torstai 19. lokakuuta 2017

Sakari Viinikainen: Rautatiesota


Päärintamien välissä sijaitsi Savon rintama, "jossa punaiset räväkällä toiminnalla olisivat voineet ratkaista jopa sodan lopputuloksen jo ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Pieksämäki oli risteysasema, jonka jääminen punaisten käsiin olisi kerralla katkaissut valkoisten junaliikenteen Pohjanmaalta Karjalaan. Se olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä johtanut myös Savon radan pohjoispään jäämiseen punaisten hallintaan. Heidän strateginen silmänsä ei kohonnut kuitenkaan tarpeeksi kirkkaana valkoisten elinhermoon asti vaan tuijotti liiaksi omaa elinhermoaaan, Riihimäki-Pietari-rataa. Kouvolaan keskitetyt joukot lähtivät sen vuoksi liikkeelle myöhässä. Ei kuitenkaan paljon. Kyse oli vain tunneista, mikä tekee Savon sodan alkuhetkistä suorastaan jännitysnäytelmän".

Näin Sakari Viinikainen aloittaa spekuloinnilla uutuuskirjansa Rautatiesota 1918 - Taistelut Savon rintamalla. Tämän enempää spekulointia ei kirjassa sitten olekaan ja hyvä niin. Punaisten eteneminen Savon rintamalla olisi tietysti muuttanut sodan luonnetta ja kestoa melkoisesti, mutta jokseenkin kaikki tutkijat ovat olleet tähän asti sitä mieltä, ettei punaisilla ollut mitään edellytyksiä voittaa. Edessä olisi vielä ollut melko mahdoton Pohjanmaan valtaus ja saksalaisten isku selustaan.
Päijänteestä Saimaaseen ulottuvaa Savon rintamaa kutsuivat punaiset Keskiseksi rintamaksi ja tästä voi hoksata jo kirjan alaotsikon Taistelut Savon rintamalla tarkoittavan, että kirjan näkökulma on valkoisen armeijan liikkeiden dokumentoinnissa. Tähän saattaa vaikuttaa kirjoittajan omat mielenkiinnot, mutta suurin syy lienee huomattavasti suurempi lähdemateriaali. Asenteellisuudessa ei ole mitään huomautettavaa. No, punaiset käyvät riehumassa ja valkoiset tekevät sotilaallisia operaatioita. Pääosin Viinikainen hoitaa tutkimuksen hyvällä ammattitaidolla.
Kirjan tärkeimpinä lähteinä ovat olleet moniosaiset Suomen Vapaussota kirjasarjat, Julius Polinin kirja Kymintehtaan suojeluskunnasta, Mauno Vannaksen Silmä silmästä, Kalle Väänäsen Savitaipaleen rintama vapaussodassa ja  punaisen puolen kuvauksena Lauri Mankin tarkat muistelmat.

Koska Rautatiesota keskittyy varsin laajalle alueelle ja ajanjaksolle, johtaa tämä siihen, että katsaus on väkisin melko pintapuolinen, eikä kirjassa ole kokeneemmalle harrastajalle kovinkaan paljon mitään uutta tietoa. Monista kirjan käsittelemistä tapahtumista on ihan viime vuosina tulleet jo huomattavasti tarkemmat selostukset. Heinolan tapahtumia valottava Heinola 1918 - Kapinan aika kirjakin ilmestyy tällä viikolla. Ihan yleisteoksena tämä on kuitenkin erinomainen opus.
Kirja keskittyy pääosin sotatapahtumien dokumentointiin. Kapinaan johtaneet syyt tai punainen ja valkoinen terrori ovat sivuosassa. Taistelut käydään lävitse yksitellen Pietisen tehtaalta Jokelan ja Oravalan taisteluihin. Kirjan rakenteesta johtuen tietoa eri taisteluista on helppo etsiä ja myös henkilöhakemisto on aina suuri ilo tutkijalle. Tästä on aina helppo tarkistaa asiat. Kokonaisuutena petyin hieman kirjaan siinä, ettei uutta tietoa ole kovinkaan paljon, muuten Viinikainen hyvänä populaarina kirjoittajana on onnistunut työssään hyvin.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Warelian uutuuskirjat

Ostin heti tuoreeltaan nämä kaksi viime viikolla ilmestynyttä Warelian julkaisemaa kirjaa. Kalle Hohkon päiväkirja Vuoden 1918 tapahtumat Tyrvään seudulla tuli avattua ohuempana ensin ja se tulikin luettua heti ekana iltana, tähän vaikutti myös varsin väljä taitto. Tämä ei ollut niin kovin kummoinen. Hohko on kirjannut muistiin aika paljon lehdistä lukemiaan uutisia. Omia henkilökohtaisia tuntemuksia on kirjattu melko vähän, joten siksi hän jäi henkilönä hieman etäiseksi, eikä lukijalle synny yhteyttä kirjoittajaan. Nimiä tässä luetellaan paljon, joten varmasti tyrvääläiset ovat tästä kiinnostuneempia. Kirjassa on myös runsas kuvitus ja sanomalehdistä leikattuja leikkeitä, joita on huononäköisen hieman hankala lukea pienikokoisen fraktuuratekstin takia.

Sitten kovasti kovasti hypetettyyn Paavo Järvisen romaaniin Kovaa aikaa. "Todempi kuin Täällä pohjantähden alla." Kyllä tämä on kaiken hypetyksen arvoinen. Erittäin vetävä toimintaromaani, joka perustuu Järvisen omiin kokemuksiin punakaartissa.
Paavo Järvinen innostui kirjoittamisesta Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan luettuaan. Kaksi hänen novelliaan julkaistiin Maaseudun Tulevaisuudessa 1950-luvun loppupuolella. Samoihin aikoihin hän kirjoitti myös tämän Kovaa aikaa romaaninsa, jota tarjosi julkaistavaksi ainakin Karistolle ja WSOY:lle, jotka eivät kuitenkaan olleet silloin kiinnostuneita asiasta. Ja kun Järvisen elämä päättyi ennenaikaisesti moottoripyöräonnettomuuden seurauksena elokuussa 1958, sai tämän kirjan julkaisu odotella kuutisenkymmentä vuotta.

Helsingissä asunut Paavo Järvinen liittyi työttömyyden seurauksena punakaartiin ja osallistui mm. Ruoveden ja Lempäälän taisteluihin ja joutui Hollolassa vangitsemisen jälkeen Hämeenlinnan punavankileirille. Kirjassa esiintyy paljon tunnistettavia oikeita henkilöitä ja tapahtumatkin ovat muista lähteistä todennettavissa oikeiksi tapahtumiksi. Pätkän esikuvana on ollut Venäjän armeijassa vapaaehtoisena palvellut Otto Einar Heinonen joka oli Järvisen, eli romaanin Aksu Jokisen yksikön Helsingin punakaartin 1. rykmentin 4. pataljoonan 1. komppanian 3. plutoonan päällikkö. Muita tunnistettavia henkilöitä on mm. Soirola eli lihakauppias Hugo Salonen ja Toropainen, eli Gideon Lund. Oikealla nimellään esiintyvät Hugo Salmela ja Eino Rahja.
Aika sankarin Järvinen on hahmostaan Aksusta tehnyt. Väärinmajan taistelussa 6. maaliskuuta hän saa toverinsa kanssa hengiltä kaksi vihollista ja Hyvinkään taistelussa kaatuu saksalaisia. Monia muitakin tapahtumia on selvästi väritetty ja aika paljon tässä tuntuu olevan mukana myös jälkiviisautta. Täyttihän Paavo Järvinen tapahtumien aikaan vasta 18 vuotta. Vankileirikurjuudesta löytyy myös toden mukaista kuvausta, mutta antautumisen jälkeen Lahden vankileirillä tapahtuneet kenttäoikeuden teloitukset Järvinen sen sijaan sivuuttaa täysin. Olisiko nämä olleet sen verran traumaattisia kokemuksia, ettei hän ole niistä halunnut kirjoittaa edes liki 40 vuotta myöhemmin?

Kirjan ensipainos myytiin tiettävästi jo ennakkoon loppuun, mutta toista painosta on tulossa pian. Suositan.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Pelle Miljoona United - Olla joku LP

Siitä onkin aikaa kun Pelle Miljoonan tuotantoa on viimeksi julkaistu vinyylinä. Edellinen oli ABC LP ja siltä poimittu Hurjat pojat 7" vuonna 1993. Silloin ei tuntunut kovin uskottavalta ajatus, että seuraava Pelle vinyyli tulisi vasta 24 vuotta myöhemmin. Pitihän tämä tietysti hankkia kun ne kaikki muutkin LP:t löytyy.
Valitettavasti tämä ei vain oikein ole hyvä. Onhan jotkut tätä kehuneet, mutta ei oikein itselleni tämä 60-lukulainen tyyli uppoa. Ja hurjaan Punk-rockiin Pelle ja kumppanit ovat jo auttamattoman käpyjä.
Yhtään hittiä ei tältä levyltä löydy. B-puoliskon aloittava Sateenkaarihäät on oikeastaan ainut mieleen jäävä rallatus. Ne pari Tumpin biisiä erottuu tietty myös muista tyyliltään, muttei nekään ole lähelläkään Tumpin omien soololevyjen parhaimmistoa. On tätä silti useampi kymmenen kertaa tullut kuunneltua kun jämähti tuohon levylautaselle. Nyt kun sain siirretyä hyllyyn, niin taitaa sinne jäädä aika pitkäksi aikaa.
Samalla tuli ostetua myös edellinen Stupidon julkaisema Pelle-levy Avara maa ja se on kyllä paljon parempi, vaikkei siinäkään ole oikein hittejä. Tykkään kuitenkin enemmän tuosta Folk-Pellestä, jota Avara maa edustaa enemmän.
Tuossa olisi mun omistamat Pelle CD:t. Huomatkaa, että muutama levy puuttuu. Kyllä nekin pitäisi hankkia. Omia suosikkeja on Brooklyn-Dakar, Todistaja, Tähtivaeltaja ja Tää on kapinaa, kaikki lähes 5/5 levyjä. Myös vuosien 1976-1978 nauhoituksia sisältävä Tää on kapinaa epätasaisuudesta huolimatta. Onhan se levyn päättävä Kesäkatu aivan kauhea, mutta kun tämän julkaiseminen oli kuitenkin todellinen kulttuuriteko. Kuuntelinkin tämän taas viikonloppuna viisi kertaa putkeen. Tuota Pop-Torin julkaisemaa Tähtivaeltajaa jotkut on haukkunut sysipaskaksi. En ymmärrä moista. Biisithän ON hyviä ja bändi skulaa loistavasti. Monet versiot on jopa parempia, kuin ne alkuperäiset. Ja minä siis todellakin rakastan tuota Pellen folkimpaa materiaalia. Se toinen Pop-Torin levy on kyllä aika turha.
Tässä vielä omistamani 7":t. LP:t ei mahdu yhteen kuvaan. Kyllähän te ne tiedätte. Singlejäkin puuttuu jokunen. Kovat on vain hintapyynnöt noilla alkupään levyillä. Vinyyli levyistä suosikkejani on kaikki Nussista Rakkaudesta elämään levyyn ja myöhemmistä erityisesti Sadepäivän ihmisiä ja Rauhan aika LP:t. Niitä tulee kuunneltua vuodesta toiseen erittäin säännöllisesti.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Kilometrikisa & Rajapyykki

Kilometrikisa on sitten käyty tältä vuodelta. 1. toukokuuta - 22. syyskuuta välillä tuli kerättyä kilometrejä kaikkiaan 10305, joten tavoitteena ollut kymppitonnin raja tuli täyteen. Ajoin Radical Sportin joukkueessa ja kun meitä oli vain kolme henkeä, niin tuli annettua kovasti tasoitusta muille joukkueille, keskimääräinen kokonaismatka kun jaetaan viidellä. Tuloksena tehosarjan 15. sija.
Mitä sitten vaaditaan, jotta pystyy tuohon 500 kilometriä viikossa tavoitteeseen? Mullahan tulee työmatkaa + töissä yhteensä noin 18 kilometriä ja sitten kun iltapäivällä käy ajamassa 1-2,5 tuntia, josta kertyy kilometrejä noin 30-70. Sitten vielä usein illalla lyhyt kymmenen kilometrin palauttelu tai kuuden kilometrin kauppamatka, niin siinä tulee päivää kohti 54-98 kilometriä. Säännöllisyys on se millä näitä kilometrejä kerätään. Toki on paljon päiviä, jolloin tuo iltapäivän lenkki jää ajamatta erinäisistä syistä, usein laiskuuden vuoksi. Sitten pitää aina vapaapäivinä koittaa saada puuttuvat kilometrit kuitattua. Olen yrittänyt aina vähintään toisena vapaapäivänä käydä ajamassa sen 100 kilometriä.
Orbealla on tullut ajettua tänä vuonna 6900 kilometriä ja tavoitteena olisi vielä 700 lisää, jotta sitten ensi vuonna saisi nopeammin täyteen sen maagisen sadantonnin rajapyykin.  
Eräs rajapyykki on tässä kuvauspaikkanakin. Kotkan ja Pyhtään kunnanraja menee juuri tässä. Nämä keskiaikaiset rajakivet olivat unohtuneet kivilouhoksen reunalle ja olivat vähällä tuhoutua. Onneksi ne huomattiin siirtää edustavammalle paikalle uusien tielinjausten rakennuksen yhteydessä. Tässä paremmin erottuvassa ja ilmeisesti uudemmassa tekstissä lukee Pyttis. Vanhemman näköisessä tekstissä näyttäisi lukevan Raja 1820.
Tuli uusi kypäräkin hankittua tässä kesällä. Giro Savant. Vanha Catlike Whisper, josta kovasti pidin, alkoi tulla tiensä päähän. Muoviset kiristyshihnat katkesivat kummaltakin puolelta, eikä teippaukset tahdo pysyä pitkään. Painoa tällä Girolla on ilmoituksen mukaan 238 grammaa ja mekaaninen vaaka näyttää suht samoja lukemia. Parikymmentä grammaa Catlikeä kevyempi. Ensi alkuun tämä tuntui tosi oudolta päässä ja alkoi jo vähän kaduttaa ostos, mutta kyllä siihen tottui. Sisäpuolen muotoilu kait hiukan erilainen. En osaa sanoa kumpi on parempi. Kovilla helteillä käyttöä ei ole päässyt tutkimaan, kun ei ole kesäsää suosinut. Tykkään tuosta takaosan muotoilusta. Catlike taas oli edestä hienompi. No kaikkihan kattoo mua vain takaapäin. (Kun tulen selkä edellä vastaan.)

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Loviisan Saaristotie

Nyt alkaa uusi sarja, jossa esitellään eri pyöräilyreittejä nähtävyyksineen. Ensimmäisenä esittelyssä on noin 23 kilometriä pitkä Saaristotie Loviisassa. Tämähän alkaa idästä tullessa kilometriä ennen keskustaa, kun käännytään vasemmalle kohti ydinvoimalaa.
Ensimmäisen ja edellisen kerran kävin ajamassa tämän noin 15 vuotta sitten eräänä huhtikuisena päivänä. Kartalta katsoen tämä vaikutti hyvinkin kiinnostavalta, mutta osoittautui maisemallisesti pettymykseksi. Komeita merimaisemia ei näy, eikä salmi Gäddbergsrön saarellekaan tarjoa oikein maisemaa. Paikoitellen on kyllä ihan erämaatunnelmaa. Asutus keskittyy suuremmaksi osin saaren rannoille, joten taloja ei matkan varrella ole kovin paljoa. Jos vertailuksi otetaan Pyhtäällä tie Munapirtistä Tuuskiin, niin sille hävitään kaikessa paitsi asfaltin kunnossa.
Tie on melko kapea ja mutkainen, mutta liikennettä ei ainakaan näin lauantaisena iltapäivänä ollut riesaksi asti. Ydinvoimalan risteykseen saakka enemmän ja varmasti työvuoron vaihtuessa vähän liikaakin. Siitä eteenpäin rauhoittui loppua kohti.
Reitti on pääosin melko tasaista, yksi vähän isompi mäki löytyy keskemmältä saarta ja asfaltti tosiaan erittäin hyväkuntoista. Koska tie loppuu umpikujaan Söderbyssä ja joutuu ajamaan saman takaisinpäin, niin tämä laskee mielenkiintoa reittiä kohtaan. Perillä odottaa komea merimaisema ja horisontissa häämöttävä Bisaballenin kalliosaari (ei kuvassa) vaikuttaa hyvinkin kiintoisalta. Siellä kun pääsisi käymään. Helvetillisen iso ja korkea kivenmurikka keskellä Suomenlahtea. Kartan mukaan suojelualue.
Annetaan reitille arvosanaksi 3/5.
Matkan varrelle mahtuu myös yksi muistomerkki, johon on erillinen opaskylttikin tien varressa. Jäisi muuten huomaamatta.
Varhain aamulla 27. maaliskuuta 1942 kolme Bristol Blenheim pommikonetta osallistui Suursaaren takaisinvaltaukseen. Näistä luutnantti Iisalon johtama BL-1 selvisi takaisin, mutta sankkaan lumipyryyyn joutunut BL-147 tuhoutui pudottuaan jäälle Kampus-saaren lähellä tästä paikasta 14 kilometriä etelään.
Kolmea minuuttia myöhemmin saman kohtalon koki myös pystysyöksyyn joutunut BL-149, joka putosi jäälle 150 metrin päähän tästä paikasta. Räjähdyksessä syntyi 40 metrin läpimittainen avanto ja jää nokeentui 100 metrin säteellä. Koneen murskaantuneita osia levisi jäälle ja maastoon 150 metrin säteellä. Muistomerkkiin kiinnitetty vääntynyt propelli on peräisin tästä lentokoneesta. Kummankin koneen kolmehenkiset miehistöt menehtyivät ja heidän nimet löytyvät noista muistolaatoista. Vaikuttaa, että ne on eri ajoilta. Oikeanpuoleinen on vuodelta 1998, vasemman puoleisessa ei ole vuosilukua, mutta se näyttää vanhemmalta.
Laitetaan nyt samalla esittelyyn myös Tesjoella vanhan seiskatien varressa oleva muistomerkki. Kivimuuriin on kiinnitetty rautalankainen ritari. Tämän muistomerkin on pystyttänyt Henrik Ramsay sukulaisineen vuonna 1960. He halusivat kunnioitaa 1600-luvulla eläneita esivanhempiaan Hans Willigmannia ja Dorotea van Kahldeania.
Hans Willigmann oli Ruotsin armeijan upseeri, joka sai vuonna 1648 Ruotsin kuninkaalta palkkioksi kartanon Tesjoelta. Kovin tiivisti hän ei täällä ehtinyt asumaan, koska sotilaita tarvittiin tuohon aikaa Baltiassa. Joka miekkaan tarttuu jne. ja tämä koitui myös Hansin kohtaloksi, joka menehtyi Liettuassa vuonna 1656 puolustaessaan Dynaburgin linnoitusta venäläisiä hyökkääjiä vastaan. Leski Dorotea van Kahldean eli vielä 30 vuotta miehensä jälkeen.
Heidän asuttamansa kartanon päärakennus sijaitsi tällä paikalla. Yli 200 vuotta myöhemmin siinä toimi Ruotsinpyhtään ensimmäinen koulu 1882-1901.
Tällaisia "variksenpelättimiä" on paljon teiden varsilla itäisellä Uudellamaalla ja läntisessä Kymenlaaksossa. Kyltissä lukee kulttuuritie. En tarkkaan tiedä mikä taho on näiden takana, mutta näitä on ilmestynyt teiden varsille nyt jo noin kymmenisen vuoden ajan. Näitä on isojakin humoristisia rakennelmia. On vähän ollut ajatuksena näitä kuvailla, vaan ei ole yleensä kameraa mukana. Joutuu pitämään isompaa satulalaukkua sitä varten ja silloin tyylipoliisi pamputtaa jne. Vai oletteko nähneet Pro-Tour ammattilaisilla satulalaukkuja häh?

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Hylätty autohalli

Umpeen kasvaneen pihatien päästä löytyy peltihalli, joka kätkee sisälleen tällaisia aarteita.
Lukitsemattoman liukuoven takaa paljastuu korjaamo, jossa monenlaisen romun lisäksi kaksi kohtuullisen hyväkuntoista Triumphia.
Tämä farmarimalli on näistä kahdesta täydellisempi ja varmasti helpommin entisöitävissä.
Hallin toisessa päässä on melko avoin tila, seinissä on isoja aukkoja ja sieltä löytyy kolmas "Trumppi". Olisiko tämä mallia Triumph GT6. En ole asiantuntija. Moottori, akselit ja sisusta on nakerrettu pois.

Samassa tilassa on vielä Tipparellu ja keulan menettänyt Ascona muutaman viipaloidun romun lisäksi. Tuulilasissa olevan tarran mukaan Renault on ollut liikenteessä viimeksi vuonna 1995.

Pihalta löytyy vielä ulkovarasto, jossa kaksi kuplavolkkaria.
Varaston takana vielä kaksi autoa ulkosalla. Minin keula ja takaosa on erotettu toisistaan väkivalloin.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Suomen hauskin mies -elokuva

Tässä muutama kuva valmisteilla olevan Suomen hauskin mies -elokuvan lavasteista. Heikki Kujanpään ohjaama elokuva kuuluu osaksi Suomi 100 juhlallisuuksia ja se kertoo Iso-Mjölön vankileirillä olevista kuolemaantuomituista punavangeista, jotka uuden oikeudenkäynnin toivossa valmistavat huvinäytelmän vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen komentajan huvitukseksi. Draamaelokuvan kerrotaan perustuvan tositapahtumiin, mutta en ole onnistunut löytämään ainoatakaan mainintaa elokuvan päähenkilöstä Toivo Parikasta, jota esittää Martti Suosalo. Ei ole vankikorttia, VRO-papereita, enkä ole löytänyt sanomalehtiarkistostakaan yhtään mainintaa tämän nimisestä näyttelijästä. Ei pidä sekoittaa tunnettuun näyttelijään Jalmari Parikkaan, joka oli johtavia punapäälliköitä Vuoksenlaakson suunnalla ja sai myös kuolemantuomion, jolta kuitenkin lopulta välttyi. Hän kärsi rangaistuksensa Tammisaaren yliopistossa. Iso-Mjölön eli Isosaaren vankileirille oli sijoitettu ”erittäin vaaralliseksi” luokiteltuja punaisia ja venäläisiä vankeja. Heidän joukossaan oli muun muassa kansanedustajat Taavi Tainio, Kaarle Mänty, Antti Mäkelin ja Sulo Wuolijoki.
Tännehän haettiin avustajia lehti-ilmoituksella ja olisi taatusti ollut mielenkiintoinen proggis. Parturissa olisi kyllä pitänyt käydä ensin. Alkaa paino ja rasvaprosenttikin olla taas tässä vaiheessa kesää lähempänä elokuvassa vaadittavia lukemia. Elokuvan kuvaukset taitavat olla jo ohi Kyminlinnassa, sillä nyt viikonloppuna ei paikalla ole ollut enää vartijaa. Perjantaina illalla näin kun pakkasivat kuvauskalustoa kyytiin.