa seisot?
Pääkirjoituksen ja EVR esittelyn (tämä oli myös eka kerta kun näin ALF:n suomennettuna) lisäksi lehdestä löytyy taktiikkaideoita (kadulla käveleviä turkiksenomistajaäpäriä voi rankaista yksinkertaisesti sotkemalla takki maalilla), turvallisuusvinkkejä, monta sivua toimintaraportteja, juttuja eläinoikeusvangeista ja kansainvälisiä linkkejä aatekamraatteihin.
Varsinkin turvallisuus vinkit ovat melko puutteellisia, toimintaraportit sen sijaan lienevät inspiroineet monia; erityisesti katsaus Ruotsin tapahtumiin vuodesta 1985 (!) alkaen on melkoista ilotulitusta: eläimiä vapautettu hurjat määrät koe-eläinten kasvattajilta ja turkistarhoilta, liharekkoja poltettu, muista ikkunoiden rikkojaisista tai lukkojen liimailuista puhumattakaan.
Koko lehti oli häpeämättömän mustavalkoista ja naivia propagandaa - siis erittäin viihdyttävää luettavaa. Näin jälkikäteen ajatellen se ei kuitenkaan ole kovin kummoinen opus, myöhemmin kun pistettiin vielä paremmaksi. No joka tapauksessa maailmanhistorian ensimmäiselle suomenkieliselle pelkkään suoraan eläinoikeustoimintaan keskittyneelle lehdelle on annettava sen ansaitsema kunnia.
Lehden julkaisijaksi ilmoittautui Espoossa postilokeroa pitävä Eläinten vapautus rintaman tukiryhmä. Kakkosnumeron luvattiin ilmestyvän kesällä 1995 - sellaista ei kuitenkaan koskaan tullut. Vastarinnan työnjatkajaksi ilmestyi kuitenkin samana kesänä Eturintama niminen zine jonka sisältö jatkoi myös ihan samoilla linjoilla. Sen pääkirjoituksessa mainitaan "koska EVRTR:stä ei ole kuulunut mitään Vastarinta-lehden jälkeen, epäilemme koko ryhmän jo lakanneen toimimasta".
Näin jäi tämän mainion zinen tarina yhteen ainoaan numeroon. Myös em. Eturintama-lehden taival päätyi ensimmäiseen numeroon. Sittemmin Anonyymi lehti jatkoi, tällä kertaa peräti kahden numeron voimalla. Erilaisia pamfletteja ja oppaitakin ilmestyi: Kalifornialaisen ALF-aktivistin hastattelu, Ei jälkeäkään sekä Eläinten vapautus ja suora toiminta joka veikin informaation tason ihan uusiin sfääreihin. Hieman suuremmat painosmäärät omaavat Muutoksen kevät ja Sudenhetki -lehdet täytyy tietysti mainita, nämä nyt olivat muutenkin tasoltaan ns "oikeita" julkaisuja erotuksena pienten piirien nyrkkipaja zineistä. Aivan viime vuosina Vastarinnan perinteitä on jatkanut ansiokkaasti Revontuli-lehti kolmella numerollaan.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Suuren gurun jalanjäljillä

Muutama vuosi sitten tuli luettua Pelle Miljoonan Elossa ja potkii - the Elämäkerta ja menin siitä sen verran pähkinöiksi, että oli ihan pakko lähteä heti Haminaan katselemaan kirjassa mainittuja paikkoja. Nyt tein uuden retken kera kameran, olkaat hyvä!



Tiilien omakotitalo Patterinkadulla. Kello oli about viiskymppii ilman hihnaa ku kömysin paloportaita yläkertaan. Tasan Raikka näki, jakso vinoilla mut ei vasikoinut. Sunnuntaisin Einiskä ihmetteli, et miten se Petriskä jaksaa nukkua iltapäivään asti.


Humalniemen nokassa aikoja uhmas valtava kuusi joka haarautu latvuksissa kolmeks, niinku Ugrin valtaistuin.
...Sattu niin et silmät hikos, juoksin Humalniemeen ja kiipesin Ugrikuuseen tsiikaamaan sorsastusta joka oli alkanut samana päivänä

Tää oli kyllä herkkä hetki kun ensimmäistä kertaa näin Ugrikuusen. Pitihän sinne myös kiivetä maisemia katselemaan suuren liikutuksen vallassa.


Kirkkojärven ruovikko ku preeria mis Manitou henkäili tuulessa ja puhvelilaumat vaels, Harallinvuori kaukana horisontissa, aina Coloradossa asti.


Patterinkadun takana metsässä on entinen armeijan ratsukoiden harjoituskenttä, siitä kaupunginosa Hevoshaka sai nimensä. Kovapintainen pyöreä hiekka-aukio, ympäriltä ruohottunut. Futista, nelimaalii, pesistä, polttopalloo, persnatkuu, kuulaa seivästä korkeutta, kymmenen tikkua laudalla...


Kotimatkalla pysähdyin Patterille, istuin isolle kivelle: kesäyössä taikaa, hiljaisuutta ja tuhansia tuoksuja. Harvakseltaan auto kiisi ohi, joku toikkaroiva juhlija


Majan jäänteitä korkealla puussa, kenen lienee? Väsättiin tosi hieno Hälväskin viereiseen tiheikköön, neljä tuhtii haapaa ku tilauksesta tukipilareina.
Tiedän kyllä ettei toi puu ole haapa, mutta kirjassa on aika huomattavasti muitakin epätarkkuuksia.


Mullinkoskella, siin mis mustalaiset oli leiriytynyt, oli iso kivi. Mä maalasin siihen valkosella maalilla BLUES, nuoremmat sukupolvet kävi vahvistamassa sitä vuosien vieriessä. Pysähdyttiin kerran Rockersin kaa tsekkaamaan kivee, mun mielestä siin oli viel valkosta maalii, kundit sano vitut ku lokinpaskaa.
Viime vuonna jotkut siis entisöivät tuon kiven maalaamalla siihen alkuperäisen tekstin vanhan valokuvan mukaan. Ainakin paikalliset kulttuurivaikuttajat olivat keskustelleet asiasta kera Pelle Miljoonan. Työn toteuttajat ovat itselleni jääneet tuntemattomiksi.


Näkymä Mullinkoskelle. Keskellä Pikkusaari, oikeassa laidassa näkyy hieman Blues-kiveä. Patteri jää aivan oikealle.
Ne väsäs leirin Mullinkoskelle, asu pahvimajoissa ja teltoissa, hevosia, koiria ja kirkuvia kakaroita. Keittivät ruokansa notskilla, pesivät pyykkinsä koskessa. Käytiin vakoilemassa kaukaa, patterin pusikoista ja Pikkusaaresta. Hurja meno ku heimolaisia tuli kylään muilta paikkakunnilta hevosineen ja autonromiskoineen, viina virtas ja puukot heilu. Yks kirpee syysaamu ne oli kadonnu, niinku taivaaseen ois muuttanu koko leiri.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Pyörän rakentelua



Fixi/sinkula kuume iski tännekkin joskus talvella 2006, joten sellainen tuli rakennettua.
Ja kun omasta takaa löytyi paljon sopivia osia, niin projekti oli aika nopea ja huokea toteuttaa. Rungoksi otin vanhan Nishiki Roadmaster "harjoituskilpapyörän". Pyörä on ostettu 1990 ja itse hankin sen vähän käytettynä muutamaa vuotta myöhemmin. Ajeltua tuli aika paljon, pisin reissu oli Lahteen ja takaisin, 208km.
Seuraavana keväänä ostin kunnollisen maantiepyörän ja Nishiki jäi vähemmälle käytölle. Uusia osia en siihen enää viitsinyt ostella, joten se oli päässyt jo melko huonoon kuntoon seisten viimeiset pari vuotta käyttämättömänä.

Ensin purin kaikki osat pois. Runko, etuhaarukka + ohjainlaakeri yhdistelmälle punnitsin painoa huikeat 3,9 Kg. Näissä wanhoissa rungoissahan on takahaarukassa drop-outtia sen verran, että ketjun saa kiristettyä, varsinkin kun poistaa stoppari-ruuvit. Alkuperäinen valko-lila maalaus oli mielestäni aika ruma, joten maalasin tuollaisen musta-valkoisen ruutulippu koristein. Pystyputkeen tietysti asiaan kuuluvat Yksi auto vähemmän -tarrat.

Salomaan Jukalla oli vuosikausia myynnissä Colnagon rata-pyörä, jonka rungosta hän rakensi Nexuksen rullajarruin varustetun city-pyörän. Ajattelin, että ehkäpä se alkuperäinen ratanapa löytyisi hänen varastostaan; no takahuoneessa oli laatikollinen ikivanhoja, ehkä jopa 1970-luvulta peräisin olevia merkittömiä ratanapoja. Sellaisen ostin. Uusi vanne piti myös tilata samalla. Navat olivat 32 reikäiset ja Nishikin alkuperäiskiekot 36:t. Vanteeksi valitsin Mavicin MA3:t. Lisäksi uudet pinnat, Nexuksen ketju ja Campagnolon 16 piikkinen takaratas, ilman vapaaratasta tietysti. 15 piikkistä kokeilin ensin, mutta ei olisi jäänyt juurikaan kiristysvaraa drop-outteihin. Eturatas oli sen verran kulunut, että uusi 42 piikkinen laitettiin myös tilaukseen. 42x16 yhdistelmä tekee nopeudeksi sadan kierroksen pyörityksellä vajaat 33km/h, joka on aika passeli vauhti.

Vanha keskiö oli myös ihan loppu, joten uudeksi ostin modernin Shimano UN53 kasettikeskiön. Sitten vielä uusi korkkinauha ja pyörää pääsi kasaamaan. Alkuperäisosista kelpuutin mukaan Suginon 170 milliset kammet, satulatolpan, mutkan, pullotelineen sekä Dia-Compen etujarrun ja kahvan. Takajarruahan ei tietenkään fixiin asenneta. Etukiekko palveli myös sellaisenaan vuoden päivät. Sekakiekot pisti kuitenkin sen verran silmään, että kävin myöhemmin hakemassa Jukalta samaan sarjaan kuuluvan korkealaippaisen etunavan, hintaa oli 5e. Intersportista työsuhde-etuna halvalla taas Mavic MA3 vanne ja pinnojakaan ei tarvinnut; korkealaippainen napa ja 32 reikää vaatii ihan vastaavan mittaiset pinnat kuin normaali napa + 36 reikää.

Alkuperäinen tanko oli kaatumisen takia "hieman" nyrjähtänyt, mutta aika-ajo projektistani oli jäänyt yli hyvä Cinellin tanko kuten myös Codan satula. Alkuperäinen möhkö-mallin penkki on kyllä erittäin mukava ja hyväkuntoinen, mutta vaihdoin kuitenkin modernimman. Nakeiksi löytyi niin ikään omista romppeista ikivanhat 25 milliset Continentalin Grand Prixit teräskaapelein, niistä toinen oli jopa dyykattu. Sisäkumeiksi vanhat paikatut. Polkimia lainailin toisista pyöristä aina käytön mukaan. Näillä eväillä sai "uuden" pyörän liikenteeseen. Hintaa kertyi reilut 100e.

Sittemmin oon hankkinut tuohon vielä edellä mainitun etukiekon lisäksi uudeksi takakumiksi Continental Contactin 28 millisenä versiona, Shimanon halvimmat SPD-SL polkimet Intersportin loppuunmyynnistä 90%:n alennuksella sekä uuden hieman pidemmän ohjainkannattimen. Näin sain ajoasennosta lähes saman kuin ykköspyörässäni Orbea Orcassa on. Kilometrejä on kertynyt lähes 5000. Olen ajellut tolla paljon syksyn märillä keleillä. Muuten on kiva fiilistellä kaupungilla tai ajella lyhyempiä (n.50km) maantielenkkejä pyöritystekniikkaan keskittyen.

Pyörä on oikein kiva ajettava. Tiettyä rautakangella ratsastamistahan tuo on, mutta eipä sitä ole kermaperseille tarkoitettukaan.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Venäjän sotilaat valkoisessa Suomessa kirja.



Tätä kirjaa kohtaan mulla oli aika pahat ennakko odotukset. Jo kirjailijan nimellä on paha kaiku, joten epäilin saadaanko tähän kiintoisaan aiheeseen mitenkä puolueetonta näkökulmaa. No aivan metsään ei sentään mennä, vaikka tietty asenteellisuus paistaa läpi kirjan.

Asiaan täysin vihkiytymättömille: Suomen julistauduttua itsenäiseksi loppuvuodesta 1917 ja Leninin tunnustettua Suomen itsenäisyyden vuoden viimeisenä päivänä Suomeen oli sijoitettuna tuhansittain Venäläisiä sotilaita. Heidän karkoittamisestaan kertoo tämä kirja.

Muilu rajaa aiheen vain ns. valkoiselle puolelle jääneiden venäläisten kohtaloon sisällissodan aikana, joten punaisten puolella olleiden venäläisten kohtaloita ei juurikaan käsitellä. Näin ollen lukija ei juurikaan saa tietää heti taistelujen tauottua punaisten puolella tapahtuneista etnisistä puhdistuksista. Esimerkiksi Tampereella ammuttiin huhtikuussa 1918 tutkimatta kaikki venäläisittäin puhuvat vangit riippumatta olivatko he osallistuneet itse taisteluihin. Näistä aiheista on kyllä julkaistu teoksia aikalailla, joten aiheen rajaaminen on kyllä täysin ymmärrettävää.

Pääaiheina tässä kirjassa ovat lähinnä Pohjanmaalla sijainneiden venäläisten varuskuntien tyhjennykset. Perinteisessä vapaus-sota kirjallisuudessahan kuvataan kuinka urhoollisesti taistellen ryssät tehtiin vaarattomiksi. Näitä myyttejä Muilu purkaa ansiokkaasti. Mitään taisteluja ei monessakaan kaupungissa ollut, upseerit jotka usein olivat anti-bolsevikkeja antoivat aseet suosiolla suojeluskunnille. Vastineeksi he saivat hyvää kohtelua valkoisilta. Tätä Muilu todistelee jatkuvasti ja jättää melko vähälle huomiolle kaikki venäläisiä kohtaan suunnatut sortotoimet. Esimerkiksi Pietarsaaren taistelua kuvataan työväenrunoudessa näin:

Pohjoisessa Pietersaaren kaupungissa / tapahtui tapaus niin kauhea / että sitä ei voi sanoin kuvata / eikä kynällä paperillle kirjoitella... / Ei auttanut itku ei rukous / ei hengen tuskan vaikerrus / vaan kuolla piti kuin koiran vaan / jolla sielua ei ole ollenkaan

Tämä koko tapahtuma kuitataan parilla rivillä, mistä herää kysymys eikö Muilu halua käsitellä näitä vähemmän kunniakkaita asioita. Uudenkaarlepyyn vankileiristä hän ei halua käyttää nimitystä keskitysleiri koska se ei vastaa myöhemmistä keskitysleireistä saatua kuvaa. Päinvastoin hän koettaa todistella kuinka asiat olivat siellä hyvin ja ruokaa oli riittävästi kaikille. Mitä nyt vähän tilan ahtautta. Makuupaikkoja oli pahimmillaan 7 päällekkäin. Vankeja siellä oli enimmillään ainakin yli 1600. SDP:n terrotilaston mukaan Uudessakaarlepyyssä teloitettiin 44 vankia. Muilu myöntää tämän luvun saattavan pitää paikkansa, mutta jatkaa heti että osa heistä onkin mahdollisesti kuollut tauteihin. Tauno Tukkinen on omissa tutkimuksissaan löytänyt aina huomattavasti lisää "ruumiita" näihin vanhoihin tilastoihin verrattuna, joten siihen nähden voisi pitää 44 ammuttua ennemminkin selvästi alakanttiin osuvana arviona. Selvyyttä näihin asioihin tuskin kuitenkaan koskaan saadaan. Kaikki suojeluskuntien arkaluontoiset arkistot kun on taatusti hävitetty viimeistään v.1944.

Samaten Muilu toistelee jatkuvasti vanhaa myyttiä venäläisten siivottomuudesta, vaikka vanhoja tekstejä lainatessaan mainitseekin niiden olleen ajalleen tyypillisiä. Oikeistopiirithän halusivat omassa propagandassaan osoittaa tiettyä demonisointia itäistä naapuriamme kohtaan leimaamalla heidät luontaisesti "eläimellisiksi".

Kokonaisuutena tämä kirja herättää vain enemmän mielenkiintoa kuin vastaa kysymyksiin. Lukuelämyksenä pitäisin tätä melko tylsänä ja pitkäveteisenä. Kyllä tällaisista aiheista on kirjoitettu paljon vetävää ja sujuvasanaista tekstiäkin. Muilun käsialaa pitäisin lähinnä tylsänä ja kuivakkana. En hirveästi suosittele.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Lakkokevät - Suomen metallisin äänilevy.





Metalli- ja rakennustyöläisten lakot keväällä 1971, äärivasemmistolaisten kulttuuriradikaalien liikehdintä sekä Love Recordsin ennakkoluuloton ja avarakatseinen julkaisupolitiikka mahdollistivat tämän erinomaisen tai ainakin erikoisen äänilevyn syntymisen. LP sisältää autenttisissa oloissa äänitettyjä poliittisia puheita ja keskusteluja sekä solidaarisuustilaisuuksissa esitettyjä lauluja. Levyä myytiin uutena kait jotain 30 kappaletta, mutta siinä missä WC:stä tutut hittilevyt ovat muuttuneet divarien ongelmajätteeksi, on Lakkokeväästä tullut legendaarinen ja himoittu kulttiharvinaisuus, jota näkee myytävänä äärimmäisen harvoin.

Itse sisällöstä: A-puolisko sisältää ainoastaan 2 raitaa. Vesa Paimensalon perheen sekä Melon voimalaitostyömaan raudoittajien keskustelut. Vaikka näitä keskusteluja onkin editoitu, ovat ne silti liian pitkiä useampaa kuuuntelukertaa ajatellen.
B-puolella sensijaan vuorottelevat lyhyemmät ja iskevämmät palopuheet ja laulut. Tämä on huomattavasti kuuntelijaystävällisempi ratkaisu.
Puheissa käsitellään mm. Eteläranta kympin suuren rahan veivareita, porvarillista vakauttamispolitiikkaa, kapitalistien jatkuvasti kasvavia voittoja, siirtotyömaa-keskitysleirejä sekä 20 perheen suuria ja salattuja tuloja.

Musiikkiesitykset avaa Aulikki Oksanen esityksellä Herrojen luistelukilpailut. Esitys on vallan erinomainen iskevine perinteisen kisällilaulun hengessä tehtyine teksteineen. Heikki Laitinen jatkaa esittämällä laulut Entisen porvarin tunnustuksia, pienet sammakot sävelellä esitetyn Pikkuporvarit ne lystikkäitä on sekä Myös metallimies ihminen on.
M.A. Numminen esittää livenä kappaleen Rantasalmen Kyösti ja tarkkaavainen kuulija kuulee naurunremahdukset yleisön joukossa. Sittemmin singlellä julkaistuun versioon on rustattu lisää säkeistöjä. Itse kappalehan on mielestäni Nummisen uran parhaimmistoa.
Levyn päättää Agit-Prop ja Sinä tiedät luokkasi lait. Vaikka teksti onkin yli 60 vuoden takaa,niin nykyisenä FB-ahtaajien ja elintarvikerikkurien aikana se on edelleen ajankohtainen. Älä työmies rikkurityötä tee kun luokkasi taistelee.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Manifesti

Eläinoikeusliike ja sen aatemaailma tarjoaa laajimmat ja kestävimmät näköalat aktiiviselle toiminnalle. Se on vaihtoehto liha- ja turkisteollisuuden rajoittuneelle, riistolla ja kidutuksella temppuilevalle toiminnalle, joka nojaa spesismin, pessimismin ja rappion aatteisiin. Tämä vaihtoehto on uusi; humaani, kriittinen ja realistinen, edistyksen, lajien välisen tasa-arvon ja eläinten vapauden puolesta taisteleva vegetariaaninen elämäntapa. Eläinoikeusliike puolustaa ja edistää eläinten oikeuksia luonnonmukaiseen elämään, jonka eläinten hyväksikäyttäjät pyrkivät madaltamaan ruoan ja vaatteiden raaka-aineiksi tai kesyttämään eläintarhojen viihteeksi. Eläinoikeusliike vapauttaa aktivistin hedelmättömästä, rajoittuneesti esteettisestä suhtautumistavasta. Se antaa hänen työlleen tarkoituksen ja liittää hänet koko maailman vegaaniseen kansanosaan, sen työhön ja taisteluun, elämään ja kokemukseen, iloihin ja suruihin.

Lukemattomat kirjoitukset ja pamfletit, graffitit ja julisteet, performanssit ja valokuvat ovat kuvanneet ja innoittaneet vegetariaatin taistelua sen synnystä lähtien. Eläinoikeusliikkeen agitaatio- ja propagandatyön ryhmillä on vahvat perinteet siinä toiminnassa, jossa taiteen eri keinoja käyttäen on eläinoikeustaistelun asiaa edistetty. Viime vuosiin ajoittuu tämän työn voimakas kasvu meillä Suomessa. Oikeutta Eläimille-yhdistyksen perustaminen 1990-luvun puolivälissä oli eräs askel kasvavaan nousuun.

Oikeutta Eläimille-yhdistyksen synty liittyy kiinteästi taistelevan vegaaniliikkeen etenemiseen. Eläinoikeustaistelun kärjistymisen ja aatteellisen selkiytymisen ilmapiirissä kehittyi nuorison vallankumouksellinen liike nopeasti ja määrätietoisesti. Se veti mukaansa suuren joukon aktivisteja ja eläinsuojeluveteraaneja, joista useat jo 80-luvun aikana olivat kokeneet tehotuotannon ongelmallisuuden ja asettuneet edistyksen rintamaan eläinten hyväksikäyttöä vastaan. Oikeutta Eläimille-yhdistys perustettiin valtakunnalliseksi perusjärjestöksi ja siitä kehittyi nopeasti vallankumoukselliseen eläinoikeusliikkeeseen sitoutuneiden aktivistien yhdysside perinteiseen eläinsuojeluliikkeeseen.

Tänä päivänä nimi Oikeutta Eläimille on tuttu lukuisista medioista. Esiintymisillään mielenosoitustilaisuuksissa, televisiossa ja lehdistössä on Oikeutta Eläimille saavuttanut varauksettoman kiitoksen aatteellisella selkeydellään, poliittisella iskuvoimaisuudellaan ja taiteellisella korkeatasoisuudellaan. Yleisimmin Oikeutta Eläimille tunnetaan - myös eläinsuojeluliikkeen ulkopuolella - salakuvausvideoiden ja kuvien julkaisijana. Uusimpien videoiden takana on yhä laajeneva joukko edistyksellisiä valokuvaajia ja toimittajia, jotka yhdessä ovat kohottaneet suomalaisen eläinoikeusliikkeen tehokkaaksi ja vaikuttavaksi aseeksi. Yhdistysten parhaimmistoon kuuluu nykyisin myös Animalia, Fauna ja Vegaaniliitto, joidenka välityksellä suomalainen eläinoikeuskamppailu on saavuttanut myös kansainvälistä mainetta.

Työ eläinsuojelun alueella on kiinteä osa lajienvälistä luokkataistelua. Taistelun myötä kokemukset karttuvat ja jokaista edistysaskelta seuraa näkökulman avartuminen, uusien mahdollisuuksien löytyminen ja myös uudet vaikeudet, jotka voitetaan vallankumouksellisen eläinoikeusliikkeen nimissä, kiinteässä yhteydessä siihen. Nyt julkaistava blogi tulee olemaan yhden edistyksellisen aktivistin voittoisa tulos.